Ifin pohjoismainen terveystutkimus: Naiset kärsivät pitkäaikaisesta stressistä miehiä useammin
Ifin laajan pohjoismaisen tutkimuksen perusteella Suomessa 43 prosenttia naisista ja 34 prosenttia miehistä kertoo kärsineensä pitkittyneestä stressistä (yli 6 kuukautta). Vanhemmista suomalaisnaisista (45-59-vuotiaat) 48 prosenttia on kokenut pitkittynyttä stressiä, nuoremmista 42 prosenttia.
Alueelliset erot Suomessa ovat pieniä, naiset kärsivät pitkittyneestä stressistä hieman useammin pääkaupunkiseudulla kuin Pohjois- ja Itä-Suomessa.
– Naisten stressiin liitetään usein ajatuksia siitä, että he antavat enemmän vastuuta kotona esimerkiksi arkisista askareista, lasten asioista ja myös omista vanhoista vanhemmistaan, kertoo Ifin terveysstrategi Kristina Ström Olsson raporttiin kootuista huomioista.
Suurimmillaan ero naisten ja miesten välillä on Ruotsissa, jossa puolet naisista ja vain 36 prosenttia miehistä kertoo kokeneensa pitkittynyttä stressiä. Tanskassa sekä naiset (36 %) ja miehet (29 %) ovat vähiten stressaantuneita, mutta sielläkin sukupuolien välinen ero on selkeä.
Suurin osa kokee stressiä ainakin joskus
Peräti 84 prosenttia pohjoismaalaisista vastaajista kertoi kokeneensa negatiivista stressiä joskus. Neljäsosa vastaajista on ollut jossain vaiheessa pitkäkestoisesti stressaantunut (yli 6 kuukauden ajan). Noin puolet vastaajista kertoi kokevansa stressiä säännöllisesti tai usein.
Maailma on muuttunut parin viime vuoden aikana, jaamme pohjoismaisten naapureidemme kanssa paljon yhteisiä mahdollisia stressinaiheita.
– Maailmanlaajuinen pandemia ja sitä seurannut taloudellinen epävakaus korkean inflaation ja nousevien energianhintojen myötä on pistänyt yritykset ja kotitaloudet koville. Tilanne voi olla hyvin stressaava. Ilmastonmuutos ja sota Euroopassa eivät tee asioista yhtään helpompia, Ström Olsson sanoo.
Henkilökohtainen elämä stressaa Suomessa enemmän
Kaikissa pohjoismaissa työelämän ja henkilökohtaisen elämän tasapaino koettiin suureksi negatiivisen stressin aiheuttajaksi. Naapurimaissamme se oli syynä lähes puolten vastaajista stressiin. Suomessa vain 36 prosenttia koki tasapainottelun stressaavaksi. Peräti 31 prosenttia suomalaisista kertoi pelkän henkilökohtaisen elämänsä stressin syyksi. Muissa maissa henkilökohtainen elämä oli selvästi harvemmin stressin syynä.
– Suomessa erityisesti alemmissa palkkaluokissa koettiin henkilökohtainen elämä suureksi stressitekijäksi, ylemmissä palkkaluokissa korostuu työelämän stressaavuus, Ström Olsson kertoo tuloksista.
If teetti pohjoismaisen terveystutkimuksen ensimmäistä kertaa
If haluaa tutkia, miten ihmisten asenteet ja käyttäytymiset eroavat eri elämänalueilla ja eri maissa. Pohjoismainen Nordic Health -kyselytutkimus tehtiin nyt ensimmäistä kertaa ja pureutui pohjoismaalaisten terveyteen ja taloudelliseen turvallisuuteen.
Kyselyn toteutti Kantar Sifo yhteistyössä Ifin kanssa Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa.Tutkimus perustuu 4 032 henkilön vastauksiin kyselyssä, joka suoritettiin Pohjoismaissa 13.–24. lokakuuta 2022. Tulokset on painotettu sukupuolen, iän ja sijainnin mukaan niin, että ne edustavat kunkin maan väestönrakennetta.
Lue lisää Ifin Nordic Health -tutkimuksesta. Raportti (eng.) myös tiedotteen liitteenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Moottoripyörävahinkojen korvaussummat kasvaneet – alkukaudesta vaarana kolarit autojen kanssa24.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Moottoripyörien törmäysvahinkojen ja varkausvahinkojen määrä on Ifin tilastojen mukaan vähentynyt viime vuosina, mutta vahingoista maksetaan aiempaa isompia korvauksia uudempien pyörien ja kalliimpien korjauskustannusten vuoksi.
Pidä huolta talkooväestä – Ifin tilastojen mukaan talkoissa sattuu monenlaisia haavereita16.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Talkookutsut kavereiden ja sukulaisten pihoille ja mökeille ovat varma merkki lähestyvästä kesästä. Moni auttaa ja osallistuu talkoisiin mielellään – järjestäjän on hyvä varmistaa myös talkoolaisten turvallisuus.
Ifillä vahva Q1 korkeista korvauskuluista huolimatta10.5.2023 09:39:22 EEST | Tiedote
Ifin maksutulo kasvoi, yhdistetty kulusuhde pieneni ja asiakaspysyvyys pysyi korkealla tasolla vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla. Samaan aikaan korvauskulut kuitenkin kasvoivat. If maksaa vakuutuskorvauksia nyt ensimmäistä kertaa lähes 9 miljoonaa euroa joka päivä.
Touko- ja kesäkuussa sattuu paljon vapaa-ajan fillaritapaturmia – työmatkapyöräilijöille vaarallisin kuukausi on myöhemmin2.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Kadut ovat Suomessa jo pitkälti sulaneet ja pyöräilykausi pääsemässä kunnolla vauhtiin ympäri maata. Katujen puhdistaminen on vielä käynnissä, ja talven aikana kertynyt irtosora voi luoda vaaranpaikkoja pyöräilijöille.
If tutki: Teetkö vappuna munkkeja tai avaatko grillikauden? Varo rasvapaloja27.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Jos rasvapalo leimahtaa, sitä ei saa sammuttaa vedellä. Katso havainnollistava video Ifin testitilanteesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme