If haluaa olla Pohjoismaiden välittävin vakuutusyhtiö
12.10.2020 08:55:00 EEST | If Vakuutus | Tiedote

– Tavoitteena on tehdä aiempaa näkyvämmäksi se, mitä me Ifissä oikeasti olemme. Huolenpito ja välittäminen ovat osa Ifin DNA:ta ja näkyvät joka päivä siinä, kuinka omistaudumme asiakkaan auttamiseen. Nyt haluamme kertoa siitä selkeämmin ja vahvemmin ulospäin, kuvaa If-konsernin markkinointi- ja viestintäjohtaja Sumit Malhotra.
–Useimpia tuotteita ja palveluja on mahdollista kopioida, mutta yrityskulttuuria tai työskentelytapoja ei. Uskon, että pohjimmiltaan meidät erottaakin muista ifläisten aito sitoutuminen ja välittäminen asiakkaista. Ifin asiakkaat ja työntekijät ovat tutkitusti tyytyväisiä, mikä mahdollisti, että voimme nyt asettaa tavoitteen yhä korkeammalle.
Ifin uutta tavoiteasemaa välittävimpänä vakuutusyhtiönä konkretisoi juuri käynnistynyt uusi markkinointiviestintäkampanja. Ifin uuden markkinointiviestintäkonseptin ovat rakentaneet yhdessä ruotsalainen mainostoimisto Åkestam Holst ja Ifin oma mainostoimisto, If Creative Agency.
Viestintäkonsepti nostaa esiin, kuinka If on asiakkaiden mukana läpi elämän – jo ennen kuin jotakin tapahtuu, vahingon yllättäessä ja sen jälkeen.
– Emme sitoudu ainoastaan maksamaan korvauksia nopeasti, vaan ymmärrämme aidosti asiakkaiden tarpeita. Autamme asiakkaita vakuuttamaan itsensä oikein, jotta he uskaltavat rakentaa elämäänsä ja liiketoimintaansa. Panostamme myös jatkuvasti enemmän vahinkojen ennaltaehkäisyyn, Malhotra kertoo.
Kampanjassa esitellään erilaisia elämäntilanteita ja arjen ongelmia. Lämpöä, avuliaisuutta ja positiivista tunnetta välittämään on luotu myös uusi visuaalinen ilme. Kampanja näkyy loppuvuoden ajan televisiossa, online-videopalveluissa, ulkomainoksissa ja sosiaalisessa mediassa kaikissa Pohjoismaissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ainomaija PippuriViestintäjohtaja
Puh:010 514 4217ainomaija.pippuri@if.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Hannes-myrsky kuritti myös mökkejä – kolme asiaa, joilla parannat mökin myrskyn kestävyyttä jo kevättalkoissa1.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vakuutusyhtiö If ennakoi, että Hanneksen aiheuttamia vahinkoilmoituksia tulee lisää pääsiäisen jälkeen, kun mökkikausi monilla pääsee käyntiin.
Pohjoismainen kysely: Yksinäisyys on yleisempää Suomessa kuin naapurimaissa25.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Vakuutusyhtiö Ifin tuoreen kyselytutkimuksen peräti 64 prosenttia suomalaisista kertoo tunteneensa yksinäisyyttä tai ulkopuolisuutta viimeisen vuoden aikana.
Kova pakkastalvi lisäsi autoilijoiden avuntarvetta 70 prosenttia20.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Tämän vuoden tammi-helmikuussa eniten apua tien päällä tarvitsivat kevythybridiautot.
Kyselytutkimus: Kolmannes naisista huolissaan pitkälle sairauslomalle joutumisesta6.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Huoli korostuu nuoremmissa ikäluokissa ja on selvästi alhaisempaa miesten keskuudessa.
Digilääkärin suosio kasvussa – säästää aikaa, rahaa ja ympäristöä24.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Digilääkäripalveluiden suosio on kasvanut viime vuosina nopeasti. Yhä useampi terveysasia hoidetaan nykyään etänä potilaan sijainnista riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
