HUS

HUS valmistelee henkilökunnan kolmansien koronavirusrokotusten jatkamista

Jaa

Suunnitelmissa on marras-joulukuun vaihteessa rokottaa kriittisissä ja kiireellistä hoitoa antavissa yksiköissä työskentelevää henkilökuntaa, joiden toisesta koronavirusrokoteannoksesta on kulunut kuusi kuukautta. Tällä turvataan erikoissairaanhoidon kantokykyä pahenevassa epidemiatilanteessa.

HUSin henkilökunnasta kolmannen koronavirusrokotteen ovat toistaiseksi voineet saada ne työntekijät, jotka saivat ensimmäiset rokoteannokset alle kuuden viikon aikavälillä. Näitä työntekijöitä on ollut noin 3 400. Seuraavaksi kolmansia rokotuksia halutaan tarjota myös niin sanotuissa kriittisissä ja kiireellistä hoitoa antavissa yksiköissä työskenteleville henkilöille, joiden rokotusväli oli viime keväänä 12 viikkoa.

”Portaittainen rokottaminen ja suojan kehittyminen vievät oman aikansa. Tämän vuoksi haluamme ajoittaa rokotukset marraskuun loppuun ja joulukuun alkuun, jotta rokotteista saadaan hyöty jo joulunajan toiminnan turvaamiseksi ja henkilökunnan suojaamiseksi”, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

HUSin henkilöstön koronavirusrokotuskattavuus on hyvä. Ensimmäisen rokoteannoksen on ottanut koko henkilöstöstä yli 95 prosenttia ja toisen 87 prosenttia. Kolmannen rokoteannoksen on saanut 16 prosenttia henkilöstöstä. Potilaita hoitavan henkilöstön rokotuskattavuudet ovat koko henkilöstöä korkeammat. HUSin rokotuskattavuustilastoissa on mukana HUS Työterveydessä annetut rokotukset sekä työntekijöiden itsensä ilmoittamat kunnissa saadut rokotteet. Koska kunnassa saadun rokotteen ilmoittaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, kaikki henkilökunnan saamat rokoteannokset eivät välttämättä näy tilastossa.

Lisätietoja medialle: 

HUSin mediapalvelun yhteystiedot 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Syöpäkeskuksen uudessa lääkehoitotutkimuksessa etsitään yksilöllistettyjä hoitokeinoja syöpäpotilaille8.12.2021 11:41:16 EET | Tiedote

HUSin Syöpäkeskuksessa käynnistetään laaja yksilöllistetyn syövänhoidon tieteellinen lääkehoitotutkimus. Tutkimukseen otetaan pitkälle edennyttä syöpää sairastavia potilaita, joiden standardihoito on menettänyt tehonsa. Myöhemmin myös muissa yliopistosairaaloissa aloitettavaa tutkimusta tehdään yhteistyössä eurooppalaisten syöpäsairaaloiden kanssa.

Personer med sällsynta cancersjukdomar får stöd av det europeiska kompetensnätverket2.12.2021 09:11:02 EET | Tiedote

HUS Cancercentrum har godkänts som en del av det europeiska kompetensnätverket (European Reference Network ERN). Med hjälp av nätverket får Cancercentret bättre information om de nya behandlingsformerna för sällsynta cancerformer, eftersom nätverket omfattar experter på sällsynta cancerfall runtom i Europa. Allt fler personer som lider av sällsynt cancer har tillgång till specialkompetens.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme