Iiris Suomela: Kokoomuksen vaihtoehtobudjetissa kuritetaan pienituloisia ja opiskelijoita satojen miljoonien eurojen edestä
1.12.2021 14:39:51 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Kokoomus esittämät rajut leikkaukset osuvat toimeentulotukeen, asumistukeen, työttömyysturvaan sekä palkkatukeen.
– Suomen sosiaaliturvan taso on jäänyt jälkeen suhteessa elinkustannusten nopeaan kasvuun. Tuhannet suomalaiset joutuvat päivittäin miettimään, että ostavatko he ruokaa, lääkkeitä vai talvikengät kirpputorilta lapselle. Hyvinvointivaltio on tältä osin rikki. Olemme saaneet sosiaaliturvan riittämättömyydestä lukuisia huomautuksia niin eurooppalaisilta kuin kansainvälisiltä ihmis- ja perusoikeustoimijoilta. Silti kokoomus tahtoo syventää entisestään kaikista köyhimpien suomalaisten ahdinkoa, Suomela korostaa.
Kokoomus esittää vaihtoehtobudjetissaan myös rajuja leikkauksia opiskelijoiden asumistukeen.
–Opiskelijoiden toimeentulo on jo entuudestaan tiukilla viime hallituksen leikkausten jäljiltä. Silloinkin nimenomaan kokoomus oli valtiovarainministeripuolueena tekemässä ennätyksellisen pahoja leikkauksia opintorahasta. Tämä jatkuva opiskelijoilta leikkaaminen kertoo karua kieltä kokoomuksen sivistyspuheiden ja tekojen välisestä epäsuhdasta, Suomela toteaa.
Vaihtoehtobudjetti kertoo puolueen arvomaailmasta, sillä samaan aikaan kokoomus tekisi mittavia kevennyksiä tuloverotukseen.
– Kokoomus on arvostellut hallitusta velanotosta koronakriisin keskellä, mutta ottaisi budjetissaan myös itse 4,5 miljardia euroa velkaa. Samalla puolue esittää 800 miljoonan euron kevennystä tuloverotukseen. Eli toisin sanoen kokoomuksen toinen käsi ottaa senttejä pienituloisten pussista ja toinen työntää seteleitä hyväosaisten taskuun kuin Robin Hoodin paha velipuoli konsanaan, Suomela sanoo.
Suomela ei ole vakuuttunut myöskään kokoomuksen esittämien työllisyystoimien uskottavuudesta.
– Esimerkiksi paikallisen sopimisen vaikutuksesta kokoomus nojaa Suomen yrittäjien arvioon, jonka mukaan työpaikkoja syntyy 0–15 000. Nämä luvut ovat erittäin spekulatiivisia. On aika paljon väliä sillä, onko todellisuus lopulta 0 vai 15 000. Lobbarien arvioiden sijaan vaikutusarvioiden olisikin syytä nojata vertaisarvioituun, riippumattomaan tutkimustietoon, Suomela korostaa.
Suomela kirjoitti aiheesta Vihreään blogiin. Blogi on luettavissa kokonaisuudessaan: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/kokoomus-syventaisi-pienituloisten-ja-opiskelijoiden-koyhyytta/
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hyrkkö ehdottaa valtakunnallista läksytukea ja isien omaa neuvolakäyntiä: Poikien puolustaminen vaatii tekoja poikien hyväksi, ei naisten oikeuksien polkemista6.11.2026 14:30:39 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii tekoja poikien ja nuorten miesten pahoinvointiin puuttumiseksi. Hyrkön mukaan poikien tilanne ei parane ahtamalla heitä yhteen muottiin tai rakentamalla vastakkainasettelua tyttöjen ja naisten oikeuksien kanssa. Vihreät esittää keinoja poikien tukemiseksi koulussa, sote-palveluissa ja perheissä.
Vihreiden Elo: Hallitukselta häpeällisen huono ennallistamissuunnitelma5.11.2026 19:11:20 EET | Tiedote
Orpon hallituksen tänään hyväksymä luonnos kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi rajaa heikentämättömyysvelvoitteen koskemaan vain jo valmiiksi tiukasti suojeltuja Natura-alueita. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elon mukaan luonnos on häpeällisen huono.
Vihreiden Jenni Pitko tyrmää hallituksen ennallistamissuunnitelman täysin surkeana esityksenä5.11.2026 17:47:45 EET | Tiedote
Orpon hallitus teki 5.11. päätöksen Suomen ennallistamissuunitelman luonnoksen lähettämisestä EU-komissiolle. Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko pitää esitystä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella surkeana suorituksena.
Vihreiden Alametsä: Uhrit eivät voi enää odottaa – tarvitaan seksuaalirikosten oikeusturvatakuu5.11.2026 12:05:46 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii seksuaalirikosten nopeampaa tutkintaa. HS uutisoi tänään valtavista viivästyksistä seksuaalirikosten tutkinnoissa (HS 5.11.2026).
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
