HUSin Syöpäkeskuksessa on alkanut koronavirusseurantatutkimus syöpäpotilailla
11.8.2020 09:52:39 EEST | HUS | Tiedote
Laajassa monikeskustutkimuksessa selvitetään, miten potilaiden sairastama oireeton tai oireinen koronavirustartunta vaikuttaa syöpien diagnosointiin, syöpähoitojen aloittamiseen, annettuihin syöpähoitoihin, niiden haittavaikutuksiin sekä potilaiden elämänlaatuun ja elinaikaan.
Lisäksi koronavirustartunnan saaneiden syöpäpotilaiden tilannetta verrataan potilaisiin, joilla ei ole todettu koronavirustartuntaa sekä verrataan aineistoon ennen ja jälkeen epidemian.
”Saamme tietoa poikkeustilanteiden vaikutuksista pitkäaikaissairaiden hoitoon. Vastaavia tilanteita saattaa tulla jatkossakin. Olemme jo nähneet, että koronaepidemiasta on ollut kerrannaisvaikutuksia niin hoitoihin kuin tutkimukseenkin”, kertoo tutkimuksesta vastaava, professori ja ylilääkäri Sirpa Leppä Helsingin yliopistosta ja HUSista.
Tutkimuksen toisena kansallisena päätutkijana toimii HUSin Syöpäkeskuksen vs. tutkimusjohtaja Peeter Karihtala.
Syöpäpotilaiden rekrytointi on jo aloitettu
Tutkimukseen otetaan kaiken kaikkiaan 800 potilasta, jotka jakautuvat viiteen eri ryhmään. Niitä ovat rintasyöpää, suolistosyöpää, lymfoomaa ja levinnyttä ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavat sekä levinnyttä syöpää sairastavat, joille suunnitellaan immuno-onkologisia hoitoja. Potilaiden rekrytointi aloitettiin toukokuussa 2020 ja se jatkuu vuoden loppuun asti. Seuranta jatkuu 31.12.2025 saakka.
Potilailta otetaan laboratorionäytteitä ja heille tehdään elämänlaatukysely ennen hoidon aloittamista sekä kolmen ja kuuden kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta. Potilaiden hoitotiedot kerätään sairauskertomuksista.
Tutkimuksessa on myös translationaalinen osio, jossa perustutkimuksen havaintoja hyödynnetään tautien toteamisessa ja hoidossa. Tämän tutkimuksen translationaalisessa osiossa selvitetään potilaiden geneettisten ominaisuuksien, veren välittäjäaineiden ja suoliston mikrobiomin yhteyttä koronavirustartunnan vaikeusasteeseen ja syövän hoitotuloksiin.
Tutkimuksessa ovat mukana Syöpäkeskuksen lisäksi syöpätautien klinikat Tampereen yliopistollisesta sairaalasta, Turun yliopistollisesta sairaalasta, Oulun yliopistollisesta sairaalasta ja Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori, ylilääkäri Sirpa Leppä
HUS Syöpäkeskus ja Helsingin yliopisto
sirpa.leppa@hus.fi, 050 427 0820
Tutkimusjohtaja Peeter Karihtala
HUS Syöpäkeskus ja Helsingin yliopisto
peeter.karihtala@hus.fi, 040 185 3440
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Genetiska undersökningar kan avslöja orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga14.9.2026 09:18:15 EEST | Pressmeddelande
Den bakomliggande orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga kan vara en sällsynt ärftlig sjukdom som nödvändigtvis inte kommer fram i vanliga undersökningar. Genetiska undersökningar är en viktig del särskilt i utredningen av plötsliga oväntade dödsfall hos unga. Genetiska undersökningar kan också bidra till att identifiera släktingar som omfattas av risken och förebygga eventuella allvarliga hjärthändelser.
Geenitutkimus voi paljastaa syyn nuoren selittämättömälle äkkikuolemalle14.9.2026 09:18:15 EEST | Tiedote
Nuoren selittämättömän äkkikuoleman taustalla voi olla harvinainen perinnöllinen sairaus, joka ei välttämättä tule esiin tavanomaisissa tutkimuksissa. Geenitutkimus on tärkeä osa erityisesti nuorten odottamattomien äkkikuolemien syyn selvittämisessä. Geenitutkimus voi myös auttaa tunnistamaan riskissä olevia sukulaisia ja ehkäistä mahdollisia vakavia sydäntapahtumia.
Genetic testing may reveal the cause of sudden death in a young person14.9.2026 09:18:15 EEST | Press release
The reason for an unexplained sudden death of a young person may be a rare hereditary disease that can remain undetected in standard examinations. Genetic testing is an important part of investigating the cause of an unexpected sudden death, especially in adolescents. Genetic testing may also help to identify relatives who are at risk of sudden death, and to prevent possible severe cardiac events.
Svår RS-virusinfektion kan öka risken att barnet drabbas av astma i den tidiga barndomen8.9.2026 07:55:55 EEST | Pressmeddelande
En svår RS-virusinfektion i spädbarnsåldern ser ut att öka risken för pipande andning och astma i den tidiga barndomen. I en nyligen publicerad studie identifierades också ett nytt genområde som är förknippat med benägenheten att drabbas av RS-virusinfektion.
Vaikea RSV-infektio voi lisätä lapsen riskiä sairastua astmaan varhaislapsuudessa8.9.2026 07:55:55 EEST | Tiedote
Vauvana sairastettu vakava RSV-infektio näyttää lisäävän hengityksen vinkunan ja astman riskiä varhaislapsuudessa. Vastajulkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin myös uusi geenialue, joka liittyy alttiuteen sairastua RSV-infektioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
