HSY viettää maailman ympäristöpäivää maksuttomalla muovin keräystempauksella 5.6.

Kotitalouksiin kertyy paljon kovamuovisia tavaroita, joista halutaan päästä eroon. Aina ei ole kuitenkaan selvää, miten ne tulisi kierrättää. HSY kannustaa asukkaita kierrättämään muovia osallistumalla maanantaina 5.6. Ämpäristöteko-tempaukseen. Tällöin HSY:n Sortti-asemat ja monet muut toimijat ympäri Suomen vastaanottavat maksutta kotitalouksen kovamuovista valmistettuja tuotteita ja toimittavat ne kierrätykseen.
- Muovin kierrättäminen on edennyt Suomessa nopein harppauksin viime vuosina, mutta varsinkin muovituotteiden hyödyntäminen materiaalina vaatii vielä paljon työtä. Haluamme, että kaikki mahdolliset materiaalit saadaan kiertoon, jotta niistä syntyy jotain uutta tai hyödyllistä, sanoo HSY:n käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen.
Ämpäristöteko nostaa esiin muovinkierrätyksen tärkeyden. Muovi on arvokas materiaali ja sen kierrättäminen on vastuullinen teko kestävän tulevaisuuden puolesta. Kotien muovipakkausten lajittelu sujuu jo hyvin ja niille on omat keräysastiansa kiinteistöillä. Sen sijaan kovien muovituotteiden materiaalikierrätys ottaa vasta ensimmäisiä harppauksiaan Suomessa ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia kehitetään tiiviisti.
- Aloitimme muun kuin pakkausmuovin erilliskeräyksen Sortti-asemillamme vuonna 2017. Muovinkierrätyksen haasteena on ollut tuotemateriaalien moninaisuus eikä kerätylle muoville ole aina ollut helppo löytää hyödyntämiskanavaa. Tulevina vuosina Sortti-asemilla kerätyn muovin käsittelee Salpakierto Oy. Kerätystä muovista valmistetaan granulaatteja uusien tuotteiden raaka-aineiksi sekä komposiittimateriaalia, Mäntynen kertoo.
Ämpäristöteossa kerätään kotitalouksien yleisimpiä muovitavaroita
Sortti-asemat ottavat Ämpäristöteko-tempauksessa vastaan kovia muovituotteita, joiden materiaali on polyeteeni (PE) tai polypropeeni (PP). Kotitalouksissa niitä kertyy yleensä eniten ja niille on materiaaleina parhaat kierrätysmahdollisuudet. Muovinkeräykseen lajitelluista materiaaleista valmistetaan esimerkiksi muovikasseja, multasäkkejä, kukkaruukkuja, ämpäreitä, tiski- ja wc-harjoja, muovilankkuja ja -putkia.
Tyypillisimpiä ja parhaiten kierrätykseen sopivia muovituotteita ovat esimerkiksi vanhat ämpärit, saavit ja kukkaruukut, pulkat, muoviset puutarhakalusteet, pakasterasiat, lasten ammeet, eväs- ja muuttolaatikot, tyhjät vesikanisterit sekä kastelukannut. Metallit ja muuta materiaalia olevat osat on irrotettava esimerkiksi lapioista ja lumikolista.
- Sortti-asemien maksulliseen muovinkeräykseen kelpaavat kovamuovisten tuotteiden lisäksi myös kalvomuovit. Keräykseen ei kuitenkaan toistaiseksi voi tuoda esimerkiksi naruja, letkuja, styroksia eikä sähkölaitteiden muoviosia. Vaarallisia aineita tai jäämiä sisältävät muovituotteet kuuluvat vaarallisen jätteen keräykseen, Mäntynen muistuttaa.
Ämpäristöteko on voittoa tuottamaton kampanja, johon osallistuu useita muoviteollisuuden yrityksiä ja alueellisia kierrätystoimijoita ympäri Suomen. Maanantaina 5.6.2023 järjestettävässä tempauksessa on tänä vuonna mukana ennätysmäärä yrityksiä ja vastaanottopisteitä. Tapahtumaa koordinoi Muoviteollisuus ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mäntynen MarjutKäyttöpäällikköHSY
Puh:040 060 9493marjut.mantynen@hsy.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
WC-pytyt valtaavat Kansalaistorin – HSY:n Haitalliset aineet -projekti huipentuu tapahtumaan 7.5.20257.5.2025 08:27:07 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjestää 7.5.2025 klo 11–19 Kansalaistorilla Pytyllä on asiaa -tapahtuman. Tempauksessa kymmenistä WC-pytyistä rakennettu Itämeren portit -teos herättelee keskustelua arjen kemikaalikuormasta. Tapahtuman tavoitteena on lisätä asukkaiden ymmärrystä haitallisista aineista ja innostaa tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja omassa arjessaan.
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme