Työeläkevakuuttajat Tela

Ikääntyneen yhteiskunnan haasteisiin on tartuttava – Tela tarjoaa keskustelunavauksessaan kestäviä ratkaisuja

30.9.2022 13:55:20 EEST | Työeläkevakuuttajat Tela | Uutinen

Jaa
Väestön ikääntyminen muuttaa Suomea päivänpolttavien kriisien taustalla. Työeläkevakuuttajat Tela on koonnut verkkosivupaketiksi faktoja ja ratkaisuehdotuksia teemoista, joihin yhteiskunnassamme tulisi kiinnittää huomiota nyt matkalla eduskuntavaaleihin 2023 ja lähitulevaisuudessa. Telan koostamilla kestävillä ratkaisuilla on vaikutuksia sekä eläketurvaan että myös laajemmin koko yhteiskuntaan.

– Väestön vanhenemista lähestytään Suomessa usein uhkakuvien ja päätöksenteon vaihtoehdottomuuden näkökulmasta. Tulevaisuuteen voi kuitenkin vaikuttaa ja mahdollisuudet myönteiseen kehitykseen ovat hyvät. Ikääntyvän yhteiskunnan haasteet ovat voitettavissa, sanoo Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen.

Kestäviä ratkaisuja -paketti sisältää niin väestöpolitiikkaan ja koulutustason nostamiseen kuin myös työn murrokseen ja yrittäjäeläkkeisiin liittyviä keskustelunavauksia. Esillä ovat myös työkyvyttömyyden ehkäisy ja työeläkekuntoutuksen rooli siinä sekä eläkevarojen sijoitusten riskitaso.

– Ikääntyvän yhteiskunnan haasteista ja ratkaisuista olisi syytä käydä yhteiskunnassamme keskustelua nyt, kun lähestymme eduskuntavaaleja. Kestävät ratkaisut ovat pitkän aikavälin asia. Suurin osa väestömuutoksen vaikutukset kohtaavista ikäluokista on jo syntynyt. Nuorimmat heistä elävät 2100-luvun Suomessa – millainen se on? kysyy Telan yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntija Turkka Sinisalo.

Osa yhteiskunnan vakautta ja hyvää kehää

Myös työeläkkeen perusperiaatteet ovat esillä Kestäviä ratkaisuja -paketissa.

– Eläketurvaan, työeläkkeiden rahoitukseen ja toimeenpanoon liittyvistä keskeisistä periaatteista päätettiin järjestelmää perustettaessa 60 vuotta sitten. Nuo valinnat tuottavat hyvää ja kestävää eläketurvaa myös tämän päivän yhteiskunnassa, jossa työ ja työmarkkinat ovat muutoksessa. Ne myös luovat pohjan nuorten riittävän eläketurvan kertymiselle sekä työeläkkeiden rahoituksen kestävyydelle, kuvaa Sinisalo.

– Työeläke on hyvinvointia ja vakautta tuova tekijä globaalien mullistusten keskellä. Väestön ikääntymisen kestävät ratkaisut synnyttävät parhaillaan ”hyvän kehän”, joka vahvistaisi työeläkkeiden rahoituksen rinnalla koko hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyttä, sanoo Pelkonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Työeläkevakuuttajat Tela
Kalevankatu 20
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/

Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Myry ja Tela: Hallituksen YEL-uudistus vie yrittäjien eläkejärjestelmää oikeaan suuntaan, mutta työn on jatkuttava seuraavalla hallituskaudella8.10.2026 14:14:18 EEST | Tiedote

Mikro- ja yksinyrittäjien etujärjestö MYRY ja Työeläkevakuuttajat Tela pitävät hallituksen eduskunnalle antamaa YEL-esitystä tärkeänä askeleena kohti oikeudenmukaisempaa yrittäjäeläkejärjestelmää. Järjestöjen mukaan YEL-järjestelmän kehittämistä on kuitenkin jatkettava myös seuraavalla hallituskaudella. Rahastoinnin aloittaminen, ansioiden ottaminen YEL-maksun ainoaksi perusteeksi ja vakuuttamisen alarajan laskeminen ovat seuraavat välttämättömät uudistukset matkalla kohti kestävämpää, selkeämpää ja reilumpaa järjestelmää, painottavat MYRYn Hanén ja Telan Sirén.

Kysely: Suomalaiset vastustavat työeläkkeiden heikentämistä ja haluavat pitää kiinni eläketurvan kantavista periaatteista, mutta ovat epävarmoja tulevaisuudesta29.9.2026 04:00:00 EEST | Tiedote

Työeläkevakuuttajat Telan teettämän tuoreen kansalaiskyselyn mukaan selkeä enemmistö suomalaisista kannattaa työeläkejärjestelmän keskeisiä periaatteita ja pitää tärkeänä eläkkeiden riittävää tasoa. Harva toivoo isoja muutoksia. Samaan aikaan tulevaisuus herättää huolta: moni epäilee, säilyvätkö järjestelmän perusperiaatteet ja riittävä eläketurva myös tuleville sukupolville. Tulokset kertovat tuesta johdonmukaiselle ja pitkäjänteiselle eläkejärjestelmän kehittämiselle, arvioi Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén.

Kutsu toimituksille: Tervetuloa Telan päättäjädebattiin 29.9. – mitä sopeutusten vuosikymmen tekee eläkkeille?16.9.2026 14:48:44 EEST | Kutsu

Tervetuloa seuraamaan Työeläkevakuuttajat Telan keskustelutilaisuutta, jossa puhutaan kiertelemättä seurauksista, joita tämän päivän päätöksillä on työeläkkeille. Livestriimattavassa keskustelussa 29.9. sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen, kansanedustajat Eeva Kalli, Jani Mäkelä ja Tytti Tuppurainen, valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä sekä Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén purkavat auki suomalaisen työeläkejärjestelmän pienet ja suuret valinnat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye