If Vakuutus

Ifin tutkimus: Korona huolettaa suomalaisia ja näkyy kesälomasuunnitelmissakin – ulkomaanmatkat vaihtuvat nyt kotimaassa mökkeilyyn

Jaa
Yli puolet suomalaisista kertoo muuttaneensa koronatilanteen johdosta kesän matkasuunnittelemiaan, ja moni sanoo jättävänsä matkustelun nyt kokonaan väliin. Kotimaan matkailussa kiinnostaa eniten mökkeily.

Lähes kaikki suomalaiset kertovat olevansa ainakin jossain määrin huolissaan koronaviruksesta, selviää Ifin tuoreesta kyselytutkimuksesta. Erittäin tai melko huolestuneita oli vastaajista peräti 63 prosenttia. Vain 5 prosenttia ilmoitti, ettei ole lainkaan huolissaan.

Kyselyllä If halusi selvittää miten koronatilanne on vaikuttanut suomalaisten kesäsuunnitelmiin. 54 prosenttia vastaajista kertoo muuttaneensa kesälle ajoittuneita matkasuunnitelmiaan. Kolmasosalla vastaajista ei vielä ollut ehtinyt tehdä suunnitelmia tulevalle kesälle, joten matkaa suunnitelleista peräti neljä viidestä kertoo muuttaneensa suunnitelmiaan.

Suunnitelmiaan muuttaneista vastaajista 52 prosenttia kertoo jättävänsä matkustelun kokonaan väliin. Joka kolmannes puolestaan kertoo vähentävänsä matkustelua. Ulkomaanmatkat kotimaankohteisiin kertoo vaihtaneensa 17 prosenttia vastaajista.

Kotimaassa mökkeily erittäin suosittua

Ulkomaille matkustamista ei tällä hetkellä suositella ja vielä on osittain epäselvää, millaiset kotimaan kohteet saavat kesällä olla auki. Tutkimuksessa kysyttiin, miten suomalaiset aikovat kesänsä kotimaassa rajoitustoimien puitteissa viettää.

Suomalaiset tosiaan ovat mökkikansaa ja mökkeily olikin selvä ykkösvastaus kiinnostaen 44 prosenttia vastaajista. Hieman yllättäen innostuneimpia mökkeilystä olivat nuoret; peräti 56 prosenttia 18-29-vuotiaista kertoi haluavansa kesällä mökille.

Mökkeilyn lisäksi eniten vastaajia kiinnosti lomailu kotimaan kaupunki- ja luontokohteissa.

Tarkemmat tiedot vastausten jakautumisesta löytyvät If Matkatutkimus 2020 -sivulta

Kyselytutkimuksen tiedot

Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin suomalaisia liittyen lomamatkailuun kesällä 2020.

Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä huhtikuussa 2020 YouGovin kuluttajapaneelissa.

Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset.

Kokonaistuloksissa (N=1005) keskimääräinen virhemarginaali on noin ± 2,8%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

If Vakuutus
If Vakuutus
Keilasatama 2
02150 Espoo

010 191 515http://www.if.fi

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye