HUS

HUS on valmistautunut koronaviruspotilaiden määrän lisääntymiseen

23.4.2020 14:46:18 EEST | HUS | Tiedote

Jaa
HUSissa on valmius hoitaa nykyistä suurempia määriä koronaviruspotilaita. Mikäli koronavirusepidemian vuoksi tehtyjä rajoitteita lähdetään purkamaan, se tulee tehdä asteittain ja hallitusti.

Koronavirusepidemian hallinta Suomessa on onnistunut hyvin ja HUS ei ole nähnyt tarpeelliseksi nykyisten rajoitusten tiukentamista. HUSissa on kasvatettu koronaviruspotilaiden hoitokapasiteettia ja mahdollisuudet hoitaa suurempi määrä koronaviruspotilaita ovat hyvät.

”Kannatamme varovaista ja asteittaista purkamista siten, että voidaan tarvittaessa ketterästi tehdä tiukennuspäätöksiä. Missään tapauksessa kaikkia rajoituksia ei tule purkaa kertarysäyksellä. Vaiheittainen eteneminen siten, että vaikutuksia seurataan ja arvioidaan, on paras tapa edetä”, sanoo toimitusjohtaja Juha Tuominen.

Hybridistrategiaa eli testaa, jäljitä, eristä ja hoida, on HUSin alueella noudatettu koko epidemian ajan. Testauskapasiteettia on nostettu tasaisesti ja kuntien tartuntatautiyksiköt ovat lisänneet työvoimaa tartuntojen jäljitykseen. Näköpiirissä on, että testaus siirtyy HUSin alueella enenevässä määrin kuntien vastuulle. Näytteiden analysoinnista vastaa jatkossakin HUSLAB.

”Mikäli rajoituksia puretaan ja sen seurauksena tartuntojen määrä lähtee hallittuun kasvuun, tarvitaan tartunnanjäljityksiin lisää työvoimaa ja kuntiin näytteenottopisteitä. Tämä resursointi tulee huolehtia kuntoon”, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

HUS ei usko epidemian tukahduttamisen olevan mahdollista, mutta kohdennettuja rajoituksia tulee jatkaa ja riskiryhmien osalta tavoitella samanaikaisesti tartunnan välttämistä. ”Riskiryhmien turvaaminen on tärkeää koko epidemian ajan”, sanoo Mäkijärvi.

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Föräldrarnas låga inkomstnivå och utbildning kan påverka risken för allvarliga bakterieinfektioner hos barn10.8.2026 09:34:12 EEST | Pressmeddelande

Risken för att barn ska drabbas av en allvarlig bakterieinfektion är något högre i familjer där föräldrarnas inkomstnivå och särskilt moderns utbildningsnivå är lägre. Resultatet bygger på den första finländska registerstudien som omfattar hela befolkningen, där omfattande nationella data om smittsamma sjukdomar och socioekonomiska förhållanden kombinerats.

Mekanismerna bakom ruptur av hjärnaneurysm preciseras – HUS medverkar i en internationell studie6.7.2026 07:39:02 EEST | Pressmeddelande

HUS Helsingfors universitetssjukhus medverkar i en internationell studie som tillför ny information om varför en del hjärnaneurysm rupturerar. Resultaten kan i framtiden bidra till att bättre än i nuläget identifiera aneurysmen med störst rupturrisk och stödja utvecklingen av nya läkemedelsbehandlingar. Studien har publicerats i den ansedda tidskriften Nature Neuroscience.

Aivovaltimopullistuman puhkeamisen mekanismi tarkentuu – HUS mukana kansainvälisessä tutkimuksessa6.7.2026 07:39:02 EEST | Tiedote

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala oli mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, joka tuo uutta tietoa siihen, miksi osa aivovaltimopullistumista puhkeaa. Tulokset voivat tulevaisuudessa auttaa tunnistamaan nykyistä paremmin ne pullistumat, joiden puhkeamisriski on suurin ja tukemaan uusien lääkehoitojen kehittämistä. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Neuroscience -lehdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye