Hesburger toistamiseen alansa vastuullisin brändi
17.3.2021 10:01:45 EET | Hesburger | Tiedote

Hesburger voitti Ravintolat, kahvilat & take away -kategorian nyt jo toisena vuonna peräkkäin.
Sustainable Brand Index on Euroopan laajin vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus. Tämänvuotiseen tutkimukseen osallistui 9 900 vastaajaa Suomesta.
Riippumaton tutkimus pureutui muun muassa siihen, miten pandemia on vaikuttanut ihmisten kiinnostukseen yritysten vastuullisuutta kohtaan. Mielenkiinto erityisesti terveyteen ja työllistämiseen liittyviä näkökulmia kohtaan on kasvanut entisestään. Vastaajat toivovat yritysten panostavan muun muassa kierrätykseen, kiertotalouteen ja työllistämiseen kotimaassa.
– Olemme erityisen iloisia siitä, että asiakkaamme kiinnittävät huomiota vastuullisiin toimintatapoihimme myös pandemian keskellä. Jokainen Hesburgerin työntekijä ansaitsee kiitoksen siitä, että he toteuttavat päivittäisessä työssään Hesburger-ketjun yhteisiä toimintatapoja esimerkiksi kierrätyksen, laadun ja turvallisuuden tiimoilta. Monet työntekijämme ovat myös olleet aktiivisia kehittämään ketjun toimintaa ja antaneet meille hyviä ideoita, sanoo Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos.
Toimivaa kiertotaloutta
Tuhansia suomalaisia työllistävän Hesburgerin vastuullisuustoimet ovat pitkään painottuneet juuri ympäristöasioihin ja sosiaaliseen vastuuseen. Hesburger pienentää oman toimintansa ympäristövaikutuksia muun muassa käyttämällä ja tuottamalla uusiutuvaa energiaa ja karsimalla ravintoloidensa energiakulutusta. Hesburger on kunnostautunut myös innovatiivisissa kiertotalousratkaisuissa.
– Työvaatteidemme materiaalina käytetään kierrätysmuovipulloja ja ylijäämätekstiiliä. Käytetyt työvaatteet jatkokierrätetään vielä terassikalusteiksi. Lisäksi olemme esimerkiksi tehneet rikkinäisistä kuljetuslaatikoista uusia tarjottimia, Santos luettelee.
Puolet lihatonta 2030
Viime vuosina Hesburger on panostanut mittavasti omien kasviproteiinituotteiden kehitykseen – jopa rakentamalla oman kasviproteiinitehtaan Kaarinaan.
- Meillä on kunnianhimoinen tavoite, jolla pyrimme siihen, että vuonna 2030 puolet myymistämme tuotteista olisi lihattomia. Tällä hetkellä osuus on noin 10 prosenttia. Teemme töitä sen eteen, että yhä useampi valitsisi herkkuhetkeensä kasvistuotteen. Tämän lisäksi kompensoimme valikoitujen tuotteidemme hiilijalanjäljen kokonaan, toteaa Santos.
Suomea koskevat Sustainable Brand Index™-tutkimuksen tulokset löytyvät täältä: www.sb-index.com/finland.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini SantosViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 310 3054heini.santos@hesburger.fiKuvat








Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Ketjun palveluksessa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2020 verollinen myynti Suomessa oli 217 miljoonaa euroa ja ulkomailla 107 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Sustainable Brand Index: Hesburger suomalaisten mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi9.3.2026 10:54:38 EET | Tiedote
Sustainable Brand Index 2026 -tutkimuksen mukaan Hesburger on kuluttajien mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi Suomessa Sustainable Brand Index 2026 -tutkimuksessa. Samalla Hesburger on yksi tutkimuksen suurimmista nousijoista: se paransi sijoitustaan kaikkien brändien kokonaislistauksessa sijalta 102 sijalle 59.
Hesburgerin myynti kasvoi Suomessa lähes 11 % – Kerroshampurilainen on suosituin4.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Hesburger-ketjun Suomen ravintolat kasvattivat vuonna 2025 myyntiään lähes 11 % vuoteen 2024 verrattuna. Koko ketjun verollinen myynti oli noin 569 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli noin 327 miljoonaa euroa.
Hesburgerin ravintoloista Suomessa kerättiin lähes 400 000 kiloa käytettyä paistoöljyä uusiutuvien polttoaineiden raaka-aineeksi11.2.2026 08:33:08 EET | Tiedote
Hesburger-ravintoloissa paistetaan päivittäin tuhansia kiloja ranskanperunoita. Vuonna 2025 Suomen 260:sta Hesburger-ravintolasta kerättiin yhteensä lähes 400 000 kiloa käytettyä paistoöljyä. Sitä voidaan hyödyntää Nesteen uusiutuvien polttoaineiden, kuten Neste MY Uusiutuvan Dieselin, valmistuksen yhtenä raaka-aineena.
Vuoden paras Hesburger on Kerava CM6.2.2026 08:21:03 EET | Tiedote
Hesburger Kerava CM on valittu vuoden parhaaksi Hesburger-ravintolaksi. Vuoden 2025 aluepäällikkö on pääkaupunkiseudulla ja Ahvenanmaalla toimiva Tiia-Linda Karhu.
Hesburger toi valikoimaan räätälöitävät hampurilaiset – tässä ovat suomalaisten suosituimmat lisätäytteet14.1.2026 08:10:00 EET | Tiedote
Uusi ominaisuus on käytettävissä Hesburger-sovelluksessa ja itsepalvelukassoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme