Mellakka Helsinki

Herätyskello soi tärkeän asian puolesta tauotta koko syyskuun Helsingin keskustassa

Jaa
Aamuherätys-niminen teos herättelee ohikulkijoita tärkeän asian ääreen taidemuseo Amos Rexin ikkunassa Helsingin Lasipalatsin sisäpihalla koko syyskuun ajan.

Pieni kullanvärinen herätyskello pirisee tauotta 1.–30.9., sillä syyskuussa vietetään kansainvälistä lasten syöpien tietoisuuskuukautta.

“Lasten syövistä tiedetään edelleen liian vähän, eivätkä ne nouse riittävän usein julkiseen keskusteluun. Siksi on aika herätä asian äärelle. Ja mikäpä sopivampi hetki kuin kansainvälinen lasten syöpien tietoisuuskuukausi", kommentoi Aamu Säätiön asiamies Laura Paasio.

Lasipalatsin Amos Rexille oli luontevaa antaa tila Aamuherätys-teokselle.

”Taiteella on tärkeä rooli yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä. Ja tässä tapauksessa toivottavasti jopa tradition synnyttäjänä. Ilomielin näkisimme uuden Aamuherätyksen soivan vuoden päästä vuorostaan jossain toisessa museossa tai julkisessa tilassa – uuden taiteilijan luomuksena", Henrik Johansson, Helsingin Lasipalatsin toimitusjohtaja kertoo.

Lähes joka toinen päivä sairastuu suomalainen lapsi syöpään

Suomessa sairastuu noin 150 alle 15-vuotiasta lasta vuosittain syöpään ja heistä edelleen joka viides lapsi menehtyy. Lisäksi syövästä selvinneistä lapsista yli 60 prosenttia kärsii jossain elämän vaiheessa syövän tai syöpähoitojen aiheuttamista myöhäishaitoista ja näin ollen ei elä tervettä aikuisuutta”, Laura Paasio sanoo

Aamu Säätiön tavoitteena maailman paras syöpähoito, jotta kaikki sairastuneet lapset selviäisivät ja heillä olisi myös terve aikuisuus. Säätiö kerää varoja ja kohdistaa ne lasten syöpähoidon tutkimukseen ja kehitykseen. 

Aamuherätys on syntynyt Aamu Säätiön, Helsingin Lasipalatsin, Taidemuseo Amos Rexin, Teippinet.comin, markkinointikonserni N2:n sekä sisustusarkkitehti Pekka Kouhian yhteistyönä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laura Paasio
Asiamies, Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö

laura.paasio@aamusaatio.fi
050 597 0554

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye