Vihreät - De Gröna

Iiris Suomela: Saudi-Arabian tai Venezuelan varaan ei voi laskea Euroopan tulevaisuutta

Jaa
– Valtaosa Venäjän vientituloista tulee energiasta. Ennen sotaa esimerkiksi Suomen öljystä 90% tuli Venäjältä. Avainkysymys on, että millä venäläinen fossiilienergia korvataan jatkossa. Kaikista typerintä olisi juosta nyt toisen hirmuvaltiaan syliin. Saudi-Arabian tai Venezuelan varaan ei voi laskea Euroopan tulevaisuutta, sanoi vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela tänään vihreiden puoluekokouksessa Joensuussa.

– Onneksi olemme pyrkineet fossiilienergiasta eroon jo pidempään. Muuten olisimme nyt paljon vaikeammassa tilanteessa. Venäjä katkaisi maakaasun tulon Suomeen ja saattaa toimia samoin myös laajemminkin, Suomela kertoi.

Hallitus on tehnyt lukuisia suuria panostuksia vihreän siirtymän edistämiseksi ja riippuuvuuden vähentämiseksi fossiilisista polttoaineista. Tavoitteena on, että fossiilinen energia korvattaisiin kotimaisilla uusiutuvilla energianlähteillä.

–  Jatkossa yhä useampi voi säästää arjen kuluissa vaihtamalla öljykattilan maalämpöön tai diesel-auton sähkö- tai kaasuautoon. Samalla vauhditetaan tuulivoiman rakentamista, edistetään vetytalouteen siirtymistä ja sähköistetään teollisuutta, Suomela sanoi.

Venäläisestä fossiilienergiasta luopuminen tapahtuu nyt poikkeuksellisen kovalla vauhdilla, mikä tulee varmasti näkymään myös energian hinnoissa. Nousevat hinnat taas johtavat suurempiin energiaverojen tuottoihin. Vihreät esittävät energiarahaa, jolla osa valtion saamista verotuotoista palautettaisiin niitä eniten tarvitseville kansalaisille.

–  Hintojen raju nousu osuu kovaa erityisesti pienituloisiin. Ihmisiä on tuettava tässä kriisissä. Tähän vihreät on esittänyt laajaa keinovalikoimaa - esimerkiksi suoraa rahallista tukea maalla asuville pienituloisille suomalaisille energiarahan muodossa, kuvasi Iiris Suomela tilannetta.
 
Samankaltaisia ehdotuksia on tehty myös muualla Euroopassa. Esimerkiksi Saksa päätti ottaa käyttöön satojen eurojen kertakorvauksia ihmisille energiakriisin myötä.

–  Energiarahan lisäksi Saksa laskee joukkoliikenteen kausilippujen hintaa väliaikaisesti yhdeksään euroon kuukaudessa. Suunnan pitäisi olla sama myös Suomessa. Olemmekin tukeneet joukkoliikennettä mittavasti niin koronan kuin Ukrainan sodan myötä. Viimeksi eilen julkistimme uuden tukipaketin, kertoi Suomela.


Lue Iiris Suomelan koko puhe täältä: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/iiris-suomelan-puhe-vihreiden-puoluekokouksessa-joensuussa-21-5-2022/

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät - De Gröna
Vihreät - De Gröna
Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki

09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Hopsu: Nuorten hyvinvoinnin rahoituksesta tarvitaan parlamentaarinen sopu17.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu piti Vihreiden ryhmäpuheen ajankohtaiskeskustelussa koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta. Hopsu korosti puheessaan aikuisten riittävää aikaa lapsille ja nuorille, turvallisen yhteisön merkitystä ja riittävää rahoitusta, jolla nämä voidaan turvata. Hopsu esittikin parlamentaarisen sovun rakentamista nuorten hyvinvoinnin takaavasta rahoituksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye