Ifin vahinkotilastot: Suomalaiset eivät jättäneetkään kotejaan lämmittämättä
23.3.2023 07:00:00 EET | If Vakuutus | Tiedote
– Verrattain leuto talvi auttoi tässä ja suurimmat pelot sähkön hintapiikeistä jäivät myös toteutumatta, kommentoi Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Jussi Lindström.
Vuotovahingot ovat olleet tänä talvena normaalilla tasolla aiempiin talviin verrattuna. Kasvua ei ole nähty vahingoissa yleisesti eikä tarkemmin myöskään pakkasesta johtuvien putkivahinkojen määrässä.
– Asia on ollut mediassa esillä ja ihmiset ovat varmasti kiinnittäneet asiaan huomiota. Jos lämmitystä on laskettu, on se pidetty kuitenkin riittävällä tasolla ja esimerkiksi mökeillä on tyhjennetty vesijärjestelmät asianmukaisesti, kertoo Lindström.
Varaudu lumien sulamiseen ja ehkäise kosteusvahingot
Keväällä lumien sulaessa, voi vesi valuessaan rakennukseen päin päästä aiheuttamaan isoa vahinkoa rakenteille. Lumimassojen sulamiseen kannattaa nyt varautua. Etelä-Suomessa lumet ovat paikoitellen sulaneet jo vauhdilla.
– Keväisin tulee varmistaa, että sulamisvedet valuvat sadevesikaivoihin ja ojiin eivätkä rakennukseen päin. Isommat lumikasat on hyvä poistaa talojen viereltä, muistuttaa Lindström.
Ifin vinkit: näin varaudut lumien sulamiseen
- Poista isot lumikasat mahdollisuuksien mukaan talon seinustoilta.
- Tarkista, etteivät sadevesikaivot ole lumen peitossa, jäässä tai muuten tukossa ja että sulamisvedet ohjautuvat poispäin rakennuksesta.
- Tarkista kellarikerroksen tuuletusaukot ja ikkunat sekä varmista, ettei sulamisvesi pääse kellariin. Tarkista myös alapohjan ja mahdollisen kellarin ilmanvaihto ja tarkkaile kosteudesta johtuvia jälkiä.
- Varmista, että rännit ja tasakaton kattokaivot ovat auki, jotta katolle kertyvät sulamisvedet pääsevät poistumaan esteettä.
- Jos tontilta löytyy salaojat, varmista tarkistuskaivosta, että vesi virtaa esteettä salaojaputkia pitkin tarkistuskaivoon.
- Tarkista talven jälkeen katon, räystäiden ja syöksytorvien kunto. Katso myös, että lumiesteet ja kattoturvatuotteet ovat kunnossa.
- Tarkasta räystäiden kiinnitys, jotta vedet ohjautuvat rännejä pitkin maahan eikä rakenteisiin.
Moni omakotiasuja kaipaa neuvoja kunnossapitoon
Omakotitalojen vakuutukset eivät tyypillisesti korvaa lumen sulamisesta aiheutuvia vahinkoja, koska niitä ei voida pitää Suomen olosuhteissa ennalta arvaamattomina. Poikkeuksena on Ifin LaajaPlus-tasoinen kotivakuutus, joka korvaa myös sulamisvesien aiheuttamia kattovuotoja.
Konkreettisena työkaluna omakotitalon kunnossapitoon If tarjoaa kotivakuutusasiakkailleen maksuttoman ulkopuolisen asiantuntijan talotarkastuksen, jossa rakennusalan asiantuntija käy läpi omakotitalon kunnon, rakenteet, rakennuksen tekniikkaa sekä antaa arjen turvallisuusvinkkejä.
Maksuttomaan palveluun ovat oikeutettuja Ifin asiakkaat, joilla on Laaja- tai LaajaPlus-tasoinen kotivakuutus omakotitaloon. Tarkastus ei vaikuta yksittäisen kotivakuutuksen hintaan tai korvauksiin. Tarkastukset toteuttaa Ifin yhteistyökumppani Anticimex Oy.
Lue lisää putkien jäätymisen ehkäisemisestä.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Asumiskulujen nousu näkyy arjessa – lähes joka toinen suomalainen on joutunut tinkimään muista menoista11.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Lyhyt ja napakka ingressi -suoraan asiaan!Kaksi kolmesta työikäisestä kertoo asumiskulujensa nousseen vuoden sisällä, selviää Ifin teettämästä tutkimuksesta. Samalla lähes joka toinen sanoo, että asumiskulut ovat pakottaneet tinkimään muista menoista. Monelle taloustilanne on tällä hetkellä kuormittava, ja siksi arjen varautumisen merkitys korostuu.
Suomi on jäljessä ilmastosopeutumisessa – Tanskasta mallia kuntien varautumiseen9.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiskunnat tunnistavat ilmastonmuutoksen riskit, mutta ovat jäämässä jälkeen muista Pohjoismaista konkreettisissa varautumistoimissa.
80 % moottoripyörävahingoista on henkilövahinkoja – huonokuntoiset tiet lisäävät riskejä1.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Liiallinen tilannenopeus suhteessa ajotaitoihin ja moottoripyörän ominaisuuksiin sekä tiestön kunnon yleinen heikentyminen näkyvät moottoripyörävahingoissa.
Mikä lapsiperheitä huolettaa juuri nyt? Suomalaisvanhemmat hakevat tukea useammin kuin muissa Pohjoismaissa26.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten lapsiperheiden vanhemmat kokevat huolta yhtä paljon kuin muualla Pohjoismaissa, mutta erottuvat selvästi tuen hakemisessa positiivisesti, selviää vakuutusyhtiö Ifin tuoreesta tutkimuksesta.
Help a lot Award -palkinnon haku on nyt auki – tässä on raati, joka valitsee voittajan20.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin Help a lot Award on vuosittainen palkinto, jonka tarkoituksena on tukea aloitteita, jotka vähentävät tahatonta yksinäisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
