Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala HALI ry:n kysely: valtaosa irtisanomisista vältettävissä henkilöstökuluja keventämällä

Jaa

Koronakriisi iskee kovaa yksityiseen hyvinvointialaan. Yli puolet Hyvinvointiala HALIn kyselyyn vastanneista yksityisen sote- ja varhaiskasvatusalan yrityksistä ja järjestöistä sanoo, että koronakriisi heikentää heidän taloudellista tilannettaan melko tai erittäin paljon. Tietojen poimintavaiheessa kyselyyn oli vastannut 150 HALIn jäsentä.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä ja järjestöistä 13 prosenttia eli 19 organisaatiota on jo lomauttanut tai irtisanonut henkilöstöä. Tilanne on hyvin vakava erityisesti kuntoutuksessa (43 prosenttia vastaajista lomauttanut tai irtisanonut) ja varhaiskasvatuksessa (24 prosenttia). 

Myös tulevaisuuden näkymä on synkkä. Terveyspalvelujen tuottajista 69 prosenttia pitää lomautuksia jatkossa jokseenkin tai erittäin todennäköisenä. Varhaiskasvatusalan vastaajista 42 prosenttia totesi, että yli puolet henkilöstöstä joudutaan lomauttamaan tai irtisanomaan, mikäli yhteiskunnan tukitoimia ei tehdä. Kuntoutuspalveluissa joka neljäs vastaaja totesi samoin. 

Henkilöstökulut alas 

HALIn jäsenet pitävät tilapäistä kriisipalkkatukea parhaana keinona lomautusten ja irtisanomisten välttämiseksi. Tilapäisen 70 prosentin palkkatuen saisi niiden työntekijöiden bruttopalkkaan, jotka välttävät lomautuksen ja/tai irtisanomisen tuen ansiosta. Ainakin puolet lomautuksista ja irtisanomisista vältettäisiin tällä keinolla 83 vastaajan eli 55 prosentin mielestä. 

Hallituksen lupaama työeläkemaksun 2,6 prosenttiyksikön alennus sai vahvan tuen vastaajilta. 51 prosenttia vastaajista totesi, että ainakin puolet lomautuksista ja irtisanomisista vältetään tällä keinolla. 

Varhaiskasvatuksen kriisi voidaan välttää, mikäli toimia tehdään välittömästi. 80 prosenttia varhaiskasvatusalaa edustavista vastaajista totesi, että ainakin puolet lomautuksista ja irtisanomisista vältettäisiin, mikäli kunnat maksaisivat täysimääräisesti myös niistä kotihoitoon siirtyneistä lapsista, jotka olivat varhaiskasvatuksessa 1.3.2020. 

Kuntoutuspalvelujen tuottajia auttaisi merkittävästi, jos Kela maksaisi 50 prosenttia peruuntuneista kuntoutuspalveluista. 70 prosenttia kuntoutusalan vastaajista totesi, että näin vältettäisiin ainakin puolet lomautuksista ja irtisanomisista. 

Hallituksen ykköskeinoa säädettävä 

Sen sijaan vain alle 15 prosenttia pitää Finnveran takaamia pankkilainoja toimivana keinona kriisin ratkaisemiseksi. Noin 45 prosenttia vastanneista toteaa, että Finnveran takauksista muodostuu enintään lievä positiivinen vaikutus. Lukema on sama riippumatta siitä, onko kyse yli vai alle 150 000 euron lainasta. 

Finnveran takaustoiminta ei kuitenkaan ole hyödytöntä. Työterveyshuoltopalvelujen tuottajat pitävät tärkeänä, että Finnvera takaisi kaikki työterveyspalvelujen järjestäjien maksut. Näin turvattaisiin tehokkaasti kaikkien alojen lomautettujen työntekijöiden terveydenhuolto. Finnveran on siis käytettävä takausvaltuuksiaan luovasti. 

Lisätiedot: 

Joel Kuuva 

talous- ja veroasiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry

p. 050 414 6444 

joel.kuuva@hyvinvointiala.fi

 

 

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 1728 5500https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. Liitto valvoo jäsentensä yhteisiä etuja. Se myös neuvoo jäseniään työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

HALI ry: STM oikeilla linjoilla suojamateriaalien korvausasiassa2.7.2020 14:57:17 EESTTiedote

STM julkaisi 30.6.2020 Kuntainfon, jossa se otti kantaa koronavirukselta suojautumisen aiheuttamien kustannusten korvaamiseen. Ministeriön näkemyksen mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien pitäisi korvata myös yksityisen sektorin toimijoille koronapandemialta suojautumisen kustannuksia. STM esittää, että tarvittaessa sopimuksia on avattava ja asiasta on neuvoteltava paikallisesti. Ministeriö muistuttaa tiedotteessaan, että kunnat saivat valtion neljännessä lisätalousarviossa tukea 1,4 miljardia euroa, josta osa sisältää myös suojainkustannuksia.

Suun terveydenhuolto jätettiin turhaan kustannustuen toimialalistauksen ulkopuolelle29.6.2020 13:28:34 EESTTiedote

Suun terveydenhuollon palvelut ovat ilmeisimpien ja suurimpien kärsijöiden joukossa koronakriisissä. Ei-kiireellistä hammashoitoa on lykätty viranomaissuositusten mukaisesti, mikä on pienentänyt suun terveydenhuollon palvelujen liikevaihtoa hyvin merkittävästi. Perjantaina 26.6.2020 hyväksytystä yritysten yleistä kustannustukea koskevasta asetuksesta löytyy satoja toimialoja, mutta ei hammaslääkäripalveluja.

Rahat hoivamitoituksen nostoon varmistettava24.6.2020 13:24:50 EESTTiedote

Laki hoivahenkilöstön vähimmäismitoituksesta eli seitsemän työntekijää kymmentä vanhusta kohden on tulossa täysimääräisesti voimaan siirtymäajan jälkeen vuoden 2023 huhtikuussa. Hyvinvointiala HALI, lainsäädännön arviointineuvosto ja useat muut lausujat ovat koko ajan edellyttäneet, että hoitajamitoituksen uudistamiseen tarvittavan rahoituksen ja henkilöstöresurssin on oltava riittävä. Mitoitus ei voi nousta vielä elokuussa, kuten hallituksen alkuperäinen tarkoitus oli.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme