HUS

HUSin vuosikertomus 2019 on julkaistu

Jaa

Vuonna 2019 HUSissa hoidettiin 680 000 potilasta 27 000 ammattilaisen voimin. Vuoden aikana uudistettiin myös HUSin strategia.

HUSin vuosikertomus vuodelta 2019 on julkaistu suomeksi osoitteesta https://husinvuosi.fi/. Vuosikertomus sisältää kertomuksen HUSin vuodesta 2019 sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, henkilöstökertomuksen, hoitotyön vuosikertomuksen, ympäristökertomuksen, HUS Logistiikan vastuullisuusraportin sekä Helsingin Biopankin toimintakertomuksen.

Tänä vuonna vuosikertomus julkaistiin ensimmäistä kertaa vain verkossa.

”Strategiamme painottaa vahvasti vastuullisuutta sekä kestävän kehityksen noudattamista kaikessa toiminnassa. Keskeiset raporttimme kokoava verkkovuosikertomus tukee ympäristötavoitteitamme ja on taas yksi askel oikeaan suuntaan”, sanoo viestintäjohtaja Paula Isopahkala.

Ruotsin- ja englanninkieliset versiot julkaistaan kesän aikana.

Lisätietoa:

Suvi Huttunen, tuottaja, 050 409 1529, suvi.huttunen(at)hus.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme