HUS aloittaa seulontaan kutsuttaville maksuttomat suolistosyövän seulonnat
Suolistosyöpä on Suomen kolmanneksi yleisin syöpä, ja siihen sairastuu vuosittain yli 3500 suomalaista. Suolistosyövän oireita voi olla vaikea tunnistaa tai ne saattavat puuttua alkuvaiheessa kokonaan, mikä antaa syövälle aikaa kehittyä potilaan tietämättä. Suolistosyövän mahdollisia oireita ovat muun muassa erilaiset muutokset suolen toiminnassa, kuten vatsakivut, ummetus ja ripuli.
”Seulontojen tarkoituksena on mahdollistaa syövän aikainen havaitseminen ja tätä kautta parantaa hoidon onnistumista, sekä vähentää suolistosyövästä johtuvia kuolemia”, kertoo HUS Diagnostiikkakeskuksen Kliinisen kemian osastonlääkäri Tuomas Mäntylä.
Suolistosyöpä on yhteisnimitys paksu- ja peräsuolen syöville. Syöpä syntyy, kun suolen seinämän solut muuttuvat pahalaatuisiksi ja alkavat jakautua hallitsemattomasti. Seulonnassa mahdollinen syöpäkasvain voidaan löytää jo oireettomassa alkuvaiheessa ja se päästään hoitamaan tehokkaasti. Seulonta voi paljastaa myös syövän esiasteen.
Suolistosyövän seulonnassa etsitään ulostenäytteessä piilevää verta
HUS kutsuu vuonna 2022 maksuttomaan suolistosyövän seulontaan ne Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueen kuntien 60-, 62-, 64-, 66- ja 68-vuotiaat asukkaat, joiden kotikunta on tehnyt sopimuksen HUS Diagnostiikkakeskuksen kanssa suolistosyövän seulontapalvelusta.
Syöpäkasvain saattaa syövän alkuvaiheessa vuotaa hieman verta. Määrä on kuitenkin niin pieni, että sitä ei voi paljain silmin havaita.
”Seulonnassa etsitään ulostenäytteessä piilevää verta. Seulontaan käytetään immunokemiallista veritestiä (FIT), joka on käytössä muuallakin Euroopassa”, kertoo Mäntylä ja lisää, että seulontapalvelu on edellyttänyt laajaa kehittämistä ja eri toimintojen yhteensovittamista. ”Veren löytyminen ulostenäytteestä ei kuitenkaan välttämättä aina ole oire syövästä, mutta syyn selvittämiseksi tarvitaan useimmiten jatkotutkimuksia”, huomauttaa Mäntylä.
Postitse saapuva seulontakutsu sisältää muun muassa näytteenotto-ohjeen, -välineen ja palautuskuoren, jonka postimaksu on valmiiksi maksettu. Näytteen voi ottaa itselleen sopivana ajankohtana eikä se edellytä esivalmisteluja, kuten paastoa tai taukoa lääkityksistä. Mikään sairaus ei ole este seulontaan osallistumiselle.
Näyte voidaan palauttaa tutkittavaksi HUSin seulontakeskukseen jättämällä palautuskuoreen suljettu näyte joko HUSin laboratorion palautuslaatikkoon tai postittamalla. Seulontaan osallistuja saa seulontavastauksen kirjeitse kotiin. Jos näytteestä löytyy verta, ohjataan osallistuja jatkotutkimuksiin oman kotikunnan seulontahoitajan kautta. Jos tulos on normaali, jatkuu seulonta kahden vuoden välein.
Lisätietoja medialle:
Yhteyshenkilöt
Tuomas Mäntylä, osastonlääkäri, HUS Diagnostiikkakeskus
044 269 1560, tuomas.mantyla@hus.fi
Tiina Mäki, toimialajohtaja, ylilääkäri, HUS Diagnostiikkakeskus
050 428 6160, tiina.maki@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Behandlingsresultaten för hjärnaneurysm vid HUS i världsklass19.12.2025 08:49:57 EET | Pressmeddelande
En ny studie från HUS visar att behandlingen av icke rupturerade hjärnaneurysm i Helsingfors är exceptionellt säker och effektiv i internationell jämförelse. Resultaten publicerades i den prestigefyllda tidskriften Journal of Neurosurgery.
Aivovaltimopullistumien hoitotulokset HUSissa maailman kärkeä19.12.2025 08:49:57 EET | Tiedote
HUSissa tehty tuore tutkimus osoittaa, että puhkeamattomien aivovaltimopullistumien hoito on Helsingissä kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen turvallista ja tehokasta. Tulokset julkaistiin arvostetussa Journal of Neurosurgery -lehdessä.
Results in the treatment of intracranial aneurysms at HUS are among the best in the world19.12.2025 08:49:57 EET | Press release
A recent study conducted at HUS shows that the treatment of unruptured intracranial aneurysms in Helsinki is exceptionally safe and effective in international comparison. The results were published in the prestigious Journal of Neurosurgery.
HPV-test är effektivare och lika säkert som gynekologiskt cellprov vid screening för livmoderhalscancer15.12.2025 14:14:42 EET | Pressmeddelande
Förstadieförändringar upptäcks bättre vid HPV-screening än vid screening med gynekologiskt cellprov (papa). Det är viktigt att delta i screeningen när man får en kallelse.
HPV-testi on tehokkaampi ja yhtä turvallinen kuin papakoe kohdunkaulan syövän seulonnassa15.12.2025 14:14:42 EET | Tiedote
HPV-seulonta löytää esiastemuutokset papaseulontaa herkemmin. Seulontaan kannattaa osallistua, kun siihen saa kutsun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
