Huomioi saimaannorpan pesintä, vältä jäällä liikkumista saimaannorpan pesimäalueilla

Saimaannorpan häiriöherkin aika eli pesimäaika kestää tammikuusta huhtikuuhun. Juuri nyt kannattaa välttää jäällä liikkumista saimaannorpan pesimäalueilla.
Pohjois-Karjalassa saimaannorpan pesimäalueita on Heinäveden Koloveden alueella, Kiteen Heinsalmen (Orivesi) alueella, Rääkkylän Samppaanselän, Jänisselän ja Tikanselän (Oriveden) alueella sekä Liperin Savonselän alueella.
Saimaannorpan pesimärauha häiriintyy helposti vieraista äänistä, jopa askelten tärinästä. Ne aiheuttavat pakoreaktion. Emon usein toistuvat pakoon sukeltamiset haittaavat imetystä, minkä seurauksena poikasen vieroituspaino jää alhaiseksi ja hengissä säilymisen mahdollisuus pienenee. Kuutin usein toistuvat sukeltamiset voivat aiheuttaa kuutin kylmettymisen ja kuoleman.
Pesinnän kannalta erityisen haitallista on moottorikelkkailu, sillä kelkan melu kantaa kauas. Nopeasti liikkuva kelkkailija saattaa pahimmillaan häiritä useitakin pesiviä norppia yhdellä ajelulla.
Kartat helpottavat ottamaan huomioon pesivät norpat
Metsähallitus on julkaissut saimaannorpan tärkeimmät pesimäalueet kartoilla. Luodot ja rantakinokset on syytä kiertää koko Saimaalla, mutta näillä kaikkein tiheimmän pesinnän alueilla häiriöriskin minimointi on erityisen tärkeää.
Jokaisen jäällä liikkuvan vastuulla on, miten pesintä lopulta onnistuu, selviääkö kuutti ensimmäisistä kuukausistaan. Kartoilta on helppo katsoa omat lähivedet ja liikkua niin, ettei tietoisesti eikä tietämättään aiheuta häiriötä kinoksissa synnyttäville ja imettävälle norpille.
Moottoriajoneuvojen liikkumista on rajoitettu 365 ha alueella Oriveden Jänisselällä 1.1. – 15.4.
Oriveden Jänisselällä on kielletty kaikenlainen moottoriliikenne 1.1. – 15.4.2023. Kielto ei estä viranomaistehtävien hoitamista (esim. pelastustoimi ja erävalvonta) tai ammattimaista kalastusta alueella. Kieltoalue koostuu yksityisistä vesialueista ja sen laajuus on 365 hehtaaria.
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Luonnonsuojeluasiantuntija Ville Vuorio , Pohjois-Karjalan ELY-keskus, p. 0295 026 028, ville.vuorio(at)ely-keskus.fi
Lajivahinkokoordinaattori Mika Pirinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, p. 0295 026 214, mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalassa oli kuivaa ja lämmintä toukokuussa6.6.2023 15:02:57 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan keskilämpötila oli keskiarvoon verrattuna noin puolitoista astetta korkeampi. Vedenkorkeudet olivat pääasiallisesti tavallista korkeammalla. Vettä satoi keskimääräistä vähemmän toukokuussa. Vedet olivat vielä kuun lopussa viileitä.
Sinileväseuranta alkoi Pohjois-Karjalassa2.6.2023 13:26:33 EEST | Tiedote
Valtakunnallista sinilevätilannetta seurataan 26. kesää Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), ELY-keskusten, kuntien ja vapaaehtoisten havaitsijoiden yhteistyönä. Vielä sinilevää ei ole havaittu.
Pohjois-Karjalan biosfäärialueen ja Lieksan kaupungin välisen sopimuksen kärjiksi saavutettavuuden ja kiertotalouden edistäminen1.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan biosfäärialue ja Lieksan kaupunki ovat päivittäneet kumppanuussopimustaan 1.6.2023. Samalla biosfäärialue allekirjoitti kumppanuussopimuksen myös Vaara-Karjalan Leader ry:n kanssa. Sopimuksen uusiksi tavoitteiksi nostettiin mm. Kolin matkailualueen sekä retkeilyalueiden ja -reittien saavutettavuuden edistäminen sekä Koli-Ruunaa-Pielinen-kiertomatkailutuotteiden kehittäminen.
Pohjois-Karjalassa oli huhtikuussa noin 9 000 työtöntä24.5.2023 08:01:00 EEST | Tiedote
Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä kasvoi 104 henkilöllä. Huhtikuun lopussa oli lomautettuna 705 henkilöä, 92 enemmän kuin vuosi sitten.
Pohjois-Karjalaan jaettiin 112 000 euroa rakennusperinnön korjausavustuksia17.5.2023 13:06:22 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Museovirasto ja Suomen Kotiseutuliitto ovat tehneet avustuspäätökset rakennusperinnön hoitoon kevään 2023 osalta. Myönteisen avustuspäätöksen sai 30 kohdetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme