HOK-Elanto

HOK-Elannolle 1000 kesätyöntekijää

Jaa
Kesätyöntekijöiden määrä on epidemiatilanteen vuoksi aikaisempia vuosia pienempi. Tarve kesätyöntekijöille on myös hieman pienempi, sillä HOK-Elannon ravintolatoimialan kaikki noin 800 työntekijää siirtyivät työskentelemään päivittäistavarakaupan ketjuihin ravintoloiden sulkeuduttua.
Kesätöissä Alepassa - kuvaaja Lari Lappalainen
Kesätöissä Alepassa - kuvaaja Lari Lappalainen

- Kesätöillä on iso taloudellinen merkitys koululaisille ja opiskelijoille ja he myös mahdollistavat vakituisen henkilöstömme vuosilomien pitämisen, kertoo HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen.

Kesätyöntekijät saavat kattavan kuvan kaupan toimipisteiden työtehtävistä, vaikka he eivät itse kaikkia ammattitehtäviä vielä pääse tekemään. HOK-Elannolla pääsee myös näkemään vähittäiskaupan laajan digitalisoitumisen sekä verkkokaupan tuomat uudet työtehtävät ja prosessit.

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikka löytyy HOK-Elannosta 300 nuorelle. Kahden viikon pituiset harjoittelujaksot aloitetaan 6.7., mikäli epidemiatilanne ei muutu huonompaan suuntaan alkukesän aikana.

Kesätyöntekijät ja ammattiin opiskelevat suorittavat osana perehdytystään heille räätälöidyn S-ryhmän verkkokurssin. Sen voivat suorittaa myös sellaiset nuoret, jotka eivät ole tulossa kesätöihin.

- Voi myös sanoa, että kesätöiden avulla kasvatamme uutta sukupolvea suomalaiseen työelämään. Tapahtui yhteiskunnassa mitä tahansa, niin aina ihmiset syövät, juovat ja kuluttavat, joten vähittäiskauppa eri muodoissaan tarjoaa turvallisia työpaikkoja myös tulevaisuudessa, Levänen toteaa

Yhteyshenkilöt

Henkilöstöjohtaja Antero Levänen, p. 010 76 60110
antero.levanen@sok.fi

Kuvat

Kesätöissä Alepassa - kuvaaja Lari Lappalainen
Kesätöissä Alepassa - kuvaaja Lari Lappalainen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye