BusinessRakentamo

Hoivavaje hurjassa kasvussa

Jaa
Pian kokonaisen vuoden olemme joutuneet keskittymään koronaviruksen torjuntaan. Yli 70-vuotiaiden arkea on jouduttu rajoittamaan monin eri tavoin, hoivakotien asukkaista puhumattakaan. Kuntien asukkaista keskimäärin viidennes on eläkeiässä, yli 65-vuotiaita. Kunnat tavoittelevat ikäihmistensä osalta mahdollisimman pitkää asumista kotona, sillä tehostettu palveluasuminen on kallista: yksi kuukausi ympärivuorokautisessa hoidossa maksaa kunnalle vähintään 3 000 euroa. Kotona asuminen edellyttää riittävää toimintakykyä. Toimintakykyä taas tukevat päivittäinen aktiivisuus, liikunta ja sosiaaliset suhteet.
Ilopisteestä löytyy tekemistä jokaiseen päivään yksin tai yhdessä. Kuvaaja Laura Teittinen.
Ilopisteestä löytyy tekemistä jokaiseen päivään yksin tai yhdessä. Kuvaaja Laura Teittinen.

Harrastukset, sosiaaliset suhteet, osa arkiaskareista ja liikuntamahdollisuudet ovat rajoitettuina. Kun jokin tai nämä kaikki osa-alueet jäävät minimiin, toimintakyky on vaarassa alentua. Koronapandemian aikana ikääntyneiden toimintakyky, hyvinvointi ja elämänlaatu ovat vakavasti uhattuna. Arvioiden mukaan hoivavaje kasvaa toimintakyvyn laskiessa. 

Mikäli nyt emme panosta yksituumaisesti ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitoon, palveluiden ja ympärivuorokautisen hoidon tarve kasvaa paljon ennakoitua enemmän. Se tarkoittaa, että pahimmillaan ympärivuorokautisen hoivan osuus palvelutarpeesta kasvaa useilla prosenteilla. Keskikokoisessa kunnassa prosentin lisäys tarkoittaa yli miljoonan lisälaskua vuodessa. Vaikutuksia elämänlaatuun on mahdotonta arvioida. 

Toimintakykyä on mahdollista ylläpitää ja tukea turvallisesti digitaalisia palveluita hyödyntämällä.

Toimintakykyä tukevaa liikuntaa, kulttuurielämyksiä ja sosiaalisia suhteita voidaan digitaalisten palveluiden avulla tarjota ikääntyneille kotiin tai hoivakotiin vuoden jokaisena päivänä pandemiatilanteesta riippumatta. 

Ilopiste.fi -elämyspalvelussa on tarjolla helppokäyttöisiä ammattilaisten ohjaamia liikuntaharjoituksia, kulttuurielämyksiä ja muistin ylläpitoa 24/7. Uutena ominaisuutena palveluun voidaan räätälöidä erilaisia ryhmiä, esimerkiksi omaishoitajille kahdensuuntaisella yhteydellä. Uuden ryhmätoiminnan lisäksi palvelussa on tarjolla yli 200 monipuolista tallennetta.

Palvelun käyttö ei edellytä mitään asennuksia, vaan toimii nettiselaimessa kaikilla verkkoon liitettävillä laitteilla kuukausimaksulla. Palvelua hyödyntävät useat kunnat Kaarinasta Sodankylään, yksityiset hoivakodit ja kotipalveluita tarjoavat yritykset Suomessa. 

Lisätiedot:

Sanna Vauranoja
Toimitusjohtaja
www.ilopiste.fi
sanna@kuntotimpurit.fi
050 3066 129

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Sanna Vauranoja
Toimitusjohtaja
www.ilopiste.fi
sanna@kuntotimpurit.fi
050 3066 129

Kuvat

Ilopisteestä löytyy tekemistä jokaiseen päivään yksin tai yhdessä. Kuvaaja Laura Teittinen.
Ilopisteestä löytyy tekemistä jokaiseen päivään yksin tai yhdessä. Kuvaaja Laura Teittinen.
Lataa
Ammattilaisten ohjaamat liikuntaharjoitukset, kulttuuri ja luontoelämykset parantavat hyvinvointia ja toimintakykyä. Kuvaaja Laura Teittinen.
Ammattilaisten ohjaamat liikuntaharjoitukset, kulttuuri ja luontoelämykset parantavat hyvinvointia ja toimintakykyä. Kuvaaja Laura Teittinen.
Lataa
Tuolijumppaa, nojatuolimatkoja, ikääntyneille suunniteltuja elämyksiä tuolilla, seisten tai vuoteessa. Kuvaaja Laura Teittinen.
Tuolijumppaa, nojatuolimatkoja, ikääntyneille suunniteltuja elämyksiä tuolilla, seisten tai vuoteessa. Kuvaaja Laura Teittinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

BusinessRakentamo
Juuritie 7 (2. krs)
03100 Nummela

https://www.businessrakentamo.fi/

YritysVihti ry tukee innovatiivisten pienyritysten toimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BusinessRakentamo

#Someleontti pienyrittäjän digiapurina - vahva missio ohjaa yrittäjä Sanya Saarisen toimintaa1.3.2023 00:00:34 EET | Tiedote

Havainto siitä, että ilmaiset digityökalut tulivat kaikkien yrittäjien ulottuville, mutta silti harva uskalsi lähteä niitä hyödyntämään, käynnisti Sanya Saarisen toisen yrittäjätaipaleen. Ensimmäinen yrittäjäpolku käynnistyi suoraan ammattikorkeakoulun jälkeen vuonna 2004, kun Saarinen hyppäsi rohkeasti koulun penkiltä suoraan yrittäjäksi ja teki keikkoja yrittäjäkollegan kanssa ohjelmapalvelualalla show-palveluita tuottaen ja esiintyvänä taiteilijana toimien. Aiemmin laulu- ja showjuontokeikkojen myyntityö oli kylmäsoittelua, joten modernien työkalujen saapuminen Suomeen mullisti koko myyntiprosessin. Tämä käynnisti uuden uran markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä ja nykyisin Saarinen on somekouluttaja, somestrategi ja digisisällöntuottaja, joka toimii käytännönläheisesti pienyrittäjien apuna modernien viestintä- ja markkinointityökalujen käytössä ja monikanavaisen viestinnän rakentamisessa.

BusinessRakentamon palvelut yrittäjille helposti ja sijainnista riippumatta28.2.2023 21:33:50 EET | Tiedote

Pienyrittäjävetoinen BusinessRakentamo ry on palvellut mikroyrityksiä yritysneuvonnan ja kehittämispalveluiden osalta vuodesta 2018 lähtien. Yhdistys tarjoaa asiantuntijoille ja mikroyrityksille tukea ja ratkaisuja yritystoiminnan kehittämiseen. Digitaalinen toimintamalli tuo palvelut jokaisen pienyrittäjän saataville ja mikroyritysten kehitysyhteisö toimii aktiivisesti uusia yhteistyökuvioita rakentaen. Jäsenyritykset voivat hyödyntää asiantuntijaverkoston monipuolista osaamista helposti ja sijainnista riippumatta.

UltraLeanSales® 2.0 - Niin hullulta kuin se kuulostaakin, mutta harvoissa yrityksissä tunnetaan asiakkaan ostokäyttäytyminen riittävän hyvin.20.2.2023 08:05:00 EET | Tiedote

Mitä tapahtuisi, jos tuntisit paremmin asiakkaasi ostokäyttäytymisen? Osaisitko hyödyntää sitä? Parantaisiko tieto myyntiä? Lean-johtamisen malli on tuttu juttu tuotannon tehostamisessa, mutta miksi Lean-oppeja ei ole juurikaan sovellettu tarjousten voittoprosentin parantamiseen? UltraLeanBusiness Oy on tuotteistanut tiedolla johtamisen mallin itseoppivaksi prosessiksi, joka perustuu asiakkaan ostoprosessien tuntemiseen. Aiheesta on nyt julkaistu kirja, uusittu ja laajennettu painos nimeltään UltraLeanSales 2.0.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye