Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala: Sote-menoissa yli miljardi euroa löysää

Jaa

Aluevaalikeskusteluissa on luvattu äänestäjille toinen toistaan parempia sote-palveluja. Palvelujen parantaminen edellyttää kuitenkin tuottavuuden kehittämistä, eikä siitä juuri ole keskusteltu. Tuottavuuden kehittämisen osalta tarjolla on hyviä uutisia: sote-palveluissa on miljardi euroa löysää, toteaa Hyvinvointiala HALI.

”Jos laskisimme tehottomimman kuntapuolikkaan sote-kustannukset mediaanikunnan tasolle, säästyisi yli 1,1 miljardia euroa vuodessa. Säästö voitaisiin sijoittaa vaikka mielenterveyspalveluihin tai hoitoon pääsyn parantamiseen”, sanoo Hyvinvointiala HALIn talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva.

Sote-palvelujen kustannustehokkuudessa on merkittävä hajonta. Kuuvan mukaan tehottomimman 30 kunnan vertailukelpoiset sote-menot ovat 36 prosenttia suuremmat kuin 30 parhaimman kunnan. Erot ovat vielä suuremmat palveluyksikkötasolla. Kuntien kustannusten vertailuissa on huomioitu kuntien väliset erot palveluiden tarpeessa.

”Esimerkiksi ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen yksiköissä parhaan ja heikoimman viidenneksen hintaero on 50 prosenttia. Valtava tehottomuus tarkoittaa myös suurta kehityspotentiaalia”, Kuuva muistuttaa.

Ihmisten on tiedettävä, toimivatko palvelut hyvin

Tehottomuutta luo ennen kaikkea tiedon puute. Ihmisten on tiedettävä, toimiiko terveysasema tai hoivakoti hyvin vai ei. Hyvinvointialueiden ja THL:n tulisi koota yksikkökohtaisempaa dataa palveluiden laadusta ja tehokkuudesta, ehdottaa Kuuva. Näin havaittaisiin kehitystä vaativat toimintayksiköt, ja parhaita käytäntöjä voitaisiin levittää eturivin palveluntuottajilta.

”Heitämme hyvinvointia roskiin niin kauan, kun tietojohtaminen ei toimi. Soten uusi järjestämislaki on tekemässä tähän ryhtiliikettä. Jatkossa hyvinvointialueen on seurattava muun muassa palvelujen laatua, saatavuutta ja tuottavuutta sekä vertailtava tuloksia muihin hyvinvointialueisiin. Uusien aluevaltuutettujen on vaadittava hyvinvointialueen johdolta avointa raportointia”, Kuuva sanoo.

Kuuvan mukaan hyvinvointialueen kannusteet vastuulliseen taloudenpitoon ovat vähäiset. Tämän vuoksi myös tietojohtamisen merkitys korostuu.

”Budjetin alittaminen leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta, kun taas budjettiylitykset palkitaan lisärahalla. Hyvinvointialueiden on keskityttävä laadun ja kustannusten läpinäkyvyyteen. Näin saadaan samalla rahalla enemmän”, Kuuva päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1550 jäsentä työllistävät 95 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

HALIn selvitys: Vanhukset odottavat hoivakotipaikkaa yli lain salliman ajan25.5.2022 07:00:00 EEST | Tiedote

Kunnat eivät noudata lakia laskiessaan vanhusten tehostetun palveluasumisen odotusaikaa, käy ilmi Hyvinvointiala HALI ry:n selvityksestä. Yli puolet tarkastelluista kunnista tai kuntayhtymistä aloittaa laskennan vasta palvelupäätöksestä, vaikka odotusajan laskeminen pitäisi aloittaa asian vireilletulosta. HALI on huolissaan vanhusten oikeuksien toteutumisesta. Poikkeavat laskutavat vähentävät asiakkaiden mahdollisuutta ymmärtää ja vaatia oikeuksiaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme