HSL:n joukkoliikenne uutenavuotena ja loppiaisena
Uudenvuodenaatto 31.12.
Uudenvuodenaattona tiistaina 31.12. joukkoliikenteen lähdöt ajetaan perjantain aikataulujen mukaan. HSL:n liikenteessä on uudenvuodenyönä normaalien perjantailähtöjen lisäksi myös lisäliikennettä: tietyillä bussilinjoilla on lisälähtöjä, L-juna kulkee normaalia pidempään ja metro ja kehäradan lähijunat kulkevat n. klo 2.30 asti.
Metron liityntälinjoilla liikenne kuitenkin loppuu normaalien perjantaiaikataulujen mukaan. Poikkeuksena linja 84, jolla on lisälähtöjä suunnalle Herttoniemestä Laajasaloon.
Tarkemmat tiedot lisäliikenteestä liikennetiedotteestamme.
Kansalaistorilla järjestettävän uudenvuodenvastaanoton takia eteläinen Mannerheimintie on suljettu n. klo 22-01.30 välisen ajan liikenteeltä, mikä aiheuttaa poikkeusreittejä myös joukkoliikenteeseen. Elielinaukion bussit lähtevät tällöin Mäntymäen kentältä ja Kampista lähtevillä Mannerheimintien suunnan bussilinjoilla sekä raitiolinjoilla 4 ja 10 on käytössä Töölön läpi kulkeva poikkeusreitti. Poikkeuksien lähdöt, pysäkit ja reitit ovat saatavilla Reittioppaassa, kun valitsee toivotun reitin lisäksi poikkeusreitin ajankohdan liikkumisen ajankohdaksi.
Tarkemmat tiedot poikkeusreiteistä liikennetiedotteestamme.
Katajanokan laivamatkustajia palvelevalla raitiolinjalla 5 on poikkeuksia uudenvuodenaattona laivojen poikkeavista lähtöajoista johtuen. Linjaa 5 liikennöidään Katajanokan terminaalin laivojen lähtöaikojen mukaan. Lähdöt näkyvät Reittioppaassa.
Siuntion ja Kirkkonummen lähibusseilla 31.12. liikenne kulkee tiistain aikataulujen mukaan. Myös HSL-alueen ulkopuolelle reittiään jatkavilla U-bussilinjoilla poikkeukset ovat mahdollisia.
Uudenvuodenpäivä 1.1.
Uudenvuodenpäivänä keskiviikkona 1.1. joukkoliikenne ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaan.
Raitiolinjan 5 lähdöissä on laivojen poikkeusaikataulujen mukaisesti poikkeuksia myös uudenvuodenpäivänä.
Vuodenvaihteen yhteydessä 1. tammikuuta HSL-alueella myös monien linjojen aikataulut muuttuvat. Lisäksi linjojen 50, 57, 59, 78(N), 506 ja 550 reitit muuttuvat. Helsingissä joitakin pysäkkejä nimetään myös uudelleen kuvaamaan pysäkin sijaintia paremmin. Nämä muutokset on koottu erilliseen tiedotteeseen.
Loppiaisaatto 5.1.
Loppiaisaattona sunnuntaina 5.1.2020 ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaan. Lisäksi busseilla ajetaan yöliikenne loppiaisen vastaisena yönä eli 5.1. klo 24 jälkeen ajetaan pääsääntöisesti kuten lauantaisin. Tarkat lähdöt linjoittain näkee Reittioppaasta. U-bussilinjoilla poikkeukset ovat mahdollisia.
Myös lähijunaliikenteessä on sunnuntain aikataulujen lisäksi loppiaisaattoiltana kulussa lisäjunia.
Loppiaispäivä 6.1.
Loppiaispäivänä maanantaina 6.1.2020 ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaan.
Raitiolinjan 5 lähdöissä on laivojen poikkeusaikataulujen mukaisesti poikkeuksia myös loppiaispäivänä.
HSL:n asiakaspalvelu palvelee myös juhlapyhinä
HSL:n asiakaspalvelunumero 09 4766 4000 palvelee:
31.12. klo 7.00-19.00
1.1. klo 9.00-17.00
5.1. klo 9.00-17.00
6.1. klo 9.00-17.00
HSL:n palvelupisteet palvelevat:
31.12. Rautatientori klo 7.30-17.00, Itäkeskus klo 10.00-17.15, Pasila klo 8.30-16.00
1.1. suljettu
5.1. suljettu
6.1. suljettu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HSL:n viestintäpäivystys
Puh:040 163 2818Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Sarjalipun käyttäjille toivottu muutos10.11.2025 12:49:38 EET | Tiedote
HSL-sovelluksen sarjalippua on uudistettu, ja nyt useamman samaan aikaan voimassa olevan 10 tai 20 kertalipun sarjalipun ostaminen on mahdollista. Aiemmin oli mahdollista ostaa vain yksi kerrallaan voimassa oleva sarjalippu. Muutoin lippu toimii tuttuun tapaan, uudistuksen jälkeenkin sarjalipuista voi aktivoida yhden kertalipun kerrallaan.
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin muutoksia 10.11. alkaen30.10.2025 13:01:00 EET | Tiedote
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin tulee muutoksia maanantaina 10.11. Aikataulumuutoksilla varaudutaan Mäkelänkadun remonttiin, joka vaikuttaa bussiliikenteen sujuvuuteen. Bussipysäkkien sijainnit muuttuvat työmaan edetessä,
Vuoden 2026 HSL:n lippujen hinnat30.10.2025 11:29:56 EET | Tiedote
HSL:n hallitus päätti tiistaina 28.10. korottaa HSL:n lippujen hintoja ensi vuodelle keskimäärin 3,1 prosenttia. Hallitus valtuutti samalla toimitusjohtajan päättämään tarkat hinnat. Hinnat on nyt vahvistettu.
HSL-sovellus ja hsl.fi-verkkosivut toimivat jälleen normaalisti29.10.2025 23:23:11 EET | Tiedote
Microsoft Azure -palvelun laajan häiriön vuoksi myös HSL:n digitaalisissa palveluissa oli häiriöitä keskiviikkoiltana. Häiriöt HSL:n palveluissa olivat ohi noin klo 23.
Häiriöt HSL-sovelluksessa ja hsl.fi-verkkosivuilla jatkuvat edelleen Microsoftin laajan tietoliikennehäiriön vuoksi29.10.2025 22:11:35 EET | Tiedote
HSL-sovellus ja hsl.fi-verkkosivut eivät toimi normaalisti Microsoft Azure -palvelun laajan häiriön vuoksi. HSL-sovelluksessa ja Lippukaupassa esiintyy ongelmia lippujen ostamisessa. Myös Reittioppaassa esiintyy häiriöitä. Häiriöt HSL:n digitaalisissa palveluissa havaittiin keskiviikkona 29.10. hieman klo 18 jälkeen, ja ne jatkuvat vielä noin kymmeneltä illalla. Häiriön kestosta ei ole toistaiseksi aika-arviota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
