HUSin hankinta- ja kilpailutusmenettelyjen korjaus etenee
27.11.2020 17:15:00 EET | HUS | Tiedote
Hankintojen kilpailutuksissa ilmenneiden epäkohtien vuoksi HUS teki kesällä 2019 sisäisen selvityksen siitä, kuinka paljon sillä on ollut kilpailuttamattomia hankintalain kynnysarvon ylittäviä hankintoja ja muita hankintamenettelyn ulkopuolisia ostoja. Selvityksen tavoitteena oli epäkohtien mahdollisimman tarkka yksilöinti.
Selvityksestä kävi ilmi, että kilpailuttamattomia hankintoja on ollut merkittävä määrä, ja HUS päätti välittömästi korjata hankinta- ja kilpailutusmenettelyjään.
Hankintojen ongelmien laajuuden ja syvyyden selvittämiseksi HUS tilasi ulkopuolisen asiantuntijaorganisaation auditoimaan sen hankintojen tilan ja johtamisen prosessit syksyllä 2019. Auditoinnin perusteella laadittiin hankintamenettelyjen ja -johtamisen korjausohjelma, jota on lähdetty systemaattisesti edistämään. Uusinta-auditointi on parhaillaan käynnissä.
Toimintatapojen muutokset 2019 ja 2020
Siirtymä hajautetusta hankintamallista keskitettyyn malliin käynnistettiin jo alkuvuodesta 2019 keskittämällä hankintoja HUS Logistiikan yhteishankintayksikköön. Myös pienhankinnat siirtyivät HUS Logistiikkaan.
Marraskuussa 2019 Logistiikan hankintojen vanha rakenne purettiin ja tilalle perustettiin seitsemän hankintakategoriaa sekä kilpailutustiimi. Muutoksella tuetaan hankintojen ennakoivaa suunnittelua ja parannetaan seurantaa.
Hankintojen prosessikuvaukset ja toimintaohjeet päivitettiin keväällä 2020, jolloin valmistui myös uusi hankintojen pysyväisohje vastuiden selkeyttämiseksi.
Vuoden 2020 alusta lähtien kaikki EU-hankintojen tarjouspyyntö- ja hankintapäätösluonnokset ovat käyneet läpi sisäisen juridisen tarkastuksen. Kategoriapäälliköt tekevät vastaavan tarkastelun kansallisille hankinnoille.
Hankintoihin on rekrytoitu 10 uutta asiantuntijaa, ja hankintapalveluita on myös ostettu julkisiin hankintoihin erikoistuneilta toimistoilta kilpailutuksen tehostamiseksi.
Kaikki hankintapäätökset tehdään sähköisesti, ja vuoden 2020 aikana on myös valmisteltu hankintojen johtamista ja seurantaa tukevan uuden tietojärjestelmän hankintaa.
Tarkentunut kokonaiskuva ja kilpailutusten tilanne
Alun perin täysin kilpailuttamattomia tuoteryhmiä tunnistettiin HUSin sisäisessä selvityksessä 73. Näistä 22 on vielä kesken.
Jatkoselvityksissä löydettiin kuitenkin lisää sellaisia tuoteryhmiä, joissa ostamista oli jatkettu sopimukseen mahdollisesti sisältyneen optiokauden jälkeen ilman uutta kilpailutusta. Maaliskuussa 2020 HUS päivitti arviotaan kilpailuttamattomien hankintojen määrästä: hankintoja on vuositasolla ollut noin 62 miljoonaa euroa aiemmin ilmoitetun ainakin 40 miljoonan sijaan.
Syksyllä 2020 Markkinaoikeus päätti Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n esityksen pohjalta määrätä HUSin maksamaan yhteensä 160 000 euron suuruiset seuraamusmaksut neljän eri kilpailuttamattoman hankinnan vuoksi. Näistä kolme on kilpailutettu ja yksi kilpailutus on käynnissä.
Kilpailuttamattomia tuoteryhmiä on edelleen HUSissa yli sata eli hankintoja on kilpailuttamatta noin 45 miljoonan euron arvosta. Näistä kuitenkin yli puolessa kilpailutus on jo käynnissä, ja Logistiikan laatiman hankintapäätösten ennustemallin mukaan HUS on päässyt eroon kilpailuttamattomista hankinnoista reilun vuoden kuluessa.
HUSin vuosittainen hankintavolyymi on noin miljardi euroa. Hankintatarpeet ovat vaihtelevia ja niitä on paljon. Pelkästään vuonna 2020 on tunnistettu yli 500 hankintatarvetta, ja kilpailutuksia on vuoden aikana valmistunut yli 300 kappaletta. Valmistuneiden kilpailutusten määrä on jo nyt yli sata kappaletta enemmän kuin vuonna 2019.
Koronavirusepidemian vaikutus
Koronavirusepidemia ja siihen liittyvät globaalit saatavuushaasteet ovat työllistäneet hankintaa voimakkaasti. Erityisesti suojainhankinnat, suojainten jakelu sekä valtakunnalliset vastuut ovat vieneet paljon resursseja. Epidemian vuoksi HUS on joutunut tekemään vuonna 2020 yli 150 suorahankintapäätöstä.
Hankintoja tullaan käsittelemään laajasti HUSin hallituksessa tammikuussa 2021.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Juha Tuominen
Yhteydenotot toimitusjohtajan assistentti Kaarina Heikinheimo, puh. 050 427 9861
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS lägger ut sina fastighetstjänster12.6.2026 15:39:00 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse beslutade på sitt möte den 12 juni 2026 att lägga ut fastighetstjänsterna på entreprenad.
HUS ulkoistaa kiinteistöpalvelunsa12.6.2026 15:39:00 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus päätti 12.6.2026 kokouksessaan kiinteistöpalveluiden ulkoistuksesta.
HUS-sammanslutningens stämma sammanträder den 17 juni 202612.6.2026 11:50:51 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens stämma ordnas online den 17 juni kl. 10.
HUSin yhtymäkokous kokoontuu 17.6.202612.6.2026 11:50:51 EEST | Tiedote
Yhtymäkokous järjestetään verkkokokouksena 17.6.2026 klo 10.
Extrem motion och fysisk inaktivitet ökar risken för hjärninfarkt hos unga10.6.2026 08:21:59 EEST | Pressmeddelande
Båda ytterligheterna av fysisk aktivitet, både låg fysisk aktivitet och mycket intensiv träning, är förknippade med en ökad risk för hjärninfarkt hos unga vuxna. I en internationell studie ledd av HUS observerades fenomenet hos patienter vars hjärninfarkt inte kunde förklaras av någon bakomliggande orsak.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
