Herttoniemen katutöiden toinen vaihe on valmistumassa – urakan jälkeen liikkuminen alueella on aiempaa turvallisempaa ja sujuvampaa

Kunnallistekniikka sekä katujen rakenteet ja pinnat on uusittu kuluneen vuoden aikana Laivalahdenkadulla sekä Insinöörinkadulla ja Työnjohtajankadulla. Osa pintarakenteiden rakentamisesta ja muista viimeistelyistä jää kevääseen, jotta niistä saadaan laadukkaita ja kestäviä.
Jo noin vuosi sitten valmistuivat Laivalahdenkadun alkuosuus Linnanrakentajantien ja Suunnittelijankadun välillä, Suunnittelijankatu sekä Itäväylän ramppi.
Alueelle on rakennettu yksisuuntaisia pyöräteitä, jolloin jalkakäytävä voidaan varata yksin jalankulkijoille. Bussipysäkkien paikkoja on tarkistettu ja niiden yhteyteen on rakennettu uusia pysäkkialueita. Uudet pysäkit otetaan käyttöön keväällä, kun pintarakenteet ovat valmiit.
– Lisäksi alueelle on toteutettu monia pieniä uudistuksia, jotka jäsentävät ja helpottavat liikkumista. Näkövammaisten kulkua ohjaavat noppakiviraidat ja risteysalueiden pyöräilylinjoja jäsentävä väriasfaltti ovat esimerkkejä näistä uudistuksista, kertoo rakennuspäällikkö Veli-Pekka Perttinä Starasta.
Hulevesien hallinta paranee
Alueen hulevesien hallinta paranee, sillä jatkossa Herttoniemen jätevedet ja hulevedet eriytetään.
– Sekä tiiviimpi rakentaminen että ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sateet lisäävät hulevesien määrää. Isompiin putkiin on myös hyvä yhdistää hulevesiä entistä laajemmalta alueelta. Teimme työtä kasvavan alueen asukkaiden tarpeisiin, kertoo Perttinä.
Yksi urakan haastavimmista työvaiheista liittyi hulevesien hallintaan, sillä pituudeltaan 80-metrinen ja läpimitaltaan 1,4-metrinen hulevesiputki juntattiin Itäväylän alitse kivikkoisten maakerrosten läpi. Putki kulkee nyt Työnjohtajankadun päästä Oravapuistoon.
Työt Herttoniemessä jatkuvat
Kaikki ajoradat ovat urakka-alueella jo käytössä. Kuitenkin Laivalahdenkadun pyöräliikenne kulkee ensi kesään asti vanhaa kävely- ja pyörätietä viheralueen keskellä. Silloin Työnjohtajankatu, Insinöörinkatu ja osa Laivalahdenkatua saavat vielä pinta-asfaltit. Lisäksi tiemerkinnät ja kiveykset viimeistellään.
Herttoniemen yritysalueelle on rakennettu syksystä 2020 lähtien katuja ja asennettu niiden alle viemäreitä, vesijohtoja, tietoliikennekaapeleita ja muuta kunnallistekniikkaa. Katujen uudistus jatkuu vielä vähintään vuoteen 2026. Urakka jakautuu useisiin vaiheisiin, joista Stara on toistaiseksi toiminut urakoitsijana ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa. Syksyllä 2023 alkaa Linnanrakentajantien peruskorjaus.
Hankkeesta saa tietoa kaupungin verkkosivuilta osoitteesta hel.fi/herttoniemenkadut sekä Facebookista: facebook.com/herttoniemenkadut
Kuva: Sitowise / Kirsikka Mattila
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Pekka Perttinä
rakennuspäällikkö
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara
puh. 040 687 2297
veli-pekka.perttina@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Stara on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos – rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Se huolehtii Helsingin siisteydestä, toimivuudesta ja vehreydestä. Staran hoidossa on noin 70 % Helsingin kaduista ja puistoista. Liikelaitoksessa on lähes 1 500 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. www.stara.hel.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stara
Helsingin katukivet kiertävät kohteesta toiseen – kivien uusiokäyttö säästää ympäristöä7.5.2025 15:08:16 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki hyödyntää katu- ja viherrakentamisessa entistä enemmän kierrätettyjä luonnonkiviä. Helsingin kaupunkiympäristön toimiala sekä rakentamispalveluliikelaitos Stara ovat luoneet katukivien kierrätykseen parannetun prosessin, joka tehostaa katukivien uusiokäyttöä. Tavoitteena on taloudellisen ja ympäristön kannalta kestävän kaupunkirakentamisen edistäminen.
Aikainen kevät toi Staran alukset Helsingin rantavesille poikkeuksellisen varhain10.4.2025 13:54:28 EEST | Tiedote
Helsingin rakentamispalveluliikelaitos Staran meri- ja saaristoaluepalveluiden kaikki alukset ovat nyt vesillä. Alukset voi nähdä huolehtimassa Helsingin rantojen siisteydestä ja suorittamassa huoltotehtäviä. Esimerkiksi Kauppatorin kolera-allas puhdistetaan päivittäin, ja Hakaniemen ranta sekä Herttoniemen satama-altaat viikoittain.
Järviruoko on kunnille ilmastotehokas kiertotalouden mahdollisuus – talviniitoista saatu ruokomassa soveltuu moneen28.2.2025 10:16:12 EET | Tiedote
Viime vuosikymmeninä voimakkaasti levinnyt järviruoko on koettu monissa kunnissa ongelmaksi. Järviruo’on talviniitto on tehokas keino hallita ruovikoiden leviämistä. Samalla talviniitto on mahdollisuus edistää kunnan kiertotaloutta. Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara koordinoi järviruo’on talviniittoa Helsingin alueella.
Haltialan tila luopuu ikääntyneestä ylämaankarjasta22.1.2025 14:14:49 EET | Tiedote
Sosiaalisessa mediassa on ollut useita huolestuneita postauksia Haltialan tilan ylämaankarjasta. Postauksissa on kysytty, miksi Haltiala luopuu ylämaankarjasta.
Helsinki rakentaa varaston kierrätetyistä materiaaleista – ikkunat Helsingin Postitalosta29.11.2024 08:56:33 EET | Tiedote
Helsinki kokeilee parhaillaan, kuinka varastorakennuksen rakentaminen onnistuu lähtökohtaisesti kierrätettyjä materiaaleja käyttämällä. Mustikkamaalle rakennettavan noin 470-neliöisen varaston toteuttaa Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara kaupunkiympäristön toimialan tilauksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme