HUS

HUSin potilaskirjeiden postituksessa tapahtunut virhe

Jaa

Viisi HUSin potilasta on saanut virheellisen kirjelähetyksen, jotka sisälsivät useiden potilaiden sairaskertomustietoja. Nämä lähetykset on jäljitetty ja ne ovat palautuneet HUSille. Potilaat, joiden tietoja on lähetetty vääriin osoitteisiin, saavat lähipäivinä asiasta kertovan kirjeen.

HUS käyttää potilaskirjeiden lähettämisessä ulkopuolista palveluntarjoajaa, joka tulostaa ja kuorittaa HUSin sähköisesti lähettämät kirjeet sekä toimittaa ne postin kuljetettavaksi. Palveluntarjoajan tekemän virheen vuoksi maaliskuun alussa viidelle potilaalle lähettiin kirjekuori, joka sisälsi potilaan omien sairauskertomustietojen lisäksi useiden muiden potilaiden sairauskertomustietoja. 

- Virhe tuli ilmi siten, että yksi virheellisen lähetyksen saaneista henkilöistä oli yhteydessä HUSiin. Kyseinen lähetys noudettiin välittömästi. Asian selvittelyissä kävi ilmi, että vastaavanlaisia virheellisiä lähetyksiä on neljä lisää. Olimme saman päivän aikana yhteydessä näiden lähetysten vastaanottajiin. Osa virheellisen lähetyksen saaneista oli ehtinyt avata kuoren ennen yhteydenottoamme, osa ei. Kaikki viisi virheellistä lähetystä ovat nyt palautuneet HUSiin, kertoo vs. johtajaylilääkäri Petri Bono.

Virheelliset lähetykset sisälsivät yhteensä 526 henkilön sairaskertomustietoja. HUS on 29.3.2018 lähettänyt heille kaikille kirjeitse tiedon tapahtuneesta postitusvirheestä. Lisäksi ne sairauskertomustiedot, jotka olivat virheellisissä lähetyksissä, on jo aiemmin lähetetty uudelleen oikeille vastaanottajille.

HUS on saanut virheen tehneeltä palveluntarjoajalta selvityksen virheeseen johtaneista syistä ja toimenpiteistä, jolla varmistetaan, ettei vastaava virhe enää toistu. HUS harkitsee virheestä aiheutuvia sopimusoikeudellisia seurauksia palveluntarjoajalle. Lisäksi HUS on tehnyt tapahtuneesta ilmoitukset sekä Valviralle että Tietosuojavaltuutetulle. 

- Haluan lämpimästi kiittää ensimmäisen virheellisen lähetyksen saanutta henkilöä siitä, että hän oli meihin yhteydessä. Näin pääsimme heti selvittämään asiaa. Lisäksi pahoittelen syvästi palveluntarjoajan tekemää virhettä. Teemme kaikkemme, jotta vastaavanlaista virhettä ei tapahtuisi enää jatkossa, sanoo Petri Bono. 

HUSista lähtee vuosittain 2,7 miljoonaa kirjettä potilaille. Kirjeet ovat ajanvarauskirjeitä, potilaslaskuja ja niin sanottuja hoitopalautteita, jotka ovat kopioita sairaskertomusmerkinnöistä, epikriiseistä ja tutkimustuloksista. 

Yhteyshenkilöt

Mediayhteydenotot:

Vs. johtajaylilääkäri Petri Bono, puh. 050 427 0943

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Juha Tuominen valittiin HUSin seuraavaksi toimitusjohtajaksi14.8.2018 13:24Tiedote

Dosentti, sisätautien erikoislääkäri Juha Tuominen, 54, on valittu HUSin toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen. HUS-kuntayhtymän valtuusto päätti asiasta äänestyksen jälkeen. Tuominen sai 595,1 ääntä ja HUSin hallituksen esittämä Jari Petäjä sai 484,1 ääntä. Petäjä on dosentti, lastentautien ja neonatologian erikoislääkäri ja HUSin Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja. Tuominen on nykyisin Terveystalo Oy:n johtava ylilääkäri. Hän siirtyi Terveystaloon vuonna 2009 HUSista, jossa hän toimi useissa eri tehtävissä, muun muassa johtajaylilääkärinä ja tulosyksikön johtajana. Tuominen sai kesäkuussa tasavallan presidentiltä professorin arvonimen. – Minulla on paitsi osaamista, myös rakkautta ja paloa tähän tehtävään, Tuominen sanoi valtuuston kokouksessa. HUSin nykyinen toimitusjohtaja Aki Lindén jää eläkkeelle 1.1.2019. Lindén on toiminut HUSin toimitusjohtajana vuodesta 2010. Hän seurasi tarkasti seuraajansa valintaprosessia: – Valtuutettujen keskuudessa yleisen näkemyksen m

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme