Hyvä vuokranantaja -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa

Yksityiselle vuokranantajalle jaettava Hyvä vuokranantaja -palkinto on ensimmäistä kertaa jaettu tänään Vuokranantaja 2021 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Palkinnon saivat MG asunnot -konseptin luonut Markus Grahn Lahdesta sekä Miika Lipiäinen Helsingistä.
Valtakunnallinen vuokralaisia edustava järjestö Vuokralaiset ja yksityisiä vuokranantajia ja asuntosijoittajia edustava järjestö Suomen Vuokranantajat valitsivat palkinnonsaajat verkossa kerättyjen ehdotusten pohjalta.
”Hyvä vuokranantaja osaa asettua vuokralaisen asemaan, noudattaa Hyvää vuokratapaa sekä reiluja ja oikeudenmukaisia toimintatapoja”, kuvailee Vuokralaisten toiminnanjohtaja Anne Viita.
”Palkinnolla halutaan nostaa esiin arjen hiljaisia hyväntekijöitä ja kannustaa yksityisiä vuokranantajia hyvään vuokranantajuuteen”, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes.
Verkkokyselyn ehdotuksissa vuokralaiset kertoivat Markus Grahnista ja Miika Lipiäisestä seuraavaa:
- ”Henkilökohtainen palvelu on jotain, mitä ei kaikkialta löydy! Markus pitää henkilökohtaisesti yhteyttä esimerkiksi asuntoa etsiviin ja pitää huolta, että asuntoa etsivä saa tiedon sopivan asunnon löydyttyä ensimmäisenä. Hän näkee todella vaivaa asiakkaiden eteen ja panostaa myös ekstraa ajallisesti sekä työpanoksellaan. En ole törmännyt ennen samankaltaiseen panostukseen ja asiakaspalveluun, joten voin suositella lämpimästi Markusta!”
- "Ottaa huomioon eri ihmisryhmät, toimii reilusti ja hyvällä sydämellä."
- "Positiivinen, kehittää palveluja, laadukkaat asunnot"
- ”Hyvä vuokranantaja saa parhaimmillaan vuokralaisen tuntevan, ei pelkästään tervetulleeksi asuntoon, vaan tervetulleeksi kotiin. Vuokranantajana Miika on osoittanut todellista hyvän vuokranantajan pelisilmää, sillä vaikeana korona-aikana Miika on tehnyt vuokralaistensa elämästä helpompaa yksinkertaisilla, pienillä, mutta vuokralaisille valtavan merkittävillä eleillä. --- Vuokranantaja tai vuokralainen - tajusin, elämme samaa erikoista aikaa.”
Yksityiset vuokranantajat vaikuttavat puolen miljoonan suomalaisen asumiseen
Yksityiset vuokranantajat tarjoavat kodin lähes puolelle miljoonalle suomalaiselle.
”Joka kolmas suomalainen vuokra-asunto on yksityisen vuokranantajan tarjoama. Yksityisten vuokranantajien merkitys suomalaisen asumisen laadussa on siis varsin suuri”, Hughes korostaa.
”Valtaosa yksityisistä vuokranantajista omistaa 1-3 vuokra-asuntoa. Suurimman osan tavoitteena on turvata eläkepäivien toimeentuloa asuntosijoittamisella. Voidaan siis todella puhua pienvuokranantajista, vuokraamisesta ihmiseltä ihmiselle”, Hughes kertoo.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Katso videolta Markus Grahnin tarina vuokranantajana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna HughesToiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:0400 440 903sanna.hughes@vuokranantajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa.
Vuokranantaja 2021 -tapahtuma on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien vuoden ykköstapahtuma. Tapahtuma järjestettiin 20.11.2021 Helsingin Messukeskuksessa ja verkon välityksellä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Pohjalaiskaupungit Kokkola ja Seinäjoki vahvassa nousukiidossa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Kokkola on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kahdeksanneksi ja Seinäjoki kolmanneksitoista. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Hämeenlinna loikkaa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin kuudenneksi – ohitti pääkaupunkiseudun3.7.2025 10:14:17 EEST | Tiedote
Hämeenlinna on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kuudenneksi. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Tampere menetti kärkipaikan Rovaniemelle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa3.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Oulu nousi jo toiselle sijalle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme