Hemsö

Hemsö ostaa vähemmistöosuuden Suomen Yliopistokiinteistöistä – Vaasan yliopisto myy osakeomistuksensa

Jaa

Hemsö ostaa Vaasan yliopiston omistamat Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n osakkeet. Kauppahinta on 15 miljoonaa euroa. Kaupan jälkeen Hemsö omistaa 1,53 prosenttia Suomen Yliopistokiinteistöjen osakkeista ja on yhtiön ensimmäinen yksityinen omistaja.

Järjestelyn taustalla ovat Vaasan yliopiston kiinteistöjärjestelyt, jotka käynnistyivät vuonna 2019, kun yliopiston ja Vaasan kaupungin omistama kiinteistöosakeyhtiö Vaasan Merikampus Oy osti Palosaaren kampuksen rakennukset ja maa-alueen Suomen Yliopistokiinteistöiltä.

"Olen hyvin tyytyväinen nyt, kun pitkäjänteinen strategialähtöinen prosessi saadaan päätökseen. On hienoa, että Suomen Yliopistokiinteistöjen osakkeille on löytynyt vakaa ja ammattitaitoinen ostaja. Myynnillä mahdollistamme yliopiston strategisten tavoitteiden edistämisen. Yksi näistä on meneillään oleva kampushanke, jonka yli 20 miljoonan euron budjetista osakkeiden kauppahinta kattaa merkittävän osan", sanoo Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

Vaasan yliopistolla on 1,53 prosentin osuus Suomen Yliopistokiinteistöjen osakkeista. Hemsö ostaa yliopiston koko omistusosuuden ja on kiinteistöyhtiön ensimmäinen yksityinen omistaja.

Hemsön maajohtaja Jarkko Leinonen kiittää Vaasan yliopistoa sujuvasta prosessista ja neuvotteluiden rakentavasta ilmapiiristä.

"Olemme kokeneet, että yliopistolle on ollut tärkeää löytää oikeanlainen ostaja yhtiön osakkeille. Näihin odotuksiin me aiomme vastata", Leinonen sanoo.

"Suomen Yliopistokiinteistöt on kiinnostava yhtiö, jolla on erinomainen kampusportfolio, strategiset asiakassuhteet ja ainutlaatuinen rooli suomalaisen yliopistokoulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden ekosysteemissä. On hienoa päästä yhtiön kumppaniksi näin kiehtovassa vaiheessa", Leinonen jatkaa.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) omistaa ja kehittää kiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevilla korkeakoulujen kampuksilla. Sen omistaa jatkossa Suomen valtio, kahdeksan suomalaista yliopistoa ja Hemsö. SYK omistaa 15 yliopistokampusta 11 kaupungissa ympäri Suomen. Kampuksilla on 210 rakennusta, joita käyttää noin 110 000 opiskelijaa. Kiinteistökannan vuokrattava pinta-ala on 1,3 miljoonaa neliömetriä. Suurimpia vuokralaisia ovat Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Oulun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto.

Yhteyshenkilöt

Jari Kuusisto, rehtori, Vaasan yliopisto
p. 029 449 8291, jari.kuusisto@uwasa.fi

Jarkko Leinonen, maajohtaja, Hemsö
p. 0400 150 841, jarkko.leinonen@hemso.se

Tietoja julkaisijasta

Hemsö
Hemsö
Korkeavuorenkatu 30 A, 1. kerros
00130 Helsinki

+46 8 501 170 00http://www.hemso.se/fi

Hemsö on johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsö on erikoistunut hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen omistamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen kestävällä tavalla. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 7,4 miljardia euroa. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle luottoluokituksen A- maaliskuussa 2015 ja Fitch Ratings luottoluokituksen A+ maaliskuussa 2021. Lue lisää: www.hemso.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hemsö

Tavoitteena 50 miljoonan euron hoivakotikokonaisuus – Hemsö ja uusi hoivapalveluyhtiö Hoivamme aloittivat yhteistyön19.5.2022 09:00:00 EEST | Tiedote

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoittaja Hemsö on aloittanut laajan yhteistyön ikäihmisten hoivapalveluita tuottavan Hoivamme-yhtiön kanssa. Yhtiöiden solmiman raamisopimuksen mukaisesti Hemsö rahoittaa yrityksen hoivakotihankkeita ja toimii kohteiden pitkäaikaisena omistajana. Hoivamme kehittää kohteita ja on Hemsön vuokralainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme