HSY:n jäteauto kippaa päiväkoteihin tietoa ja iloa
23.5.2022 10:15:27 EEST | HSY | Tiedote

– Biojätettä, paperia, lasia ja metallia, tietävät lapset, kun roska-auton kuljettaja Jukka Lääveri kysyy lapsille tutuista jätelajeista.
Lapset osaavat kertoa myös osoitteen jätteelle, joka ei sovi mihinkään erikseen kerättävien jätteiden astioihin.
– Sekajätettä!, lapset vastaavat kuin yhdestä suusta.
Roska-auton vierailu Kuusikkotien päiväkodissa on HSY:n maksutonta ympäristökasvatustyötä. Ympäristökasvatuksella tuetaan päiväkoteja ja oppilaitoksia kestävän kehityksen kasvatustyössä – tavoitteena on, että lapset ja nuoret kasvavat ymmärtämään oman toimintansa merkityksen ympäristölle ja tekemään vastuullisia valintoja omassa arjessaan.
HSY arpoi keväällä roska-auton toukokuiset vierailut kymmenelle päiväkodille pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Autoon ja kuljettajan työhön tutustumisen lisäksi lapset osallistuvat ympäristökasvatukselliseen ulkoleikkituokioon, jonka aiheita ovat jätteiden lajittelu, kierrätys ja kiertotalous.
Roska-auton vierailu ja Jätteen matka -oppitunti ovat tervetullutta ja mukavaa ohjelmaa päiväkodin lapsille ja aikuisille. Lasten kanssa autoon tutustuneen Topias Jerkun mukaan tärkeät ympäristöteemat ovat Kuusikkotien päiväkodin arjessa näkyvästi esillä.
Lajittelu ja kierrätys on päiväkodissa arkipäivää
Myös biojäte on päiväkodin eskareille tuttu juttu. Biojätettä syntyy keittiössä, tai kun ei vaikka jaksa syödä kaikkea, tietävät lapset. Biojätteen matka jatkuu päiväkodilta biojätteen keräysastiasta jäteauton kyytiin.
– Nyt olisi hyvä, että syötte jatkossa kaiken, mitä teillä on lautasella, koska muuten minulle tulee selkä kipeäksi, vitsailee Jukka ja saa muutamat lapset vakuuttamaan, että lautanen tyhjenee kyllä joka kerta.
Lapset saavat kuulla, että biojätteestä valmistetaan multaa ja biokaasua. Näin biojäte onkin tärkeää raaka-ainetta, joka on syytä kerätä tarkasti talteen.
Myös päiväkodissa käytetään roskia raaka-aineena – vaikkapa kartonkia ja pahvia askarteluun. Matilda, Hugo ja Minea kertovat, että wc-paperirullista saa tehtyä hienoja eläimiä.
– Minä olen tehnyt paperirullasta marsun, Matilda muistaa. Hugon rullasta puolestaan syntyi pelottava hämähäkki.
Ohjaamosta näkyy kauas mutta aivan lähelle huonosti
Jukan tyypillisiin työpäiviin kuuluu kerätä biojätettä Helsingin Kallion alueelta. Päiväkodin pihaan hän on kuitenkin kaartanut autolla, jonka säiliöön kerätään useimmiten kartonkia ja pahvia, jopa kymmenen tuhatta kiloa kerralla!
Lapset eivät ole pysyä aloillaan, kun Jukka käynnistää roska-auton ja esittelee auton takaa löytyvän hissin, jolla roska-astia nostetaan ylös ja jätteet kipataan kyytiin. Kauha kahmaisee roskat peremmälle säiliöön, minkä jälkeen säiliössä oleva seinä painaa jätteet kasaan.
Parhaiten jäteauton vierailusta jäi lasten mieliin kuitenkin auton ohjaamo.
– Sisällä oli kivaa, kun oli kartta ja erilaisia tietokoneita, peruutustutka ja radio. Tietokone kertoo, minne kuljettaja ajaa seuraavaksi, kertoo Hugo.
Lapset näkivät myös omin silmin, että korkealta ohjaamosta näkee hyvin kauas, mutta auton lähelle näkyvyys on huonompi. Liikenteessä liikkumiseen jää mieleen oppi, että tietä ylittäessä on syytä olla tarkkana.
– Varmistakaa, että näette kuljettajan silmät. Sitten voitte moikata kättä heilauttamalla, ja kun kuljettaja moikkaa takaisin ja pysäyttää auton, voitte turvallisesti ylittää suojatien, Jukka opastaa.
Jukan ammatti saattaisi lapsia kiinnostaa, sillä silloin voisi matkustaa joka päivä hienossa ohjaamossa. Useampi käsi nousee, kun Jukka kysyy halukkuutta ryhtyä roska-auton kuljettajaksi.
– Voinkin kohta jäädä eläkkeelle, kun on näin monta uutta ammattilaista kasvamassa, Jukka toteaa tyytyväisenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vaisto PäiviYmpäristöasiantuntijaHSY
Puh:040 705 5863paivi.vaisto@hsy.fiNuutinen JuhoKäyttöpäällikköHSY
Puh:045 657 9310juho.nuutinen@hsy.fiKuvat




Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Maailman vesipäivää vietetään 22.3. – HSY juhlii nuorten vesiaiheisilla retkillä ja oppitunneilla19.3.2026 08:50:00 EET | Tiedote
YK:n kansainvälistä Maailman vesipäivää vietetään 22.3. teemalla “vesi ja sukupuoli”. Vesipäivän pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa vesi ja sanitaatio kaikille vuoteen 2030 mennessä. Yli 2 miljardia ihmistä elää yhä ilman puhdasta vettä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY juhlistaa maailman vesipäivää tarjoamalla vesiretkiä ja -oppitunteja.
Poista hiekoitushiekka keväällä oikeaoppisesti18.3.2026 09:15:10 EET | Tiedote
Keväisellä säällä moni innostuu siivoamaan pihaltaan talven aikana kertynyttä hiekoitushiekkaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että hiekka tulee poistaa pihalta kosteana, jotta hiekka ei pölyä. Lehtipuhallinta ei saa käyttää, eikä hiekka kuulu sekajätteeseen. Hiekan voi käyttää uudelleen tai viedä HSY:n Sortti-asemalle.
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 20.3.2026 – strategialuonnos 2035 lausunnoille17.3.2026 14:32:49 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 20.3.2026 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää strategialuonnoksen 2035 hyväksymisestä ja lausuntojen pyytämisestä luonnokseen jäsenkaupungeilta. Lisäksi hallitus päättää strategisten tavoitteiden mittareiden ja niiden tavoitetasojen hyväksymisestä TTS 2027-2029:n valmistelun pohjaksi. Hallitus päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä omalta osaltaan ja sen siirtämisestä yhtymäkokouksen käsiteltäväksi sekä seuraavista vesihuollon hankesuunnitelmista: – Helsingin Myllypuron alapainepiirin jaon hankesuunnitelma – purkutunnelin kahdentaminen välillä Helsingin Viikinmäki–Viikki -hankesuunnitelma – verkostosaneerauksen sujutuspaketti 2027–2029 -hankesuunnitelma. Hallitus saa tiedoksi vuoden 2025 henkilöstökertomuksen sekä HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2025. HSY tiedottaa kokouksen jälke
HSY:n Sortti-keräysautot kiertävät 30.3.2026 alkaen12.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Sortti-keräysautokierroksen aikataulut on julkaistu HSY:n verkkosivuilla. Sortti-keräysautot vastaanottavat maaliskuun lopusta lähtien maksutta kotitalouksien vaarallista jätettä sekä metalli-, sähkö- ja elektroniikkaromua eri puolilla pääkaupunkiseutua ja Kirkkonummea.
HSY laajentaa pakkausjätteiden keräyspalveluaan – monilokeroinen jäteastia tuo kustannustehokkaan kierrätyspisteen kotipihaan11.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
Monilokeroinen jäteastia, johon voi lajitella muovi-, kartonki ja lasipakkaukset sekä pienmetallin, on nyt tarjolla kaikille taajama-alueilla sijaitseville 1–4 asunnon kiinteistöille pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Pakkausjätteiden lajittelu voi alentaa kiinteistön jätehuollon vuosikustannuksia jopa viidenneksellä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY laajentaa pakkausjätteiden keräyspalvelua kesäkuusta 2026 alkaen. Tavoitteena on helpottaa materiaalien kierrättämistä uusiokäyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme