HSL, HKL ja Ihmisoikeusliitto kampanjoivat näkyvästi syrjintää vastaan

Kahden viikon ajan pääkaupunkiseudun katukuvassa ja liikennevälineissä näkyvä Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja rohkaisee joukkoliikenteen käyttäjiä puuttumaan häirintään ja antamaan tukensa häirinnän ja syrjinnän kohteeksi joutuneille kanssamatkustajille. Tuen osoittaminen on yksinkertaista: pienikin ele usein riittää. Kun yksi osoittaa tukensa, se kannustaa muitakin tulemaan syrjinnän kohteen tueksi. Kampanjassa ohjeistetaan myös ilmoittamaan tapahtuneesta kuljettajalle, järjestyksenvalvojalle tai poliisille.
“Joukkoliikennevälineet kuuluvat kaikille. Haluamme toimia sen puolesta, että jokainen matkustaja voi tuntea olonsa turvalliseksi. Häirintää ja syrjintää emme hyväksy missään muodossa”, sanoo HSL:n osastonjohtaja Mari Flink sanoo.
“Erimuotoista syrjintää esiintyy kaikissa julkisissa tiloissa. Sitä kohtaavat esimerkiksi vammaiset ihmiset ja seksuaalivähemmistöt. Myös rasistista tai sukupuolesta johtuvaa häirintää kokevat monet. Syrjintää kokeneet sanovat, että pahinta on yksin jääminen. Itseään ei kannata vaarantaa haastamalla mahdollisesti aggressiivista solvaajaa. Sen sijaan jokainen voi osoittaa tukensa kiusatulle: voi mennä syrjityksi joutuneen viereen istumaan, katsoa silmiin tai kysyä, tarvitseeko hän apua”, kommentoi Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.
Omilla kasvoillaan Stop! Päätepysäkki syrjinnälle –kampanjassa on mukana syrjintää omakohtaisesti kokeneita henkilöitä sekä muita joukkoliikenteen käyttäjiä ja julkisuuden henkilöitä. Kampanjasivuilla he kertovat kokemuksistaan ja siitä, miksi syrjinnän vastustaminen on tärkeää.
Kampanjan tuotannossa ja toteutuksessa on mukana mainostoimisto 358.
Kampanja näkyy Helsingin seudun asemilla sekä busseissa, metroissa ja raitiovaunuissa sunnuntaista 12.2. alkaen. Ystävänpäivänä, tiistaina 14.2, kampanjan vapaaehtoiset jalkautuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan solmukohta-asemille jakamaan tietoa ja kertomaan kampanjasta.
Lisätietoa kampanjan verkkosivuilta: päätepysäkki.fi
Liitteenä kampanjan logot, pressikuvat ja videot median käyttöön.
Lisätietoa kampanjasta antavat:
Kaari Mattila
pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto
p. 050 5368 195
kaari.mattila@ihmisoikeusliitto.fi
Mari Flink
Asiakkuus- ja myyntiosaston johtaja, HSL
p. 040 7150440
mari.flink@hsl.fi
Muut mediayhteydenotot:
Tiedottaja Reetta Helander p. 044 7062392 reetta.helander@ihmisoikeusliitto.fi
Hashtagit:
#päätepysäkki
#muutunäkyväksi
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa kampanjasta antavat:
Kaari Mattila
pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto
p. 050 5368 195
kaari.mattila@ihmisoikeusliitto.fi
Mari Flink
Asiakkuus- ja myyntiosaston johtaja, HSL
p. 040 7150440
mari.flink@hsl.fi
Muut mediayhteydenotot:
Tiedottaja Reetta Helander p. 044 7062392 reetta.helander@ihmisoikeusliitto.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 360 työntekijää ja liikevaihto noin 600 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 63 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Selvä enemmistö HSL-alueen työssäkäyvistä toivoo tukea työmatkoihin – HSL ja Epassi vastaavat toiveisiin tuomalla työmatkaedun saataville yhä useammalle yritykselle13.6.2025 12:48:48 EEST | Tiedote
HSL-lippuihin kohdistuva Epassin työmatkaetu on kaikkien Epassi Flex -yritysasiakkaiden saatavilla lisäkustannuksitta. Työmatkaedun lisääminen osaksi yrityksen työsuhde-etuja avaa työntekijälle uusia mahdollisuuksia arjen helpottamiseen.
Kolme asemaa uudistuu – junaliikenne katkeaa Huopalahden ja Myyrmäen välillä kahdeksi kuukaudeksi ensi kesänä11.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella kesäaikaan noin kahden kuukauden ajaksi, kun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen hallinnoimansa rautatieaseman perusparannukset. I- ja P-junat kulkevat molempiin suuntiin reitillä Helsinki–Tikkurila–Lentoasema–Myyrmäki, ja puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla.
HSL:n oranssien runkolinjabussien yöliikenne muuttuu: kyytiin voi nousta vain etuovesta 16.6. alkaen30.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Kokeilemme oransseilla runkobussilinjoillamme uutta käytäntöä yöliikenteessä 16.6. alkaen, kun siirrymme kesäaikatauluihin. Yöliikenteessä runkolinjabussien kyytiin voi nousta vain etuovesta, ja lippua on näytettävä kuljettajalle tai ostettava lippu kortinlukijalla lähimaksulla tai HSL-kortilla.
HSL laskee lähimaksulla ostetun kertalipun hintaa väliaikaisesti kesäksi27.5.2025 14:16:55 EEST | Tiedote
Lähimaksulla ostettavat aikuisten kertaliput maksavat kesän aikana (28.5.–31.8.) saman verran kuin HSL-sovelluksella ja HSL-kortin arvolla ostettuna. Lähimaksu on helppo ja turvallinen tapa ostaa kertalippu suoraan lukijalta liikennevälineistä tai asemilta.
HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, isot automaatit ja haltijakohtaiset HSL-kortit säilyvät vielä käytössä27.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta kesäkuun alusta joko myöhempään ajankohtaan kesäkuussa tai kesän jälkeen toteutettavaksi. Tämän seurauksena: HSL-lippukauppa netissä aukeaa vasta myöhemmin kesäkuussa tai kesän jälkeen. Isot automaatit pysyvät käytössä sekä haltijakohtaisten ja pitkään käyttämättä olleiden henkilökohtaisten HSL-korttien käyttö jatkuu, kunnes uuden taustajärjestelmän käyttöönotto alkaa. Muutosten tarkka ajankohta vahvistetaan heti, kun se varmistuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme