HKL on nyt Kaupunkiliikenne Oy – “Nykyinen raideverkosto tulee kolminkertaistumaan seuraavan kymmenen vuoden aikana”
31.1.2022 11:03:04 EET | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

– Hallinnoimme Helsingin kaupungin joukkoliikenteen infraa ja vastaamme ratikan, metron ja lautan liikennöinnistä laajasti infran rakentamisesta aina liikennöintiin asti. Yhtiömuodon myötä saimme siivet katsoa eteenpäin seudullisesti ja entistä kokonaisvaltaisemmin. Työn alla on erilaisia suurhankkeita, jotka vaikuttavat koko pääkaupunkiseudun toimivuuteen ja kaupunkikuvaan, Kaupunkiliikenne Oy:n va. toimitusjohtaja Petri Lumijärvi sanoo.
Pääkaupunkiseudun raideliikenteen laajentamisesta on jo pitkälle vietyjä suunnitelmia. Seuraavan kymmenen vuoden aikana raitioliikenne tule kasvamaan jopa kolminkertaiseksi nykyisestä. Yksi yhtiöittämisen tavoitteista onkin pystyä toteuttamaan nämä laajennushankkeet entistä joustavammin ja tuottavammin ja siten mahdollistaa kestävää liikkumista koko seudulla.
– Kaluston, infran ja kuljettavan henkilöstön määrä tulee kasvamaan ennennäkemättömällä tavalla, kun käynnissä ja suunnitteilla olevat hankkeet valmistuvat. Se vaatii meiltä paljon työtä ja notkeutta toimia yhdessä eri toimijoiden kanssa., Lumijärvi toteaa.
Tulevaisuuden kaupunki kehittyy joukkoliikenneinfran ympärille
Helsingin kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kaupunkiliikenne Oy:n tehtävä on etsiä ratkaisuja, jotta joukkoliikenneinfran rakentamisesta aiheutuvat päästöt saadaan pidettyä mahdollisimman alhaisina.
– Rakentamisen hiilidioksidipäästöt on ongelmakohta, mihin haluamme puuttua isosti. Harkitsemme tarkasti mitä rakennetaan ja minkälaisilla materiaaleilla. Hyödynnämme esimerkiksi vihreää betonia ja kierrätämme mahdollisimman paljon olemassa olevia materiaaleja. Työmme on tukea myös asiakkaitamme heidän hiilineutraaliustavoitteissaan, Lumijärvi kertoo.
Uuden liikenneinfran rakentamista on pohdittava koko kaupungin näkökulmasta, ei pelkästään liikenne huomioiden. Tulevaisuuden kaupunki rakentuu ajatuksesta, että kaupunkikokonaisuus toimii saumattomasti yhdessä.
– Joukkoliikenneinfra luo alustan kaupunkien palveluiden kehittämiselle ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiselle. Haluamme rakentaa metropolia, jossa palveluita yhdistämällä luodaan erilaisia arkea helpottavia ratkaisuja, ja jossa joukkoliikenneinfra luo pohjaa myös muiden palveluiden kehittämiselle. Esimerkiksi kun rakennamme bussipysäkin, voisimmeko tulevaisuudessa pohtia rakentavamme sen katolle kaupungille energiaa tuottavan pienvoimalan, Lumijärvi visioi.
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiliikenne Oy, va. toimitusjohtaja Petri Lumijärvi, p. 040 551 1967
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy jatkaa HKL:n työtä joukkoliikenneinfran ja kaluston ylläpitäjänä ja kehittäjänä sekä metron ja raitiovaunujen liikennöijänä. Vastaamme myös Suomenlinnan lautan liikennöinnistä sekä Helsingin kaupunkipyöräpalvelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Keilaniemen aseman eteläisen sisäänkäynnin lyhyet liukuportaat poissa käytöstä viikoilla 31-3523.7.2026 14:23:21 EEST | Tiedote
Viikolla 31 myös pohjoisen sisäänkäynnin pitkät liukuportaat ovat yhä poissa käytöstä töiden siirtymisen ajan.
Tapiolan asemalla metrolaiturin lyhyet liukuportaat suljetaan vuorotellen 20.7.-16.8.15.7.2026 10:29:20 EEST | Tiedote
Paloilmaisinjärjestelmän huoltotyöt Tapiolan metroasemalla jatkuvat. Työt etenevät asemalla vaiheittain, jotta matkustajille aiheutuva haitta jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Itäkeskuksen tulevan joukkoliikenneterminaalin toivotaan olevan sujuva ja turvallinen26.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy teetätti käyttäjätutkimuksen, jossa selvitettiin käyttäjien toiveita tulevalle uudelle Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalille. Syksyllä käynnistyy arkkitehtuurikilpailu Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin suunnittelusta.
Sateenkaariratikan kyydissä Pride-kulkueessa tänä vuonna Sateenkaariseniorit24.6.2026 09:27:10 EEST | Tiedote
Viime vuodesta asti katukuvaa on ihastuttanut Kaupunkiliikenteen sateenkaariratikka, joka pääsee tänäkin vuonna avaamaan Helsinki Pride -kulkueen Aleksanterinkadulla lauantaina 27.6. klo 12. Kaupunkiliikenne on kolmatta vuotta Helsinki Priden virallinen Working with Pride -kumppani.
Kalasatamassa Junatien metrosillan työmaalla tehdään louhintoja – pienet viivästykset metroliikenteessä mahdollisia17.6.2026 13:31:34 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Junatien metrosiltaa. Työmaalla aloitetaan louhintaan liittyvät poraukset keskiviikkona 17.6. ja tämän jälkeen räjäytystyöt maanantaina 22.6. Työmaalla louhitaan kalliota uuden sillan välitukien rakentamisen takia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme