HSY:n Konalan Sortti-asema palvelee 10.4. lähtien myös viikonloppuisin
24.3.2021 08:45:00 EET | HSY | Tiedote

Konalan Sortti-asema pitää porttinsa auki 10. huhtikuuta alkaen myös viikonloppuisin. Vuoden mittainen viikonloppujen aukiolokokeilu keskittyy ainoastaan Konalan asemalle, joka palvelee jätteiden lajittelijoita sekä lauantaisin että sunnuntaisin kello 10–17.
- Voimme vihdoin vastata asukkaiden toivomukseen asioida Sortti-asemillamme myös viikonloppuisin. Tämän mahdollistaa HSY:lle myönnetty pitkään odotettu ympäristölupa, iloitsee HSY:n käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen.
- Vuoden mittaisen kokeilun tarkoituksena on selvittää, missä määrin asukkaat asioivat Sortti-asemalla viikonloppuisin. Testikauden jälkeen teemme päätöksiä viikonloppuaukiolojen jatkosta, kertoo Mäntynen.
Sortti-asemien viikonloppuaukiolot ovat erittäin toivottu uudistus. HSY onkin jo useamman vuoden vastannut kysyntään pitämällä keväisin kaikki Sortti-asemat auki kolmen lauantain verran. Tänä keväänä kaikki asemat palvelevat myös lauantaisin 17.4., 24.4. ja 8.5. kello 10–17.
Sortti-asemien asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Viime vuonna HSY:n asemilla kävi lähes 600 000 asiakasta, mikä on noin 72 000 asiakasta enemmän kuin edellisenä vuonna. Viikonloppuaukioloilla pyritäänkin paitsi tarjoamaan asiakkaiden aikatauluihin sopivaa ja joustavaa palvelua, myös vähentämään arki-iltojen ruuhkia. Erityisesti tänä keväänä tällä on merkitystä, koska metalli- ja sähkölaiteromua sekä vaarallista jätettä keräävien keräysautojen kierros jouduttiin siirtämään syksyyn koronan vuoksi. Asemilla on todennäköisesti tavallista enemmän kävijöitä.
- Vaikka rajoitamme Sortti-asemien asiakasmäärää, on tärkeätä muistaa koronaohjeistukset eli pitää turvaväli muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan ja käyttää maskia. Asemalle ei saa tulla sairaana, muistuttaa Mäntynen.
Myös itsepalveluasiointi uudistuu
Mahdollisen jonottamisen voi välttää, kun maksaa jätteet jo etukäteen eSortti.fi-palvelussa verkossa. Tällöin jätteet voi Sortti-asemalla viedä suoraan jätelavoille, eikä tarvitse asioida infopisteellä. Palvelu on nyt käytössä henkilöasiakkailla, mutta laajenee yritysasiakkaiden käyttöön 1.4. alkaen. Vaihtoehtona eSortille omatoimiset asiakkaat voivat maksaa jätteensä itsepalvelulaitteilla kaikilla asemilla. Myös tämä palvelu otetaan käyttöön 1.4. alkaen uuden maksujärjestelmän yhteydessä.
Lisätietoja:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjut MäntynenKäyttöpäällikköHSY
Puh:040 060 9493marjut.mantynen@hsy.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Kasvava ilkivalta purkukohteissa vaikeuttaa rakennusosien uudelleenkäyttöä pääkaupunkiseudulla3.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Ilkivaltaa tapahtuu lähes jokaisessa pääkaupunkiseudun tyhjillään olevassa, purkua odottavassa rakennuksessa, kertoo HSY:n julkaisema selvitys. Ilkivalta heikentää mahdollisuuksia käyttää uudelleen purkukohteiden rakennusosia ja irtaimistoa.
Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi2.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.
Kitkarenkaiden osuutta halutaan lisätä pääkaupunkiseudun liikenteessä13.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Jotta keväinen katupöly vähenisi, pääkaupunkiseudun kaupungit tavoittelevat kitkarenkaiden osuuden merkittävää kasvua nykyisestä noin 40 prosentista. Kitkarenkaat tuottavat huomattavasti vähemmän katupölyä kuin nastarenkaat.
HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.20279.10.2026 10:32:34 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.2027 alkaen. Lisä koskee kirjepostina toimitettavia paperilaskuja sekä pankin suoramaksusopimuksia. Asiakas voi välttää lisän siirtymällä sähköiseen laskutukseen. Yhden paperilaskun hinta on 3 euroa, joka sisältää arvonlisäveron 25,5 %. Hinta näkyy jatkossa jokaisella postitse toimitettavalla laskulla. Paperilaskulisällä katetaan paperilaskujen käsittelystä ja postittamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä kannustetaan sähköiseen laskutukseen. Asiakkaat välttyvät lisämaksulta siirtymällä sähköiseen laskutukseen Sähköinen laskutustapa on vaivaton tapa vastaanottaa laskuja ja se vähentää paperijätettä. Siirtymällä sähköiseen laskutukseen paperilaskulisää ei peritä. Sähköisiä laskutustapoja ovat mm. verkkopankista tilattava e-lasku, yritysten verkkolasku ja sähköpostilasku.
HSY alkaa laskuttaa jäteauton turhista käynneistä – näin vältät maksut9.10.2026 10:31:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkaa 1.1.2027 alkaen periä maksua hukkanoudoista eli jäteauton käynneistä ilman tyhjennystä. Maksu peritään, jos kiinteistön ainoaa yksittäisen jätelajin jäteastiaa ei löydy, se on tyhjä tai se sisältää väärää jätettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
