Vaasan kaupunki - Vasa stad

Horisontissa vahvistetaan palveluja jalkautetulla työskentelytavalla

Jaa

Nuorten ja aikuisten mielenterveyspalveluiden kasvavaan palvelun tarpeeseen ja asiakasmäärien nousuun vastataan Horisontin muuttuvilla työskentelytavoilla sekä Klaaran ja Horisontin henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutuksilla.

Palveluyksikön johtaja Jaana Kurki. Kuvaaja: Jukka Vähälummukka
Palveluyksikön johtaja Jaana Kurki. Kuvaaja: Jukka Vähälummukka

Mielenterveys- ja riippuvuuskeskus Horisontti laajensi tänä syksynä palvelujaan ja työskentelytapaa, jossa ns. jalkaudutaan eli tullaan paikan päälle asiakkaan toiminta- ja elinympäristöön. Tämä työskentelytapa ei sinänsä ole uutta, mutta nyt jalkautumisesta asiakkaiden luokse halutaan vakiintunut ja säännöllinen työskentelytapa. Jalkautuessaan työntekijät voivat antaa myös konsultoivaa tukea yhteistyökumppaneiden luona. 

– Tämän toimintamallin avulla laajennamme myös tavoitettavuuttamme eri yksiköiden sisällä. Jalkautamme päihdehoitotyön osaamistamme lastensuojeluun ja Vähänkyrön toimipisteelle sekä mielenterveystyön osaamistamme aikuisten sosiaalityöhön kerran viikossa, kertoo palveluyksikön johtaja Jaana Kurki. 

Vähässäkyrössä on vuosien ajan ollut toimintaa mielenterveystyön osalta tiistaisin ja jatkossa paikalla tulee olemaan myös päihdehoitotyöstä vastaava ammattihenkilö. Vähänkyrön toimipisteen ajanvaraus tapahtuu Horisontin päivystyspuhelimen tai sähköisen yhteydenoton kautta. Asiakkaat otetaan vastaan Vähäkyrö-talon tiloissa. 

– Aito, yhdessä tehtävä yhteistyö laajentaa molemminpuolista osaamista sekä madaltaa kynnystä hakeutua Horisontin asiakkaaksi. Olemme havainneet selkeän tarpeen aikuissosiaalityössä yhteistyölle ja sen tiivistämiselle, niin asiakkaiden kuin työntekijöiden osalta. Kysyntää työntekijöille on riittänyt ja kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, iloitsee Kurki. 

Klaaran ja Horisontin toimintaa kehitetään henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutusten avulla 

Nuorisoasema Klaarassa sekä Mielenterveys- ja riippuvuuskeskus Horisontissa ovat alkaneet henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutukset, joiden avulla ammatillista osaamista halutaan laajentaa ja siten kehittää palveluja.  

– Yhteensä yhdeksän työntekijää Klaarasta ja Horisontista aloittivat syksyllä oppisopimuskoulutuksen Vamialla päihdehoitotyön kehittämisohjelmassa. Lähes puolet koulutukseen ilmoittautuneista työntekijöistä ovat pääasiallisesti mielenterveystyötä tehneitä ja tämän koulutuksen avulla he saavat myös päihdehoitotyön osaamisen, kertoo Kurki.  

Pohjanmaan sote-keskushankkeen myötä Nuorisoasema Klaarasta kolme työntekijää kouluttautuu nuorille tarkoitettuun IPC lyhytterapiamalliin, jonka avulla kyetään tunnistamaan masennusoireita ajoissa sekä tukemaan nuorten psykososiaalista hyvinvointia.  

– Lisäksi tulemme kouluttamaan koko henkilökuntaa Klaarasta ja Horisontista lyhytterapeuttisiin menetelmiin vielä 1.11. ja 9.11., jolloin Klaara ja Horisontti ovat kiinni. Nämä koulutukset tulevat tarpeen, sillä yksistään henkilöstömäärän lisääminen ei ratkaise palvelun tarpeen kasvun ja asiakasmäärien nousun haasteita. Henkilökunnan koulutus sekä osaamisen ylläpito ovat keskeisiä työssäjaksamisen keinoja, jonka avulla lisäämme työviihtyvyyttä sekä työhön sitoutumista asiakkaiden hyödyksi, Kurki vahvistaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Palveluyksikön johtaja Jaana Kurki, Nuorisoasema Klaara sekä Mielenterveys- ja riippuvuuskeskus Horisontti, puh. 040 658 1042, jaana.kurki@vaasa.fi
Aikuisten sosiaalityön palvelualuejohtaja Virpi Kortemäki, puh. 040 524 9970, virpi.kortemaki@vaasa.fi

Kuvat

Palveluyksikön johtaja Jaana Kurki. Kuvaaja: Jukka Vähälummukka
Palveluyksikön johtaja Jaana Kurki. Kuvaaja: Jukka Vähälummukka
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

En ny hundpark öppnas i Korsnäståget – polishundsuppvisning och ärtsoppa på invigningen7.12.2021 09:46:50 EET | Tiedote

En ny hundpark öppnas i Korsnäståget på torsdag denna vecka. Invigningen av parken firas 9.12 kl. 15–18. För invigningen slår grönområdesenheten upp ett fälttält och bjuder alla besökare på smaklig ärtsoppa. På programmet står kl. 16 även en polishundsuppvisning under ledning av hundförare från polisinrättningen i Österbotten. Uppvisningen ordnas inte om hundpolispatrullen får ett brådskande uppdrag samtidigt.

Ristinummelle avataan uusi koirapuisto – avajaisissa poliisikoiranäytös ja hernekeittoa7.12.2021 09:44:14 EET | Tiedote

Ristinummelle avataan uusi koirapuisto tämän viikon torstaina. Puiston avajaisia vietetään 9.12. klo 15.00-18.00. Viheralueyksikkö pystyttää avajaisiin kenttäkeittiön ja tarjoaa kaikille kävijöille maukasta hernekeittoa. Ohjelmassa on myös Pohjanmaan poliisilaitoksen koiranohjaajien vetämä poliisikoiranäytös. Näytös alkaa klo 16, ellei koirapoliisipartiolle tule kiireistä tehtävää samaan aikaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme