HSL:n tilinpäätös 2022: Kustannukset kasvoivat, matkustajamäärät jäivät yhä selvästi koronaa edeltäneestä ajasta
Viime vuonna HSL oli edelleen jäljessä vuoden 2019 matkustajamääristä ja lipputuloista. Myös kustannukset kasvoivat. Koronapandemian vaikutuksista toipuminen jatkuu edelleen, ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan käynnisti uuden kriisin.

HSL:n tilaamassa joukkoliikenteessä tehtiin 304 miljoonaa matkaa vuonna 2022, mikä on edelleen 24 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Vuodesta 2021 nousua oli 28 prosenttia. Lipputuloja kertyi 310 miljoonaa euroa, 74 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021.
Valtion koronatukien myötä tilikauden tulos oli 62 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ilman valtion myöntämiä koronatukia tilikauden tulos olisi ollut 13 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Käytämme kertynyttä ylijäämää vuosittaisten käyttömenojen kattamiseen ja ensimmäisenä koronavuonna nostetun lainan lyhennyksiin. Tätä lainaa on jäljellä vielä noin 40 miljoonaa euroa.
Lipputulojen osuus toimintatuloista yhä kaukana pandemiaa edeltäneestä tasosta
Tilikauden toimintatuotot olivat yhteensä 815 miljoonaa euroa, mistä lipputulojen osuus oli 38 prosenttia ja kuntien verotuloistaan maksamien kuntaosuuksien osuus 52,5 prosenttia. Vuonna 2021 toimintatuotoista 32,1 prosenttia oli lipputuloja ja 51,9 prosenttia kuntaosuuksia. Vielä ennen koronapandemiaa, vuonna 2019, lipputulot muodostivat 51,2 prosenttia ja kuntaosuudet 46,5 prosenttia toimintatuloista.
Tukia ja avustuksia HSL sai vuonna 2022 yhteensä 66,8 miljoonaa euroa, mistä 49,2 miljoonaa euroa oli koronatilanteesta johtuvaa tukea lipputulomenetyksiin ja kasvaneisiin kustannuksiin.
Toimintakulut kasvoivat ja kasvavat tulevaisuudessa lisää
Toimintakulut olivat yhteensä 734 miljoonaa euroa, mikä on 28 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021.
Henkilöstömäärä vuoden 2022 lopussa oli 406 (vuonna 2021 402). Henkilöstökulut olivat 22,5 miljoonaa euroa (3,1 prosenttia toimintakuluista).
Toimintakuluissa suurimman kuluerän muodostivat liikenteen operointikustannukset, jotka olivat 525 miljoonaa euroa (71,6 prosenttia), 26 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021. HSL:n jäsenkunnilleen maksamien infrakorvausten osuus pysyi lähes entisellään ja oli 140 miljoonaa euroa (19,1 prosenttia).
Infra- ja operointikustannukset kuitenkin nousevat merkittävästi vuonna 2023, kun metron uusi osuus Matinkylän ja Kivenlahden välillä on käytössä koko vuoden. Myös Raide-Jokeri-hankkeessa rakennettu pikaraitiotie nostaa HSL:n infra- ja operointikustannuksia viimeistään vuodesta 2024 alkaen. Tulevaisuudessa kustannusten nousu jatkuu uusien raidehankkeiden myötä.
HSL:n tilinpäätös kokonaisuudessaan täällä
Yhteyshenkilöt
Antti-Pekka RöntynenHallinto-tulosalueen vt. johtaja
Puh:040 827 1158antti-pekka.rontynen@hsl.fiHSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 400 työntekijää, ja liikevaihto on noin 700 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2021 HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 238 miljoonaa, mikä on yli 60 % Suomessa tehdyistä joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätös 26.5.202326.5.2023 13:30:08 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen 26. toukokuuta 2023. Käsiteltävänä oli yksi kokousasia, joka jäi pöydälle edellisessä kokouksessa 23.5.2023.
HSL:n hallituksen päätöksiä 23.5.202323.5.2023 14:32:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui etäyhteyksin 23. toukokuuta 2023 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Matkustajamäärien ja lipputulojen kehitys aiheuttaa yhä epävarmuutta HSL:n talouteen23.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Vaikka HSL:n tilikauden tulos näyttää tammi–huhtikuun 2023 perusteella talousarvion mukaiselta, ennusteeseen sisältyy paljon epävarmuuksia. Epävarmuudet liittyvät etenkin matkustajamäärien ja lipputulojen kehitykseen. Vuoden ensimmäisten neljän kuukauden aikana emme ole kunnianhimoisen lipputulotavoitteemme vauhdissa.
HSL:n ensimmäisen pikaratikan linjanumero on 1511.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ensimmäisen pikaraitiolinjan numero on nyt päätetty. Kun liikenne alkaa, Raide-Jokeri-hankkeessa rakennettua pikaraitiotietä alkaa ajaa linja numero 15.
HSL:n uusiksi johtajiksi Tuomas Savikangas ja Reija Taiha10.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus valitsi ylimääräisessä kokouksessaan 9.5. kaksi uutta johtajaa. Teknologia-tulosalueen uusi johtaja on valtiotieteiden maisteri Tuomas Savikangas. Uuden Ihmiset ja kulttuuri -tulosalueen johtajana aloittaa kasvatustieteen maisteri Reija Taiha. Molempien työ HSL:ssä alkaa elokuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme