Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Hoivakoti Mylly avautui Järvenpäässä

Jaa
Järvenpään Hyvinvointikampuksen seniori- ja palvelutalossa sijaitseva Hoivakoti Mylly on avannut ovensa. Hoivakoti koostuu kolmesta eri ryhmäkodista: Vehnä, Kaura ja Ohra. Hoivakotimme on koti 45 asukkaalle, joille tarjoamme pitkäaikaista tehostettua palveluasumista. Yksi ryhmäkoti on erikoistunut psykogeriatriaan. Lisäksi kampuksen senioritalon asukkaiden on mahdollista ostaa kotihoidon palvelujamme.
Hyvinvointikampus
Hyvinvointikampus

”On hienoa aloittaa uutta toimintaa, jossa toiminnan keskiössä ovat itsellenikin tärkeät arvot: lähimmäisenrakkaus, ihmisten kunnioittaminen ja yhteisöllisyys”, kuvailee yksikönjohtaja Christine Ruhlmann.

Hyvinvointikampus sijaitsee uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen (JUST) takana. Kampus on erilaisten ihmisten kohtaamispaikka ja täynnä elämää. Täällä ikäihmiset saavat olla yhteisön aktiivisia jäseniä omien voimavarojensa mukaan sekä kokea yhteisöllisyyttä elämänsä loppuun asti. Kampus voitti Vuoden parhaat ARA-neliöt -laatupalkinnon tarjoten monipuolisia asumisen ratkaisuja ja lähipalveluja eri elämänvaiheessa osana kaupungin palveluverkostoa. Sen toteuttamisessa on ollut Hoivan lisäksi mukana Järvenpään kaupunki, Keuda, Tyvene, Jatke ja aktiiviset eläkeläisjärjestöt.

”Olemme iloisia saadessamme olla mukana kehittämässä uudenlaista Hyvinvointikampusta Järvenpäähän keskeiselle paikalle. Ensimmäiset asukkaamme ovat muuttaneet hoivakotiin. Olemme saaneet rekrytoitua henkilökunnan, jotka ottavat ammattitaitonsa ohella sydämensä mukaan töihin. Meillä eletään hyvää ja turvallista elämää, eikä ketään jätetä yksin”, kertoo palvelualuejohtaja Tuija Kanto-Hannula

Kampus toimii myös oppimisympäristönä Keudan (Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä) opiskelijoille, jotka ovat tärkeässä roolissahoivakotiemme arjessa. Opiskelijat suorittavat opintonsa pitkissä harjoittelujaksoissa erilaisissa tehtävissä. Myös hoitotyön opettajat jalkautuvat hoivakotiimme. Oppilaitosyhteistyöstä hyötyvät niin hoivakotien asukkaat, työntekijät kuin opiskelijat. Heidän avullaan asukkaiden elämästä tulee entistäkin antoisampaa.

Yhteyshenkilöt

Palvelualuejohtaja
Tuija Kanto-Hannula
050 304 0136


ja yksikönjohtaja
Christine Ruhlmann
050 525 2003


Palveluneuvonta auttaa numerossa 09 7750 5980 arkisin klo 9.00 – 15.00

Kuvat

Hyvinvointikampus
Hyvinvointikampus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Alppikatu 2
00530 Helsinki

09 77501https://www.hoiva.fi

Diakonissalaitoksen Hoiva on ikääntyneiden ja erityisryhmien asiantuntija. Olemme Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka kehittää toimintaansa yhdessä asiakkaiden kanssa. Diakonissalaitoksen pitkä yli 150 vuotinen historia ja vahva arvopohja luovat perustan toiminnallemme asumis-, päihde- ja hoivapalvelujen vastuullisena tuottajana. Tavoitteemme on luoda jokaiselle ihmisarvoinen elämä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye