Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion työsyrjinnästä – isännöintitoimiston johtajalle sakkoja

Jaa

Turkulaisen isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyhtiön toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä 25 päiväsakon sakkorangaistukseen. Toimitusjohtaja oli purkanut teknisen isännöitsijän työsuhteen ainakin osin sen vuoksi, että työntekijä oli ilmoittanut yhteistoiminta-asiamiehelle työpaikan yhteistoiminnan laiminlyönneistä uutta työajan seurantajärjestelmää käyttöön otettaessa. Työnantaja tuomittiin myös maksamaan työntekijälle 800 euroa kärsimyskorvausta. Työntekijän oikeudenkäyntikuluja työnantaja joutui korvaamaan lähes 13 000 euroa.

Tapauksessa työntekijä oli esittänyt huolensa siitä, ettei uutta työajan seurantajärjestelmää ollut käsitelty työpaikalla yhteistoiminnassa. Työntekijä oli huomauttanut työnantajaa tästä toistuvasti ja päätynyt viimeinen tekemään laiminlyönneistä ilmoituksen yhteistoiminta-asiamiehelle. Samoihin aikoihin työntekijä oli ollut viikon vuosilomalla. Toimitusjohtaja oli tullut vuosilomasta oman kertomansa mukaan tietoiseksi vasta kuukauden jälkeen ja katsonut poissaolon olleen luvaton. Tällä perusteella työnantaja oli käsitellyt työsuhdetta purkautuneena. Työntekijä katsoi, että tällainen itsenäinen vuosiloman sijoittelu oli ollut työpaikalla käytäntönä ja että hän oli ilmoittanut asiasta palkanlaskentaan, jolloin vuosilomapalkan maksu oli suoritettu oikein.

Käräjäoikeus katsoi maaliskuussa 2022 antamassaan tuomiossa, että työnantajalla ei ole ollut oikeutta käsitellä työsuhdetta purkautuneena ja että ilmoitus yhteistoiminta-asiamiehelle on siinä määrin ajallisesti yhteydessä työsuhteen päättymiseen, että sillä on täytynyt olla vaikutusta työnantajan menettelyyn. Lisäksi oikeus katsoi, että päättämistilanteessa nauhoitettu keskustelu ja työnantajan käytös kyseisessä tilaisuudessa tukevat päätelmää. Oikeus myös katsoi, ettei kysymys ollut syyttäjän esittämällä tavalla ikäsyrjinnästä, vaikka työntekijältä olikin useaan otteeseen kyselty tämän eläköitymissuunnitelmia. Oikeus katsoi, että sinänsä painostava eläköitymissuunnitelmien kysely voi osoittaa työntekijän iän vaikutusta työnantajan toimiin, mutta tässä tapauksessa työnantajan henkilöstörakenne ja muut seikat eivät tukeneet syyttäjän ikäsyrjintäväitettä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen.

Työsuojelulakimies Aki Eriksson Lounais-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että oikeuskäytännössä on vakiintunut tulkinta, jonka mukaan työntekijän perusteltu yhteydenotto valvovaan viranomaiseen ei saa johtaa työntekijän työsuhteen kannalta kielteisiin seurauksiin.

”On tärkeää, että työntekijät uskaltavat turvautua laillisiin oikeuksiinsa ilman pelkoa työnantajan vastatoimista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jos on tehnyt ilmoituksen viranomaiselle, ei voisi koskaan joutua irtisanomismenettelyn kohteeksi. Irtisanomiselle on kuitenkin aina oltava asiallinen ja lainmukainen peruste”, Eriksson korostaa. 

Turun hovioikeuden tuomio 25.5.2023, R 22/738, tuomio ei ole lainvoimainen

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 16.3.2022, R 21/2838. Käräjäoikeuden tuomiosta 17.3.2022 julkaistu tiedote: Työpaikan laiminlyönneistä viranomaiselle ilmoituksen tehnyt työntekijä irtisanottiin – toimitusjohtajalle tuomio työsyrjinnästä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Aki Eriksson
p. 0295 018 175, etunimi.sukunimi@avi.fi 
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hieronta-alan yrittäjälle ehdollista vankeutta törkeästä kiskonnasta sekä useista muista rikoksista31.5.2023 10:07:23 EEST | Tiedote

Hieronta-alalla toimivan yrityksen toimitusjohtaja tuomittiin yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen useista rikoksista. Toimitusjohtaja tuomittiin muun muassa viidestä törkeästä kiskonnasta, yhdestä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, kolmesta työsyrjinnästä, luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä sekä kahdesta nuorten työntekijöiden suojelusäännösten rikkomisesta. Käräjäoikeus hylkäsi muun muassa ihmiskauppaa ja kahta kiskonnantapaista työsyrjintää koskevat syytteet. Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa 30.5.2023.

Työtapaturmasta ylikulkuritilällä päiväsakkoja ja yhteisösakkoa30.5.2023 14:00:32 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 26.5.2023 puutavaran sahauksen ja muun jatkojalostamisen alalla toimivan yrityksen Keitele Timber Oy:n työturvallisuusrikoksesta 15 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen tuotantopäällikön sekä tehdaspalvelupäällikön kummankin 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Yrityksen tuotantojohtajan osalta syytteet hylättiin, koska käräjäoikeuden mukaan hänen työtehtäviinsä ei ole varsinaisesti kuulunut työturvallisuuspuutteiden käytännön havainnointi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme