I love me:n ohjelma on julkaistu – luvassa kolme päivää kokonaisvaltaista hyvinvointia
1.9.2022 09:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote

I love me:n lavoilla kuullaan puheenvuoroja ajankohtaisista teemoista ja hyvinvoinnin trendeistä. Luvassa on puheenvuoroja työssä jaksamisesta, raitistelusta, omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta, esteettisistä hoidoista ja tulevaisuuden kosmetiikkatrendeistä sekä meikkausnäytöksiä, kilpailuja ja jo klassikoksi muodostunut Saimi Hoyerin korkkarikoulu. Koko ohjelma on julkaistu osoitteessa www.iloveme.fi.
Ohjelmassa kuullaan eri alojen asiantuntijoita, ja lavalle nousee tuttuja nimiä, kuten Anni Saukkola, Maaret Kallio, Maria Guzenina, Karita Tykkä, Noora Räty, Jenni Janakka, Ujuni Ahmed, Hanna Kinnunen ja Esa Saarinen.
Avaimet omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, työssä jaksamiseen ja oman itsen arvostamiseen
I love me on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtuma, ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen paneudutaan messujen ohjelmassa monista näkökulmista.
Joogaopettaja ja fysioterapeutti Kylli Kukkin luennolla käsitellään puolestaan stressin ja rentoutumisen fysiologiaa ja tutustutaan tekniikoihin käytännön harjoitusten avulla. Klinikka-lavalla kuullaan terveyteen liittyviä asiantuntijapuheenvuoroja, joissa käsitellään niin suolistomikrobeja ja unta kuin suun terveyttä ja hormoneitakin.
Entä millaisia ilonaiheita alkoholista luopuminen on tuonut elämään? Nopeasti suosioon nousseen Darravapaa-yhteisön Katri Ylinen ja Laura Wathén kertovat omia kokemuksiaan darravapaasta elämästään.
I love me:n ohjelmalavoilla on tarjolla myös tukea ja kannustusta rohkeuden löytämiseen. #Huippunaiset ja Menestyksen tiekartta -paneelissa kuullaan menestyneiden naisten keskustelu siitä, kuinka kukin on omalla tyylillään löytänyt tavan menestyä. Paneelissa kuullaan mm. kansanedustaja Maria Guzenina ja paneelin juontaa Sunneva Sjögrén.
Lempeää suhtautumista omaan itseen opetellaan Jenni Janakan empatiakoulussa, ja hyvinvointia haetaan tapahtumassa myös liikunnasta: I love jooga -salissa kävijät pääsevät ohjatuille joogatunneille, ja Areena-lavan ryhmäliikuntanäytöksissä pääsee kokemaan liikkumisen iloa. Kuinka jaksaa työelämässä ja pitää huolta omasta työkyvystä? I love me:n ohjelmassa paneudutaan keinoihin, joilla omasta työkyvystä voi huolehtia.
Sosiaalisessa mediassa liikkuu monenlaisia väittämiä myös hyvinvointiin liittyen – kuinka tunnistaa luotettava tieto epäluotettavasta? Milloin väite kannattaa kyseenalaistaa? Näihin kysymyksiin kertoo vastauksen Tiedenaiset.
Kestävää muotia ja kauneudenhoidon uusia tuulia
Vastuullinen muoti ja kiertotalous ovat kasvavia teemoja vaatepuolella. I love me:n lounge-lavalla kuullaankin farkkujen vastuullisesta valmistamisesta ja vintage-vaatteiden merkityksestä.
Muoti näkyy messuilla ohjelmassa myös vinkkien ja kiinnostavien puheenvuorojen muodossa: talven juhlakausi lähestyy, ja vinkit juhlapukeutumiseen opastaa vaatesuunnittelija Katri Niskanen, lounge-lavalla kuullaan silmälasien stailausvinkkejä ja 3.10. paljastuva Vuoden nuori suunnittelija astuu voittotyönsä kanssa lavalle.
I love me:ssa tutustutaan kauneuden-, ja ihonhoidon trendeihin. Tulevaisuudentutkija ja Luonkosin toimitusjohtaja Piritta Forss kertoo kauneudenhoidon trendeistä – joista yksi on metsämikrobien hyödyntäminen kosmetiikassa.
Luonnonkosmetiikkaan uppoudutaan myös Nature by Ampun ja Vihreän Ilon järjestämässä työpajassa, jossa jokainen pääsee tekemään oman luonnonkosmetiikan tuotteensa! Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry:n fytoterapeuttisessa työpajassa kokeillaan puolestaan yrttien voimaa itse tehdyillä jalka- tai käsikylvyillä.
Esteettiset hoidot ovat kasvattaneet suosiotaan, ja niihin uppoudutaan I love me:ssa useammassa puheenvuorossa.
I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus. Se järjestetään 21.-23.10.2022 Helsingin Messukeskuskessa. www.iloveme.fi|#iloveme2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedottaja Marissa Rämänen, marissa.ramanen@messukeskus.com, puh. 044 046 7220
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Gastro Helsinki 2026 kohdistaa katseen horeca-alan vetovoimaan, osaamiseen ja tulevaisuuden menestystekijöihin – ohjelma julkaistu4.2.2026 10:42:45 EET | Tiedote
Horeca-alan johtava kotimainen ammattitapahtuma Gastro Helsinki avaa ovensa 11.–12.3.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tiiviissä vuoropuhelussa alan toimijoiden kanssa rakentuva tapahtuma kokoaa yhteen ravintola-, hotelli- ja elintarvikealan ammattilaiset keskustelemaan alaa puhuttavista teemoista, tulevaisuuden näkymistä ja osaamisen kehittämisestä.
Över en miljon besökare på Helsingfors Mässcentrum år 20252.2.2026 10:51:38 EET | Pressmeddelande
Antalet besökare på Helsingfors Mässcentrum översteg förra året den symboliska gränsen på en miljon för första gången sedan pandemiåren. Totalt besökte 1 004 912 gäster mässor, företagsevenemang, kongresser och möten.
Helsingin Messukeskuksessa yli miljoona kävijää vuonna 20252.2.2026 10:46:46 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen kävijämäärä ylitti viime vuonna miljoonan kävijän haamurajan ensimmäistä kertaa sitten koronavuosien. Messuilla, yritystapahtumissa, kongresseissa ja kokouksissa kävi yhteensä 1 004 912 vierasta.
Ilmiöksi muodostunut MP Jonnela toi ennätysmäärän nuoria MP 26 -messuille1.2.2026 20:13:58 EET | Tiedote
MP 26 Moottoripyörämessut esitteli moottoripyöräuutuudet ja rakennetut moottoripyörät 30.1. – 1.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa. ”Elämyksellisyys näkyi MP-messuilla ja paikalla oli paljon motoristeja, myös entistä enemmän nuoria ”, kertoo projektijohtaja Niko Kantola.
Vuoden 2026 lähiruokateko -palkinnon haku on käynnistynyt29.1.2026 16:42:35 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto myönnetään vuosittain toimijalle, joka on edistänyt lähiruoan tunnettuutta ja tuonut esiin sen merkitystä osana suomalaista yhteiskuntaa. Kilpailu järjestetään jo 13. kerran, ja ehdotuksia palkinnonsaajasta voi jättää 15.2. saakka Lähiruoka & luomu -messujen nettisivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

