Hurmaavat uutuudet taaperoille

Omppu osaa. Missä on kissa?
Kirjoittanut Sanna Sofia Vuori ja kuvittanut Cara Knuutinen. Ikäsuositus 1+.
Omppu osaa ihan itse! Riemastuttavan kuvakirjasarjan avaus on pullollaan tuttuja tilanteita taaperoikäisen arjesta.
Omppu on reipas pieni ihminen, joka ihmettelee maailmaa ja oppii joka päivä uutta. Mukana touhuissa ja tohinassa kulkee kissa-pehmolelu, jolla on tapana olla hieman piilosilla.
Ensimmäisessä Omppu-kirjassa kuljetaan yhdessä päivä aamusta iltaan ja ihmetellään vastakohtia. Hauskat tekstit ja suloiset kuvat ilahduttavat niin suurta kuin pientä lukijaa.
Omppu osaa syödä itse.
Lusikka on lähellä.
Kaurapuuro on kaukana.
Mutta missä on kissa?
Sanna Sofia Vuori on monipuolinen, aktiivinen lastenkulttuurin ammattilainen. Hän on tehnyt useita teatteri- ja televisiokäsikirjoituksia ja -ohjauksia. Cara Knuutinen on kokenut lastenkirjojen ja oppikirjojen kuvittaja. Yhdessä he ovat aiemmin tehneet Mäyrä-kuvakirjoja (Förlaget / Teos).
Ilmestyy 29.6.2023.
Tähtitossu
Kuvittanut Johanna Lumme. Ikäsuositus 0+.
Rytmikkäitä runoja vauvojen ja taaperoiden iloksi. Söpö pahvikirja saa tiitiäisten silmät tuikkimaan.
"Sukka, sukka, mussukka, pupujussin pussukka..."
Leikkisät kansanlorut ja rakastettujen runoniekkojen säkeet ovat ihanaa ääneen luettavaa. Kaarina Helakisan, Jukka Itkosen, Inkeri Karvosen ja Laura Ruohosen runoissa hassutellaan ja tunnelmoidaan.
Runojen possut, kissat ja unihyrrät houkuttavat pikkuista maistelemaan sanoja, kuulostelemaan äänteitä ja loppusointuja. Lapsen sanavarasto karttuu huomaamatta. Johanna Lumpeen ilmeikkäissä kuvissa riittää ihmeteltävää.
Kustannustoimittaja, FM Sanna Jaatisen ja kuvittaja-taidemaalari Johanna Lumpeen aiemman yhteistyön tuloksena syntyi vuonna 2021 yli 600 suomalaisen lastenrunon antologia Tähtiviltti. Vauvoille ja taaperoille tarkoitettu Tähtitossu on tuon antologian suloinen "pieni sisarus".
Ilmestyy 13.6.2023
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme