Huhtikuusta alkaen osa-aika- tai pätkätyön palkka vaikuttaa työttömyysetuuteen vasta palkan maksupäivänä

Nykyään osa-aika- tai keikkatyötä tekevän työttömän saama palkka vaikuttaa työttömyysetuuteen sillä ajanjaksolla, jona se on ansaittu. Jotta päivärahan määrä palkan ansaintajaksolle on voitu laskea, on täytynyt kuitenkin aina odottaa palkan maksua. Tämä on viivästyttänyt etuuden maksua niillä henkilöillä, jotka saavat palkan ja palkkatiedot vasta viikkoja sen jälkeen, kun työ on tehty.
Muutos tulee voimaan siten, että ennen 1.4.2019 tehty työ huomioidaan työn ansainta-ajankohdan mukaan. 1.4.2019 ja sen jälkeen tehty työ huomioidaan silloin, kun työstä maksetaan palkka.
Ansiopäivärahan saajien tekemän osa-aika- ja pätkätyön määrä on kasvanut joka vuosi vuoden 2012 jälkeen. Viime vuoden aikana 36 % ansiopäivärahaa saaneista teki etuudella myös töitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina JussilaToiminnanjohtaja
Puh:050 911 8511niina.jussila@tyj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry (TYJ) on työttömyyskassojen edunvalvonta- ja koulutusjärjestö sekä yhteistoimintaelin. TYJ kehittää työttömyysturvaa ja kassojen toimintaa sekä ylläpitää niiden tietotaitoa. Kaikki Suomessa toimivat 16 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Ansiopäivärahakulut laskivat viime vuonna yli puoli miljardia euroa27.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 1,8 miljardia euroa 260 000 henkilölle. Päivärahakulujen ja etuuden saajien määrä laski noin neljänneksellä edellisvuodesta. Loppuvuoden aikana ja erityisesti viimeisten kuukausien aikana uusien työttömyysjaksojen määrät ovat kuitenkin olleet kasvussa.
Työttömyyskassat haluavat kehittää työttömyysturvajärjestelmää1.3.2023 11:00:12 EET | Tiedote
Työttömyyskassoilla on pitkät perinteet Suomessa turvata kansalaisten toimeentuloa työttömyyden yllättäessä. Julkisen talouden kiristyvässä tilanteessa työttömyyskassat haluavat ottaa yhä vahvempaa roolia kokonaisvaltaisen työttömyysturvan kehittämisessä sekä työllisyyden edistämisessä. Kassat ovat yhdessä laatineet ehdotukset kattavan, kannustavan ja sujuvan työttömyysturvan järjestämiseksi. Tavoitteemme on, että työn tekeminen on nykyistä kannattavampaa työnteon muodosta riippumatta. Ehdotamme työllisyyden edistämistä ja tukemista työttömyyskassajärjestelmän kautta ilman valtion rahoitusta sekä työttömyysturvajärjestelmän selkeyttämistä.
55 vuotta täyttäneille irtisanotuille tulee uusi muutosturva – työttömyysturvan lisäpäivät poistuvat23.12.2022 13:00:00 EET | Tiedote
55 vuotta täyttäneiden työmarkkina-asemaa pyritään parantamaan uudella muutosturvakokonaisuudella, johon kuuluu irtisanotuille työntekijöille tarkoitettu muutosturvaraha ja vapaaehtoinen muutosturvakoulutus. Työnantajille tämä tarkoittaa uutta muutosturvamaksua. Samalla työttömyysturvan lisäpäivien ikäraja nousee vuosina 1963 ja 1964 syntyneillä, ja lisäpäivät poistuvat kokonaan näiden vuosien jälkeen syntyneiltä. Lisäpäivien poistuessa poistuu myös työnantajilta perittävä työttömyysturvan omavastuumaksu.
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 335 000 henkilölle2.2.2022 07:00:00 EET | Tiedote
Ansiopäivärahan saajien määrä laski neljänneksellä vuodesta 2020. Loppuvuonna saajien määrä oli myös merkittävästi alkuvuotta matalampi.
Puolet työttömyyskassoista laskee jäsenmaksuaan26.11.2021 07:00:00 EET | Tiedote
Suomessa on ensi vuonna 18 työttömyyskassaa. Jäsenmaksu laskee näistä yhdeksässä. 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan työttömyyskassan jäsenmaksu laskee keskimäärin 13 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme