HSL:n liikennöintisuunnitelma 2020-2021: tiheämpää raideliikennettä, uusi yhteys Tapiolasta Espoon keskukseen
21.1.2020 12:47:21 EET | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

Junaliikenne tihenee etenkin viikonloppuisin elokuusta 2020 alkaen. Kehäradan I- ja P-junat alkavat kulkea myös sunnuntain päiväliikenteessä 10 minuutin vuorovälillä nykyisen 15 minuutin sijaan. Helsingin ja Leppävaaran välillä kulkevan A-junan vuoroväli tihenee lauantain päiväliikenteessä 30 minuutista 20:een.
Siuntiosta taas pyritään järjestämään Y-junalla nopea yhteys arkiaamuisin kello kahdeksaksi Helsinkiin. Siuntioon jatkavat U-junat muuttuvat X-juniksi.
Metrossa tiheämpi vuoroväli jatkuu noin puoli tuntia nykyistä pidempään arki- ja lauantai-iltaisin elokuusta 2020 alkaen. Lisäksi liikenne alkaa sunnuntaiaamuina hieman nykyistä aiemmin työmatkayhteyksien parantamiseksi. Metrossa varaudutaan myös jatkamaan puolet nyt Tapiolaan päättyvistä vuoroista Matinkylään asti ruuhka-aikaan.
Päätös mahdollisesta Matinkylän tiheämmän ruuhkavuorovälin käyttöönotosta tehdään myöhemmin – ensin on arvioitava viime marras-joulukuun koeliikenteen toimivuutta. Toisaalta asiaan vaikuttaa myös se, millainen liikennöintimalli on Kivenlahteen asti kulkevalla metrolla länsimetron toisen vaiheen valmistuttua.
Uusi joukkoliikennekatu parantaa Espoon yhteyksiä
Espoossa Suurpellon ja Kuurinniityn välisen uuden joukkoliikennekadun arvioidaan valmistuvan vuoden 2020 aikana. Sen jälkeen linja 118 siirtyy kulkemaan uutta reittiä pitkin nykyisen Turunväylän sijaan. Samalla linjan kirjainversiota 118B jatketaan Suurpellosta Espoon keskukseen. Näin Tapiolan ja Espoon keskuksen välille muodostuu ruuhka-aikoina 10 minuutin vuoroväli, arjen päiväliikenteessä ja lauantaisin 15 minuuttia. Linjan 118 muutokset eivät tapahdu vielä elokuussa – tarkempi ajankohta varmistuu myöhemmin.
Elielinaukion ja Espoon keskuksen välinen linja 235 muuttuu runkolinjaksi 200 elokuussa 2020. Linjan reitti ei muutu, mutta linjan nopeuttamiseksi pysäkkiväli harvenee, kyytiin voi nousta myös keskiovista, voimassa olevaa lippua ei tarvitse näyttää kuljettajalle ja autot saavat oranssin värin.
Vantaan käytetyimmän bussilinjan 562 vuoroväli tihenee elokuussa 2020 myös sunnuntaisin 10 minuuttiin.
Keravalla ja Tuusulassa aloittaa uusi linja 963 (Kerava-Hyrylä-Paijala), joka toimii kesällä 2020 myös yhteytenä Keravan asemalta Hyrylän Rykmentinpuistossa järjestettäville Asuntomessuille. Lisäksi Hyrylän ja Hakaniemen välillä alkaa kulkea busseja myös viikonloppuisin.
Raitiovaunut palaavat Hämeentielle
Myös raitioliikenteessä tapahtuu muutoksia, kun Hämeentien uudistustyömaa valmistuu ja linjat 6, 6T ja 7 palaavat normaaleille reiteilleen loppuvuodesta. Jo sitä ennen raitioliikenne palaa Sörnäisten metroasemalle, kun linjat 1 ja 8 palaavat omille reiteilleen ja linjojen 6, 6T ja 7 poikkeusreitti kulkee Hakaniemen ja Sörnäisten välillä Kallion ja Helsinginkadun kautta.
FAKTA: Liikennöintisuunnitelma 2020-2021
- HSL tekee vuosittain liikennöintisuunnitelman, jossa kuvataan joukkoliikenteeseen suunnitellut muutokset tulevan kesäliikennekauden alusta seuraavan talviliikennekauden loppuun asti.
- Liikennöintisuunnitelman 2020-2021 luonnos julkaistiin HSL:n verkkosivuilla 21.11.2019, ja suunnitelmaa saattoi kommentoida 8.12.2019 asti. Kommentteja jätettiin yhteensä 250 kappaletta. Liikennöintisuunnitelmaa koskevissa kommenteissa eniten olivat esillä Espoon uuden joukkoliikennekadun aiheuttamat muutokset liikenteeseen.
Yhteyshenkilöt
Tero Anttila
joukkoliikenneosaston johtaja
050 555 2932
Jonne Virtanen
ryhmäpäällikkö, linjasto- ja aikataulusuunnittelu
040 161 2173
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Kaupunkipyörät palaavat katukuvaan – kausi alkaa 1. huhtikuuta Helsingissä ja Espoossa30.3.2026 16:05:20 EEST | Tiedote
Keltaiset kaupunkipyörät ovat jo telineissään valmiina kauden aloitukseen keskiviikkona 1. huhtikuuta – ja tarjoavat jälleen helpon ja edullisen tavan liikkua kaupungissa keväästä aina myöhäiseen syksyyn. Myös rekisteröityminen kauden käyttäjäksi on jo meneillään. Kauden hinta on pysynyt entisellään 35 eurossa. Vaihtoehtoina koko kauden käyttöoikeudelle ovat jatkuva kuukausitilaus sekä päivä- ja viikkomaksut.
HSL:n hallituksen päätöksiä 24.3.202624.3.2026 14:29:26 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 24. maaliskuuta 2026. Käsiteltävinä asioina olivat muun muassa vuoden 2025 tilinpäätös, liikennejärjestelmän kehittämislinjaukset, bussiliikenteen tarjouskilpailun ratkaisu sekä ICT-laitteiden asennusten ja data-analytiikan puitejärjestelyt.
Hiilineutraalia ja kestävää liikennettä Helsingin seudulla vuonna 2045 – näin liikennejärjestelmää kehitetään24.3.2026 10:54:46 EET | Tiedote
HSL valmistelee parhaillaan Helsingin seudulle uutta liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, jonka katse on vuodessa 2045. HSL:n hallitus hyväksyi kokouksessaan tiistaina 24.3. liikennejärjestelmän kehittämislinjaukset. Lisäksi hallitus käsitteli liikennejärjestelmäsuunnitelman arviointiohjelmaan annetut lausunnot ja HSL:n vastineet niihin.
HSL:n matkustajamäärät ja lipputulot kasvoivat vuonna 2025 – taloustilanne silti vaikea24.3.2026 10:32:21 EET | Tiedote
HSL:n matkustajamäärät kasvoivat jo neljättä vuotta peräjälkeen, ja kasvutahti ohittaa selvästi seudun väestönkasvun nopeuden. Lipputuloissa HSL teki ennätystuloksen: tulot kasvoivat vuoteen 2024 verrattuna 4,7 prosenttia 389,9 miljoonaan euroon. Tästä huolimatta HSL:n taloudellinen tilanne on edelleen vaikea, sillä myös kustannustaso jatkaa nousuaan eikä tuloissa päästy vuodelle 2025 asetettuun strategiaa kovempaa tavoitetasoon.
Lähimaksu täytti vuoden HSL:n liikenteessä20.3.2026 10:45:00 EET | Tiedote
Pankki- tai luottokortin lähimaksulla saa ostettua HSL:n kertalipun suoraan kaikilta lukijalaitteelta liikennevälineissä sekä asemilta. Ostotapa tuli käyttöön koko HSL:n liikenteessä 20.3.2025. Vuoden elinkaarensa aikana lähimaksu on löytänyt paikkansa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä kätevänä tapana ostaa kertalippu etenkin satunnaisille ja vapaa-ajan matkoille. Lähimaksulla onkin ostettu kertalippuja etenkin perjantaisin ja lauantaisin, ja eniten lippuja myytiin Helsingissä elokuussa 2025 järjestetyn Flow Festival -musiikki- ja kaupunkikulttuurifestivaalin viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

