Ifin vastuullisuusraportti 2020 on julkaistu
23.3.2021 10:12:49 EET | If Vakuutus | Tiedote
- Tärkein tavoitteemme on ilmastohankkeidemme kautta auttaa asiakkaitamme tekemään vastuullisia ja kestäviä valintoja. Pystyimme edistämään vastuullisuustyötämme viime vuonna koronapandemiasta huolimatta ja päivitämme parhaillaan vastuullisuusstrategiamme pitkän aikavälin tavoitteita vuodesta 2021 eteenpäin kertoo Philip Thörn, Head of Sustainability.
If on tammikuusta 2020 lähtien edellyttänyt kaikkien yhteistyökumppaniensa ja alihankkijoidensa sitoutuvan yhteisiin eettisiin ohjeisiin, joissa korostetaan ihmisoikeuksia, työelämän oikeuksia, ympäristövaikutusten huomioimista sekä korruptiontorjuntaa.
- Asiakkaamme voivat siis olla varmoja siitä, että kaikki kumppanimme täyttävät tiukat ympäristövaatimukset ja ovat sitoutuneet yhteisin toimintatapoihin, Thörn jatkaa.
Konkreettinen esimerkki välillisestä vastuullisuustyöstä on Ifin yhteistyökumppaninsa Anticimexin kanssa toteuttamana kodin kuntotarkastus, joka on osa Ifin laajaa kotivakuutusta. Omakotitalojen kunnosta ja esimerkiksi energiatehokkuudesta huolehtimisen tukeminen ja vahinkojen ennaltaehkäisy vähentää merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä.
Ruotsin Ympäristöinstituutin analyysin mukaan kuntotarkastusten kautta saavutettu päästövähennys vastaa 14 miljoonan ajokilometrin vähentämistä fossiilisilla polttoaineilla.
Vastuullisuusraportissa on kerrottu laajemmin Ifin vastuullisuustyöstä. Raporttiin voi tutustua nettisivuillamme https://www.if.fi/tietoa-ifista/vastuullisuus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ainomaija Pippuriviestintäjohtaja
Puh:010 514 4217ainomaija.pippuri@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Kova pakkastalvi lisäsi autoilijoiden avuntarvetta 70 prosenttia20.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Tämän vuoden tammi-helmikuussa eniten apua tien päällä tarvitsivat kevythybridiautot.
Kyselytutkimus: Kolmannes naisista huolissaan pitkälle sairauslomalle joutumisesta6.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Huoli korostuu nuoremmissa ikäluokissa ja on selvästi alhaisempaa miesten keskuudessa.
Digilääkärin suosio kasvussa – säästää aikaa, rahaa ja ympäristöä24.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Digilääkäripalveluiden suosio on kasvanut viime vuosina nopeasti. Yhä useampi terveysasia hoidetaan nykyään etänä potilaan sijainnista riippumatta.
Ambulanssilennot ovat kalliimpia kuin koskaan – talvilomalainen, älä unohda matkavakuutusta12.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Ambulanssilentojen hinnat voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin. Lentoihin liittyy myös useita sitkeitä väärinkäsityksiä, joita on tärkeä oikoa.
Ifin tilastot: Leasing-autojen suosio tuplaantui viime vuonna – 80 prosenttia oli sähköautoja10.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Leasing on vakiinnuttanut asemansa yksityisasiakkaiden autoilussa ja erityisesti sähköautojen kohdalla suosio kasvoi viime vuonna ennätyslukemiin, selviää Ifin tilastoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
