Influenssarokote tärkein keino torjua influenssaa
29.10.2021 11:15:01 EEST | HUS | Tiedote

Koronaviruspandemian aikana sekä influenssa- että koronavirusrokotusten ottaminen on erityisen tärkeää. Lisäapua influenssa- ja koronavirusten torjuntaan tuovat kasvomaski, käsihygienia ja turvavälit.
Maksuttoman influenssarokotteen saavat yli 65-vuotiaat, alle 7-vuotiaat, raskaana olevat, sairauden tai sen hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat, sosiaali-, terveyden- ja lääkehuollon henkilöstöt sekä varusmiespalveluksen aloittavat.
”Aiempina vuosina vain noin puolet yli 65-vuotiaista on ottanut influenssarokotuksen. Riskiryhmien lähipiirin rokottaminen on myös merkittävä osa influenssaepidemian torjuntaa, sillä perusterveet työikäiset saavat paremman rokotetehon ja siten suojaavat riskiryhmiin kuuluvia läheisiään”, HUSin apulaisylilääkäri, dosentti Eeva Ruotsalainen kertoo.
Sydänpotilaille influenssarokote erityisen tärkeä
Influenssa voi aiheuttaa jälkitauteina keuhkokuumeen, sydänlihastulehduksen, sydän- tai aivoinfarktin sekä pahentaa sydämen vajaatoimintaa. Influenssakauden aikana HUSin sairaaloiden teho- ja tehovalvontaosastoilla on hoidettu vuosittain 70–115 potilasta.
Tutkimustiedon valossa influenssarokote vähentää merkittävästi jälkitauteja, sydän- ja aivotapahtumia, sairaalahoidon tarvetta sekä kuolemia. Mitä useampi säästyy influenssalta, sitä harvempi heistä joutuu sairaalahoitoon vuodeosastolle tai teholle.
”Influenssan aiheuttamille sydäntapahtumille ovat alttiita erityisesti yli 65-vuotiaat sekä sepelvaltimotautia, verenpainetautia, kolesteroliaineenvaihduntahäiriötä tai diabetesta sairastavat. Sydänpotilaiden terveyden edistämisen kannalta influenssarokote on yhtä tärkeä kuin tupakoinnin lopettaminen tai kolesteroli- ja verenpainelääkitys,” Ruotsalainen painottaa.
Katso 29.10. pidetty Suorana HUSista -lähetys influenssarokotuksista tästä linkistä.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS sammanslutningens styrelse behandlade budgetförslaget för 20272.11.2026 12:41:26 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträdde den 2 november 2026 för att behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Sammanslutningens styrelse godkände också HUS hållbarhetsprogram.
HUSin yhtymähallitus käsitteli vuoden 2027 talousarvioesitystä2.11.2026 12:41:26 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontui 2.11.2026 käsittelemään muun muassa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi−syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Yhtymähallitus hyväksyi myös HUSin vastuullisuusohjelman.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 202630.10.2026 13:26:44 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 2026 för att för första gången behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.202630.10.2026 13:26:44 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.2026 käsittelemään ensimmäistä kertaa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi–syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
HUS övergår till att skicka patientbrev i första hand elektroniskt21.10.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
HUS tar Suomi.fi-meddelanden i användning 26.10.2026. Efter det skickas patientbrev till myndiga personer till Maisa, Suomi.fi-meddelanden eller OmaPosti. Pappersbrev får ännu de patienter som inte har tagit e-tjänster i användning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

