Oulun yliopisto

Ihmisen hiki on ehtymätön tiedonlähde – Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä menetelmä voi auttaa tunnistamaan merkkejä jopa sairauksista

Jaa
Iholle asetettuun laastariin kertyvä hiki ja sen sisältämät nanokokoiset vesikkelit eli eksosomit paljastavat tietoja elimistön tilasta ja voivat tuoda esiin merkkejä jopa erilaisista sairauksista. Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämän menetelmän sovellusmahdollisuudet ulottuvat sairauksien diagnostiikan lisäksi myös lääketeollisuuteen.
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen

Eksosomit ovat pieniä kalvorakkuloita, jotka sisältävät runsaasti erilaisia molekyylejä kuten proteiineja, RNA:ta, DNA:ta ja solujen aineenvaihduntatuotteita. Lähes kaikki elimistön solut kykenevät erittämään eksosomeja. Niitä erittyy muun muassa rintamaitoon ja hikeen. Eksosomeja ja niiden sisältämiä molekyylejä analysoimalla saadaan arvokasta tietoa elimistön ja kudosten tilasta.

Oulun yliopiston tutkijat kuvaavat tuoreessa artikkelissaan uudenlaisen menetelmän hien sisältämien eksosomien keräämiseen, uuttamiseen ja analysointiin. Tutkimuksessa kerättiin hikeä terveiltä ja tyypin 2 diabetesta sairastavilta koehenkilöltä iholle asetetun laastarin avulla.

Keksinnön taustalla on pitkäjänteinen tutkimustyö, jossa tavoitteena on kehittää kliiniseen käyttöön soveltuvia ei-kajoavia menetelmiä terveyden ja sairauksien seurantaan.

”Aloitimme ihmisen hien tutkimisen vuonna 2013, ja nyt työ kantaa hedelmää”, tutkimusryhmää johtava professori Seppo Vainio iloitsee. Pienen mittakaavan kokeista alkanut tutkimus on laajentunut, ja pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena syntynyt menetelmä voidaan Vainion mukaan siirtää nyt laajempien potilasjoukkojen tutkimiseen.

”Kehittämäämme teknologiaa voidaan soveltaa hyvin laajamittaisesti erilaisiin kliinisiin tutkimuksiin. Näytteet on helppo kerätä potilailta esimerkiksi tarkastuskäyntien yhteydessä ja säilöä biopankkiin. Myös potilaiden toipumisen seuranta voi tulla mahdolliseksi”, tutkijatohtori Nsrein Ali kertoo.

Hien eksosomeja voitaisiin Vainion mukaan hyödyntää paitsi sairauksien diagnostiikkaan myös terveysriskien ennakoimiseen ja torjuntaan, minkä lisäksi sovellusmahdollisuuksia löytyy lääketeollisuudessa. Koska eksosomit kykenevät ylittämään monia elimistön biologisia esteitä, soveltuvat ne mainiosti kuljettamaan lääkeaineita eri kudoksiin.

Tutkimus on julkaistu International Journal of Molecular Sciences -tiedelehdessä: Rahat ST, Mäkelä M, Nasserinejad M, Ikäheimo TM, Hyrkäs-Palmu H, Valtonen RIP, Röning J, Sebert S, Nieminen AI, Ali N, Vainio S. Clinical-Grade Patches as a Medium for Enrichment of Sweat-Extracellular Vesicles and Facilitating Their Metabolic Analysis. International Journal of Molecular Sciences. 2023; 24(8):7507. https://doi.org/10.3390/ijms24087507

Tutkimusta ovat rahoittaneet muun muassa Vaikuttavuussäätiö, Business Finland, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Suomen Akatemia osana GeneCellNano-lippulaivaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Seppo Vainio, Oulun yliopisto
p. 040 747 0939
seppo.vainio@oulu.fi


Tutkijatohtori Nsrein Ali, Oulun yliopisto
p. 050 349 4212
nsrein.ali@oulu.fi

Kuvat

Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Kuva: Oulun yliopisto / Mikko Törmänen
Lataa
Solunulkoisia vesikkeleitä kuvattuna elektronimikroskoopilla. Kuva: Biocenter Oulu, Electron Microscopy Core Facility.
Solunulkoisia vesikkeleitä kuvattuna elektronimikroskoopilla. Kuva: Biocenter Oulu, Electron Microscopy Core Facility.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tiina Rajala, Tua Huomo, Pertti Korhonen ja Janne Saarikivi valittiin Oulun yliopiston hallitukseen1.6.2023 15:57:01 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston kollegio on valinnut neljä uutta jäsentä Oulun yliopiston hallitukseen. Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Tiina Rajala valittiin kaudelle 5.9.2023–31.12.2025. VTT:n Tulevaisuuden tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sekä kielitieteilijä, tietokirjailija Janne Saarikivi puolestaan kaudelle 1.1.2024–31.12.2025. Yliopiston kollegio päätti asiasta 31.5.2023. Päätös syntyi äänin 13–8.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme