Ilmastorahasto Oy

Ilmastorahastolta 6 M€ pääomalaina muovien kierrätyshaastetta ratkovalle Lamor Resiclolle

Jaa
Ilmastorahasto on päättänyt 6 miljoonan euron pääomalainasta Lamor Resiclo Oy:lle muovien kemiallisen kierrätyslaitoksen toteuttamiseksi Porvoon Kilpilahteen. Toiminta mahdollistaa hankalasti kierrätettävien muovien uusiokäytön jätepolton sijaan. Investointi avaa uuden liiketoiminta-alueen ympäristöpalveluistaan tunnetulle Lamorille muovien kierrätyksen parissa.

Muovihaasteen ratkaisu on tärkeä osa ilmasto- ja kiertotaloustoimia. Pääosin muovien tuotannosta syntyvä sektorin osuus globaaleista päästöistä on yli 3 % ja maailmassa syntyvän muovijätteen määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Muovijätteestä vain kymmenesosa kierrätetään asianmukaisesti.

Lamor Resiclo Oy lähtee rakentamaan 10 kt muovien kierrätyslaitosta Porvoon Kilpilahteen.

Ilmastorahaston rooli kokonaisrahoituksessamme on erittäin merkittävä. Ensimmäisen teollisen mittakaavan muovin kemiallisen kierrätyslaitoksen rakentaminen Suomeen on merkittävä askel matkalla kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Kilpilahden hankkeen tavoitteena on todentaa taloudellisesti kannattava liiketoimintamalli sekä varmentaa teknologioiden skaalattavuus. Laitos toimii jatkossa referenssinä laajemman kemiallisen kierrätyslaitosportfolion kehittämisessä niin meille kuin hankekumppanillemmekin”, Lamorin toimitusjohtaja ja Lamor Resiclon hallituksen puheenjohtaja Mika Pirneskoski kommentoi.

Laitos mahdollistaa mekaaniseen kierrätykseen sopimattomien, hankalasti kierrätettävien muovien uusiokäytön sen sijaan, että ne poltetaan jätteenä. Prosessin tuloksena syntyvällä pyrolyysiöljyllä voidaan korvata raakaöljyä esimerkiksi muovin- ja muiden kemikaalien tuotannossa, vähentäen neitseellisten raaka-aineiden käyttöä.

Suomessa on vahvaa osaamista sekä muoveja korvaavien biopohjaisten materiaalien tuotannossa että erilaisissa kiertotalousratkaisuissa muovijäteongelmaan tarttumiseksi. Ilmastorahastolle on tärkeää olla vauhdittamassa ratkaisujen käyttöönottoa muovihaasteen ratkaisemiseksi ja Lamor Resiclon Kilpilahden laitoksella voidaan saada uusiokäyttöön tällä hetkellä jätteeksi menevää arvokasta raaka-ainetta”, Ilmastorahaston toimitusjohtaja Paula Laine perustelee rahoituspäätöstä.


Lisätietoa ratkaisusta

Ympäristöratkaisuja toimittava Lamor Corporation Oyj ja kiertotalousyhtiö Resiclo Oy ovat perustaneet hankeyhtiön Lamor Resiclo Oy:n vuonna 2022.

Muovityyppejä on olemassa satoja erilaisia, eivätkä kaikki sovellu kierrätettäväksi samalla tavalla. Ensisijainen kierrätystapa on mekaaninen, jossa muovijäte murskataan, sulatetaan ja muotoillaan uudelleenkäytettäviksi muovirakeiksi. Tietyt sekamuovit ja kestomuovit ovat kuitenkin vaikeasti kierrätettäviä mekaanisesti, jolloin ne päätyvät yleensä polttoon. Kemiallisen kierrätyksen prosessissa hankalasti kierrätettävä muovijäte hajotetaan ja nesteytetään katalyyttisen reaktion avulla.

Lamor Resiclo rakentaa Porvoon Kilpilahteen pyrolyysiteknologialla toimivan kemiallisen kierrätyslaitoksen, joka nesteyttää muovijätteestä pyrolyysiöljyä. Pyrolyysiöljy korvaa fossiilista raakaöljyä ja sitä voidaan käyttää raaka-aineena uusissa muovituotteissa ja kemikaaleissa. Prosessin kautta tuotetut tuotteet eivät laadultaan eroa neitseellisistä raaka-aineista tuotetuista ja niitä voidaan käyttää vaativissakin käyttökohteissa, kuten elintarvikekäytössä.

Potentiaaliset päästövähennykset prosessiin syötettyä muovitonnia kohti ovat noin 1,8-2,4 t CO2-ekv. Yhtiön rakentaman ensimmäisen laitoksen vuotuiseksi päästövähennykseksi suunnitellulla käyttöasteella on arvioitu keskimäärin 19 kt CO2-ekv ja 10 vuoden kumulatiiviseksi päästövähennyspotentiaaliksi on arvioitu noin 0,2 Mt CO2-ekv. Päästövähennys kohdentuu pääsääntöisesti taakanjakosektorille. Kilpilahden laitos toimii referenssinä Lamorille, jonka laajempana tavoitteena on luoda 100 000 tonnin hankeportfolio vuoden 2025 loppuun mennessä. Tällöin kokonaispäästövähennyspotentiaali myös kasvaisi huomattavasti.

Kemiallinen kierrätys on EU-taksonomianmukainen toimenpide tilanteissa, joissa mekaaninen kierrätys ei ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollista. Lamor Resiclon käyttämä jäteraaka-aine on mekaaniseen kierrätykseen soveltumatonta.

Yhtiö on kerännyt kokoon noin 16 M€ rahoituskokonaisuuden, joka koostuu Ilmastorahaston 6 M€ pääomalainan lisäksi 2,7 M€ tuesta Business Finlandilta NextGeneration EU-rahoituksesta, sekä muusta oman ja vieraan pääoman muotoisesta rahoituksesta. Ilmastorahaston 6 M€ pääomalaina on markkinaehtoisesti hinnoiteltu ja sisältää korkopreemion.


Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Lamor tarjoaa asiakkailleen monipuolisia ympäristönsuojelun ja materiaalikierrätyksen ratkaisuja ja -palveluita kuten öljyntorjuntaan ja ympäristövahinkoihin liittyviä puhdistus- tai ennakkovarautumispalveluita, jätteiden käsittelypalveluita, muovinkierrätystä sekä räätälöityjä maaperän ja veden puhdistusratkaisuja. Lamor toimii yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa tarjoten laajan valikoiman asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöitäviä ratkaisuja tavoitteenaan puhdistaa maailma, jonka eteen yhtiö on tehnyt töitä perustamisestaan asti. Yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingin ylläpitämällä Nasdaq First North Premier Growth Market Finland -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella LAMOR. Lisätietoja: www.lamor.com.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Ilmastorahasto Oy
Ilmastorahasto Oy
Porkkalankatu 1
00180 Helsinki

http://www.ilmastorahasto.fi

Ilmastorahasto Oy on valtion omistama erityistehtäväyhtiö, jonka toiminta keskittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Ilmastorahasto rahoittaa merkittävän mittaluokan ilmastokohteita, joissa yhtiön rahoitusosuus mahdollistaa hankkeen toteutumisen ylipäätään, laajemmassa mittakaavassa tai aiemmin kuin muun rahoituksen turvin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmastorahasto Oy

Klimatfondens år 2023: finansieringsbeslut för 53,5 M€ – portföljens utsläppsminskningspotential hela 270 Mt CO2-ekv22.3.2024 12:49:46 EET | Tiedote

År 2023 tog Klimatfonden sex finansieringsbeslut som sammanlagt belöpte sig till 53,5 miljoner euro. Klimatfonden reviderade för första gången utsläppsminskningspotentialen för sina år 2021 beslutade finansieringsobjekt och hela finansieringsportföljens sammanräknade kumulativa utsläppsminskningspotential under en period på 10 år beräknas till hela 270 Mt CO2-ekv.

Ilmastorahaston vuosi 2023: 53,5 M€ rahoituspäätöksiä – portfoliolla jopa 270 Mt CO2-ekv päästövähennyspotentiaali22.3.2024 12:49:46 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Ilmastorahasto teki kuusi rahoituspäätöstä, joiden yhteenlaskettu summa oli 53,5 miljoonaa euroa. Ilmastorahasto tarkasti ensimmäistä kertaa vuoden 2021 rahoituskohteidensa päästövähennyspotentiaalia, ja koko rahoitusportfolion teoreettinen yhteenlaskettu 10 vuoden kumulatiivinen päästövähennyspotentiaali on arviolta jopa 270 Mt CO2-ekv.

Finnish Climate Fund in 2023: investment decisions totalling EUR 53.5 million and a portfolio with an emissions reduction potential of up to 270 Mt CO2-eq22.3.2024 12:49:46 EET | Press release

In 2023, the Climate Fund made six investment decisions totalling EUR 53.5 million. The Climate Fund reviewed the emissions reduction potential of its 2021 investment targets for the first time, and the theoretical total cumulative ten-year emissions reduction potential of the entire investment portfolio is estimated to be up to 270 Mt CO2-eq.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye