Huvilat kulttuuri-ilmiönä – Pohjanmaan museon näyttely valottaa kesäasutuksen historiaa

Pohjanmaalla ensimmäiset kesähuvilat rakennettiin Vaasan ja Kokkolan seuduille 1700-luvun lopulla. Varhaisiin huviloihin vuodelta 1799 kuuluu esimerkiksi Vaasan hovioikeuden presidentin Axel Christian Reuterholmin ja tämän Lovisa-puolison huvila, joka toimii nykyisin Vähänkyrön pappilana. Pohjanmaan rannikolta kesäasutus levisi vähitellen sisämaahan päin.
Näyttelyssä nostetaan esiin valikoima huvila- ja mökkikohteita Vaasan seudulta, Kokkolasta, Pietarsaaresta, Uudestakaarlepyystä ja Kristiinankaupungista.
– Jo näyttelyn suunnitteluvaiheessa on ajateltu, että näyttely tai jokin sen osa on mahdollista saada syksystä lähtien kiertäväksi näyttelyksi eri paikkakunnille, kertoo vs. amanuenssi Nina Takala.
Huviloilta saunamökkeihin – ja takaisin huvilarakentamiseen
Huvilakulttuuri alkoi 1800-luvulla levitä Ruotsista Varsinais-Suomeen. Virosta, Venäjältä ja Ruotsista se levisi Etelä-Suomeen ja Karjalan kannakselle.
Huvilakulttuuri levisi laajemmin 1800-luvun lopussa teollistumisen synnyttämän vaurauden myötä. Klassisissa pitsihuviloissa asuttiin koko kesä ja kaupunkiin palattiin elo-syyskuun vaihteessa. 1920-luvulta alkaen isojen huviloiden sijasta alettiin rakentaa pienempiä viikonloppumajoja ja saunamökkejä.
Mökkeilyä harrasti etenkin vaurastunut keskiluokka, ja elintason kohotessa 1950-luvulla yhä useammalla oli mahdollisuus mökin hankkimiseen. Mökkielämä oli ulkoilmaelämää, saunomista, uimista, kalastamista, pienimuotoista kotitarveviljelyä sekä metsän antimien keräämistä.
Mökkien määrä kasvoi voimakkaasti 1980-luvulla, ja seuraavilla vuosikymmenillä vapaa-ajan asuntojen keskikoko suureni ja varustelutaso kehittyi. Huvilarakentamisessa on palattu takaisin kohti sitä, mistä kaikki yli sata vuotta sitten lähti liikkeelle.
Yleisön huvilamuistot ja valokuvat osana näyttelyä
Näyttelyssä tuodaan esiin huvila- ja mökkirakennusten lisäksi niillä vietettyä elämää ja ajanviettoa, arkea ja juhlaa. Eri aikakausien kesäelämää esitellään valokuvien, kartta-aineiston ja kokoelmaesineistön avulla, jotka ovat pääosin Pohjanmaan museon omista kokoelmista.
Materiaalista ei näyttelyn tekijöillä ole ollut pulaa. Näyttelyn suunnitteluvaiheessa myös yleisölle tarjoutui tilaisuus kertoa huvilamuistojaan, jakaa muistitietoa ja vanhoja valokuvia. Näitä aineistoja on hyödynnetty ja otettu osaksi näyttelyä. Näyttelyn tekijät ovatkin pohtineet uusia tapoja esittää sisältöjä, joista osa on viety digitaaliseen muotoon ja ne ovat luettavissa kosketusnäytöiltä.
Näyttelyn on tuottanut Vaasan kaupungin museot. Monialaiseen työryhmään ovat kuuluneet vs. amanuenssi Nina Takala, rakennustutkija Outi Orhanen, maakuntamuseotutkija Kaj Höglund, tutkija Minna Vihla, arkistoamanuenssi Kimmo Vatanen, näyttelypäällikkö Maaria Salo sekä Vaasan kaupungin paikkatietoasiantuntija Martti Vaali, joka on vastannut näyttelyn kosketusnäyttöjen teknisestä toteutuksesta. Näyttelyn karttasovellukset on tehty yhteistyössä Vaasan kaupungin paikkatietopalveluiden kanssa.
Kesäisiä tapahtumia mahdollisuuksien mukaan
Näyttelyn yhteydessä järjestetään mahdollisuuksien mukaan tapahtumia, kuten huvilateemaisia asiantuntijaluentoja sekä oheisohjelmaa, josta välittyy huvilaelämään ja kesänviettoon liittyvät onnen ja ilon tunteet. Se sopiikin aiheeltaan maailman onnellisimmaksi kaupungiksi tavoittelevalle Vaasalle.
Äitienpäivänä 9.5. näyttelystä järjestetään opastus klo 13 ruotsiksi ja 14 suomeksi. Päivän aikana äidit pääsevät lasten kanssa maksutta Pohjanmaan museoon.
Näyttely Huvilaelämää on esillä Pohjanmaan museossa 7.5.–29.8.2021.
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/N72HBZYE2W9R3JDH/fo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vs. amanuenssi Nina Takala, Vaasan kaupungin museot, p. 040 487 9233, nina.takala@vaasa.fi
Rakennustutkija Outi Orhanen, Vaasan kaupungin museot, p. 040 531 3918, outi.orhanen@vaasa.fi
Maakuntamuseotutkija Kaj Höglund, Vaasan kaupungin museot, p. 040 066 9039, kaj.hoglund@vaasa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Arbetslösheten ökade i Österbottens sysselsättningsområde, antalet lediga jobb minskade23.12.2025 12:21:38 EET | Pressmeddelande
Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i november fortfarande en av de lägsta i landet (7,4 %). Arbetslöshetsgraden var 0,8 procentenheter högre än för ett år sedan. Jämfört med oktober steg arbetslöshetsgraden med 0,1 procentenheter. I hela landet var arbetslöshetsgraden i november 11,8 %, och i NTM-centralens område i Österbotten 7,5 %. Jämfört med oktober månad ökade arbetslöshetsgraden inom Österbottens NTM-centrals område med 0,1 procentenheter och i hela landet med 0,2 procentenheter. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret samt sysselsättningsöversikten från NTM-centralen i Österbotten.
Työttömyys kasvoi Pohjanmaan työllisyysalueella, avoimia työpaikkoja aiempaa vähemmän23.12.2025 12:21:29 EET | Tiedote
Pohjanmaan työllisyysalueella (Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri) oli marraskuussa edelleen yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista (7,4 %). Työttömyysaste oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi 0,1 prosenttiyksikköä. Koko maan työttömyysaste oli marraskuussa 11,8 %, ja Pohjanmaan ELY-keskusalueella 7,5 %. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste nousi Pohjanmaan ELY-keskusalueella 0,1 prosenttiyksikköä ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon ja Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaukseen.
Resor med Lifti kan nu betalas med Epassi23.12.2025 10:23:11 EET | Pressmeddelande
Liftis säsongsbiljetter och värde på resekortet kan nu köpas med Epassis arbetsreseförmån i Waltti-nätbutiken. I början av år 2026 blir Epassi ett betalningsalternativ också i applikationen Waltti Mobiili som kan laddas ner till smarttelefoner i appbutiken.
Liftin matkoja voi nyt maksaa Epassilla23.12.2025 10:22:21 EET | Tiedote
Liftin kausikortteja ja arvoa matkakortille voi nyt ostaa Epassin työmatkaedulla Waltti-verkkokaupassa. Vuoden 2026 alussa Epassi tulee maksuvaihtoehdoksi myös Waltti Mobiili -sovellukseen, jonka voi ladata älypuhelimeen sovelluskaupasta.
Stadsmiljösektorn belönades som en cykelvänlig arbetsplats22.12.2025 15:49:15 EET | Pressmeddelande
Vasa stads stadsmiljösektor har fått erkännandet cykelvänlig arbetsplats på högsta möjliga nivå. Prestationen är unik för Finland, eftersom ingen annan arbetsplats tidigare har kommit upp till den högsta nivån. Det nationella erkännandet beviljades av Pyöräilykuntien verkosto ry.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


