Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota – toimitusjohtaja ja työnjohtaja tuomittiin sakkorangaistuksiin

Jaa

Vaasan hovioikeus muutti Satakunnan käräjäoikeuden 18.11.2020 antamaa tuomiota ja tuomitsi satakuntalaisen painotalon toimitusjohtajan ja työnjohtajan työturvallisuusrikoksesta 25 päiväsakkoon. Kyseessä ollut painotalo ei ole enää toiminnassa. Hovioikeus antoi tuomionsa 17.1.2022.

Kyseessä oli kesällä 2018 tapahtunut työtapaturma, jossa työntekijä loukkaantui, kun hänen toinen kätensä jäi ylivetolaitteen vetävien telojen väliin. Työsuojelutarkastuksen perusteella työsuojeluviranomainen katsoi, että työpaikalla oli puutteita ylivetolaitteen suojauksessa sekä vaarojen arvioinnissa. Käräjäoikeuden istunnossa kuultiin vahingoittuneen ja vastaajien lisäksi todistajina työsuojelutarkastuksen tehnyttä tarkastajaa sekä yhtä työntekijää. Vastaajien näkemyksen mukaan laitteeseen ei ollut mahdollista asentaa suojausta, joten koneeseen oli merkitty vaara-alue, jota työntekijöitä oli ohjeistettu olemaan ylittämättä. Työtapaturmatilanteessa työntekijä oli toiminut tämän ohjeen vastaisesti. Lisäksi vaarojen arvioinnissa ei heidän näkemyksensä mukaan ollut puutteita.

Kuullun työsuojelutarkastajan näkemyksen mukaan kone olisi voitu suojata siten, että vaara työntekijän käsien joutumisesta vetävien telojen väliin olisi saatu poistettua. Mitä tuli vaarojen arviointiin, tarkastaja totesi, että hänelle ei ollut esitetty vaarojen selvitystä ja arviointia tarkastuksella. Todistelun perusteella käräjäoikeus totesi, että kun koneen käytössä oli määritetty varoalue ja työntekijät oli perehdytetty, eivät toimitusjohtaja tai työnjohtaja syyllistyneet työturvallisuusrikokseen.

Aluesyyttäjä valitti tuomioista hovioikeuteen. Hovioikeuden istunnossa kuultiin samat henkilöt kuin käräjäoikeudessakin. Todistelun perusteella hovioikeus päätyi hyvin toisenlaisiin päätelmiin kuin käräjäoikeus. Hovioikeuden mukaan tilanne, jossa työntekijä toimii häiriötilanteissa toistuvasti saamiensa ohjeiden vastaisesti tai muutoin riskipitoisella tavalla, ei ole ennalta-arvaamaton, vaan työnantajan tulee varautua niiden varalta. Hovioikeus katsoi, että työtapaturmatilanteessa ei myöskään ollut kyse ennalta-arvaamattomasta tilanteesta, kun saadun selvityksen mukaan pahviarkin syöttämiseen oli liittynyt häiriötilanteita. Asiaan ei vaikuttanut myöskään se, että laitteella ei ollut aikaisemmin tapahtunut työtapaturmia.

Hovioikeus vahvisti näkemyksen, että työnantajan ensisijainen toimenpide olisi ollut koneen suojaaminen siten, että pääsy koneen vaara-alueella estetään. Hovioikeus jakoi todistajana kuullun tarkastajan näkemyksen siitä, että laite olisi ollut mahdollista suojata ilman kohtuutonta haittaa laitteen toiminnalle. Laite oli siis työsuojelumääräysten vastainen

Hovioikeus totesi, että työpaikalla ei ollut tehty riittävän kattavaa ja järjestelmällistä konekohtaista riskien arviointia. Hovioikeuden arvio perustui uutena todisteena hovioikeudessa esitettyyn työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomukseen vuodelta 2015, jossa oli annettu viranomaisohjausta vaarojen selvittämisen ja arvioinnin puutteista. Lisäksi hovioikeus katsoi, että kun kyse oli varsin usein tapahtuvasta häiriötilanteesta, olisi työnantajan tullut huolellisesti toimiessaan lähtökohtaisesti havaita puute.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan on huolehdittava koneiden ja työtapojen turvallisuudesta. Kuten hovioikeuskin totesi, on ensisijainen toimi poistaa vaara vaara-alueelle pääsyn estävällä suojalla tai vaarallisen liikkeen pysäyttävällä laitteella. Lisäksi työnantajan tulee huolehtia kattavasta ja järjestelmällisestä vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista, joka ulottuu myös työssä käytettyihin koneisiin ja laitteisiin. 

Vaasan hovioikeuden tuomio 22/101832, 17.1.2022

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Matti Suontausta, puh. 0295 018 152, matti.suontausta@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kriget i Ukraina och Finlands Natomedlemskap tema för Västra och Inre Finlands beredskapskommitté13.5.2022 15:19:41 EEST | Tiedote

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde 12.5.2022 på ett av regionförvaltningsverket sammankallat möte för att skapa en lägesöversikt avseende aktuella beredskapsärenden i regionen. Med den regionala beredskapskommitténs lägesöversikter säkerställs informationsgången mellan centrala aktörer inom Västra och Inre Finlands region, som täcker landskapen Birkaland, Mellersta Finland, Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten.

Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys teemana Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunnassa13.5.2022 15:15:14 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 12.5.2022 aluehallintoviraston koolle kutsumana kokoamaan tilannekuvaa alueen ajankohtaisista varautumisen asioista. Alueellisen valmiustoimikunnan tilannekatsauksilla varmistetaan tiedonkulkua keskeisten toimijoiden välillä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, joka kattaa Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme