Alfaroc Oy

Historiallisen suuri tonttikauppa tuo uudenlaisen logistiikkakeskuksen Tuusulaan – Kysyntä vastuullisille varastointi- ja logistiikkapalveluille on kasvanut voimakkaasti etenkin pääkaupunkiseudulla

Jaa
Suomen suurimpiin sisälogistiikan ja varastoinnin ulkoistamispalveluyrityksiin kuuluva Alfaroc Logistics laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulla, kun se avaa 38 000 m2 kokoisen logistiikkakeskuksen Tuusulaan. Ympäristöystävälliseksi suunnitellun kokonaisuuden on määrä valmistua syksyllä 2024.
Havainnekuva syksyllä 2024 avautuvasta logistiikkakeskuksesta.
Havainnekuva syksyllä 2024 avautuvasta logistiikkakeskuksesta.

- Olemme jo pitkään etsineet mahdollisuutta laajentua pääkaupunkiseudulle. Tuusulasta löytyi viimein sopivan kokoinen tontti erinomaisten kulkuyhteyksien päästä, kertoo Alfaroc Logisticsin toimitusjohtaja Tiia Bister.

Alfarocilla on logistiikkakeskus Lahdessa ja toimintaa myös Järvenpäässä, Vantaalla ja Raumalla. Lahden logistiikkakeskus alkaa kuitenkin olla täynnä. Lisätilan kysynnän kasvuun ovat vaikuttaneet niin varastoinnin ulkoistamisen suosio, tiukentuneet ympäristövaatimukset kuin maailmantilanteessa tapahtuneet muutoksetkin.

- Meidän asiakkaamme ovat teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä, maahantuojia sekä verkkokauppoja, joihin kohdistuu suuria ympäristö- ja kustannustehokkuusvaatimuksia. Siksi kysyntä myös ympäristöystävällisille logistiikka- ja varastointipalveluille on kasvanut voimakkaasti, Bister kertoo.

VARASTO HALUTAAAN NYT LÄHELTÄ

Tuusulan uusi kokonaisuus on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisiin ympäristövaatimuksiin muun muassa rakennusmateriaalien, lämmitystapojen ja energiatehokkuuden osalta. Rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit ja se lämpenee maalämmöllä. Kohteelle haetaan BREEAM-ympäristösertifikaattia parhaasta Excellent-luokasta.

Ympäristöystävällisyyden lisäksi yritykset tarvitsevat myös lisää tilaa – etenkin pääkaupunkiseudulta.  Uusi kiinteistö sijaitsee Tuusulan Rykmentinpuistossa kuuden minuutin päässä valtatie 75:sesta ja 13 minuutin ajomatkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

- Ennen koronaa varaston arvo haluttiin pitää pienenä, sillä tavaran nopeaan saatavuuteen saattoi luottaa. Kun toimitukset kaukaa eivät enää toimineetkaan ja monet alat kärsivät komponentti- ja materiaalipulasta, varastointi lähempänä tuotantoa ja loppuasiakasta koetaankin tietyillä aloilla taas arvoksi, Bister sanoo.

MERKITTÄVÄ VAHVISTUS TUUSULALLE

Kysyntä ja odotukset hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitsevalle logistiikkakeskukselle ovat korkealla. Arvo logistiikkakeskuksen kotipaikaksi valikoituneelle kunnallekin on suuri.  Tuusulalle historiallisen suuren tonttikaupan arvo oli 5 749 500 euroa. Valmistuttuaan logistiikkakeskus myös työllistää 100–150 henkilöä, mikä tekee yrityksestä yhden suurimmista logistiikka-alan työnantajista Tuusulassa.

- Hienoa saada Tuusulaan sisälogistiikan huippuyritys. Tämä on merkittävä vahvistus Tuusulan elinvoimaan, toteaa Tuusulan elinvoimajohtaja Kristiina Salo.

Kiinteistön rakennuttaa Logicenters, joka on Pohjoismaiden suurin logistiikkakiinteistöjen tarjoaja. Kaupat tontista tehtiin tiistaina.

- Meille on tärkeää, että rakennuttamamme kiinteistöt vastaavat niin asiakkaan tarpeita kuin korkeitakin ympäristövaatimuksia. On ilo olla mahdollistamassa kunnianhimoista yritystoimintaa yhdessä Alfaroc Logisticsin ja Tuusulan kunnan kanssa, kertoo Logicentersin kaupallinen johtaja Jarkko Äikää.

Kiinteistön suunnittelusta ja KVR-urakoinnista vastaa Superion Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiia Bister
toimitusjohtaja, Alfaroc Logistics Oy
+ 358 45 635 1304
tiia.bister@alfaroc.fi

Kuvat

Havainnekuva syksyllä 2024 avautuvasta logistiikkakeskuksesta.
Havainnekuva syksyllä 2024 avautuvasta logistiikkakeskuksesta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alfaroc Oy
Makasiinikatu 5
15150 Lahti

https://alfaroc.fi

Alfaroc Logistics on Suomen suurimpia sisälogistiikan ja varastoinnin ulkoistamispalveluyrityksiä. Sen kotipaikka on Lahti. Alfaroc palvelee teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä, maahantuojia sekä verkkokauppoja. Vuonna 2007 perustetulla yhtiöllä on logistiikkakeskus Lahdessa ja toimintaa myös Järvenpäässä, Vantaalla ja Raumalla. Konserni työllistää yli 300 työntekijää ja sen liikevaihto oli viime vuonna 16 M€.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye