Hulvaton lukuherkku Tampereen paluumuuttajasta

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere
Ilmestyy 22.5.
Markkinoinnin sekatyöläinen Roosa, 32 v, elää tasaista elämää helsinkiläisen poikaystävänsä Janin kanssa Sörnäisissä, Kurvin kulmilla. Parisuhteelle pitäisi kai tehdä jotain, kun toinen alkaa viihtyä epäilyttävän pitkiä aikoja salilla, toinen yksin kotona ja koirasivustoilla. Mutta mitä? Koiranpentu, sanoo Roosa. Ero, sanoo mies.
Kun yllätysero tapahtuu, helsinkiläistyneen Roosan elämältä putoaa pohja. Suuntia on vain yksi – Tampere. Vanhasta kotikaupungista löytyy majapaikka ja ystävän olkapää. Mutta voisivatko Pyynikin vehreät maisemat tarjota muutakin? Puskista ilmestyvän komean koiranulkoiluttajan tai unelmien juhannusheilan? Tai paikan, joka tuntuu kodilta?
”Tämä kirja on rakkauskirje lempikaupungilleni”, Hervannasta kotoisin oleva Mirella Mäkilä kertoo. ”Tampere on tutkimusten mukaan Suomen vetovoimaisin kaupunki, johon suurin osa suomalaisista voisi kuvitella muuttavansa. Itsekin aion vielä joskus muuttaa Helsingistä takaisin Tampereelle ja oli kiva kirjoittaa siitä, millaista se voisi olla. Siis jos ei olisi naimisissa ja jos sattumoisin päätyisi töihin paikalliseen epämuodikkaaseen porafirmaan.”
Hyväntuulisen hauska teos aloittaa Tampereen tunnelmiin sijoittuvan Se on moro -romaanisarjan. Seuraavana Tampere kietoo yhteen viihdyttävää dialogia, arjen pieniä iloja ja romanttista komediaa. Se osoittaa, että onnen avaimet löytyvät itseltä, eivät toisten taskuista.
Mirella Mäkilä (s. 1977) on Helsingissä asuva tamperelainen, joka ikävöi synnyinkaupunkiaan ja sen omaleimaista mielenmaisemaa. Hän työskentelee päägraafikkona kustannusalalla ja viihdekirjojen suurena ystävänä hän alkoi kirjoittaa omaa käsikirjoitusta harrastuksenaan. Lopputulos yllätti kaikki – sekä kustantamon kollegat että hänet itsensä. Salanimellä kustantamoon lähetetty käsikirjoitus herätti innostusta työpaikalla, ja todellisen henkilöllisyytensä Mäkilä paljasti kollegoilleen vasta kustannussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Arvostelukappaleet: hanna-leena.soisalo@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, viihde, käsityöt
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Rakastetut Kamala luonto -hahmot nyt pentuina! Kamalan ihanat pennut on vauhdikas lasten kuvakirjasarja kaikille eläinten ystäville1.6.2023 11:15:33 EEST | Tiedote
Kamala luonto -sarjakuvasta tutut valloittavat eläinhahmot koheltavat pentuina lasten kuvakirjassa. Pennut seikkailivat Marja Lappalaisen ja Jarkko Vehniäisen Pentukirjassa ensimmäistä kertaa vuonna 2016, ja nyt niiden tarina jatkuu uudessa Kamalan ihanat pennut -sarjassa.
Sukella tunteiden maailmaan somevaikuttaja Tinken kanssa! Väritä tunteesi -kirjassa pääsee tutustumaan itseensä värien avulla31.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Suositun tubettajan ja sirkusartistin värityskirjassa värit johdattavat tunteiden maailmaan.
Shelley Readin menestysromaani Minne virta kuljettaa on rakkauskirje luonnolle ja ylistys äidinrakkaudelle – kirjailija haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.30.5.2023 13:58:29 EEST | Tiedote
Amerikkalaisen Shelley Readin Minne virta kuljettaa -esikoisromaanin oikeudet on myyty peräti 29 maahan. Teos on vavahduttava kuvaus naisten ja alkuperäiskansojen kaltoinkohtelusta ja sydämen särkevä, vangitseva kertomus nuoren naisen sinnikkyydestä – kaikista niistä suunnista, joita elämä voi ottaa. Shelley Readilla on ehkä hieman yllättäen Suomi-kontakti! Kirjailija saapuu tänne taas kesäkuun alussa ja on myös haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.
Tervetuloa Otavan kesäpressiin 7.6.!29.5.2023 11:33:44 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressin puheenaiheiksi nousevat mielen hyvinvointi, musiikki, romantiikka sekä erilaiset hirviöt. Tule mukaan ja löydä uusia näkökulmia ja kiinnostavia kertojia! Tilaisuus järjestetään Zoomissa keskiviikkona 7.6.2023 klo 13-14.30.
NY Times -bestseller Älä mene, Sam on kaihoisan koskettava romaani rakkaudesta, menetyksestä ja hyvästien jättämisestä29.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Dustin Thaon esikoisromaani on nuorille aikuisille suunnattu rakkausromaani, jossa 17-vuotiaan Julien elämä nytkähtää raiteiltaan kohtalokkaan auto-onnettomuuden myötä. Älä mene, Sam ilmestyy osana Otavan LOVE-rakkauskirjasarjaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme