Innon kevään 2021 kirjalista on julkistettu
9.11.2020 11:01:38 EET | Into Kustannus | Tiedote

Innon kevätkatalogiin pääset tutustumaan täällä.
Katalogin kirjoista vielä tämän vuoden puolella ehtivät ilmestyä muun muassa Hannu-Pekka Björkmanin ja Nina Honkasen toimittama Pakopiste. Nimekkäiden suomalaisten kirjailijoiden esseitä sisältävässä kokoelmassa pohditaan, millaisia ovat hetket joina pysähdymme. Toimittaja, kolumnisti Anna-Stina Nykäsen Yksin kotona -teoksessa kerrotaan terävästi, hauskasti ja silmiä avaavasti minkälaisia tunteita poikkeustila herättää ja mikä auttaa jaksamaan.
Kuvittaja Mira Malliuksen ensimmäisessä omassa lastenkirjassa matkataan karhujen jalanjäljissä. Meri-karhun suuri suku -kirjassa karhulajien lisäksi lukijalle tulevat tutuksi Andit maastoineen, hyinen Alaska, Grönlanti sekä pandojen bambumetsät.
Tietokirjapuolella Innon vuoden aloittaa kattaus hyvinvointikirjoja: juuri elämäntyöpalkinnolla palkitun Risto Isomäen Ruoka, ilmasto ja terveys kertoo yleistajuisesti miksi ruokavalio vaikuttaa sekä ilmastoon että terveyteemme enemmän kuin mikään muu asia. Eveliina Talvitie pohtii Vanha nainen tanssii -kirjassaan, miksi sanapari 'vanha nainen' saa monet tuohtuneena todistamaan päinvastaista. Daniel E. Liebermanin Ihmiskehon lyhyt historia on innostava kertomus ihmiskunnan historiasta ja oman kehomme evoluutiosta. Supervoimani ADHD -kirjassa ADHD-ominaisuudet käännetään vahvuuksiksi.
Muista tietokirjauutuuksista löytyy myös kaksi vaikuttavaa selviytymistarinaa. Huostaanotetun lapsen rajun tarinan kertova Pako päihdehelvetistä ja nuoren brittiläisen sotavangin tositarinan kertova Auschwitzin sabotööri. Atso Haapasen Ennen Auschwitzia
kertoo Suomen juutalaisten tarinan pähkinänkuoressa.
Wuhanilaisen Fang Fangin koskettava päiväkirja Kun kaupunki suljettiin – Wuhanin kohtalonhetket tarjoaa sensuroimatonta tietoa kaupungista, josta koronapandemia alkoi.
Lauri Nurmen uudessa tietokirjassa Miten Suomi päätti voittaa koronan puolestaan matkataan Suomen ylimpien vallankäyttäjien tunnetiloihin koronakevään aikana. Kirja perustuu hallituksen johtoviisikon jäsenten ja pari muun avainministerin kriisin aikana antamiin haastatteluihin.
Dekkarikevään käynnistää tuttujen dekkaristien odotetut uutuudet. Jatkoa on luvassa heti tammi-helmikuussa Apteekkari Melchior-, Marianne Jidhoff- ja Rui Santos -sarjoille. Uuden dekkarisarjan aloittaa Antti Vihisen Tampereelle sijoittuva, faktaa ja fiktiota yhdistelevä Punainen prinsessa, jossa ollaan RAF-terroristiryhmän jäljillä.
Kulttuurin monitoimimiehen, "maailman vahvimman kirjailijan" Jarmo Stoorin Prässi on tositapahtumiin perustuva, kaunokirjallinen kertomus maailman pisimmästä kädenvääntöottelusta ja ihmisestä sen keskiössä.
Lastenkirjapuolella vuoden 2021 aloittaa Ihme ilmat! – Puuhakirja ilmaston pelastajille. Puuhakirja pohjautuu suosittuun Ihme ilmat! – Miksi ilmasto muuttuu -lasten tietokirjaan, jonka oikeudet on myyty jo kolmeentoista maahan.
Arvostelukappaleet ja painetut katalogit:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Haastattelupyynnöt:
jenni.valpio@intokustannus.fi
044 063 6393
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Valpiomarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:044 0636 393jenni.valpio@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Uutuuskirja: Pyhän perheen jäsenyys tekee Riikka Purrasta koskemattoman perussuomalaisissa8.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Onni Karin ja Lauri Nurmen teos Riikka Purra – Suomen rautarouva julkaistiin tänään. Kari ja Nurmi päätyivät laajan kirjallisen lähdeaineiston perusteella johtopäätökseen, että Purra ja "pyhä halla-aholainen perhe" kokevat poliittisen vallankumouksensa olevan kesken.
Autenttisesta ajankuvastaan kiitetty Ompelija-trilogia jatkuu: Matleena on paljas romaani äidinkaipuusta ja luopumisesta7.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Eveliina Talvitien Ompelija-trilogia avaa fiktion keinoin pitkälti kartoittamatonta käsityöläisnaisten historiaa. Toinen osa Matleena jatkaa Helgan ja hänen tyttärensä tarinaa 1960-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin – kuvaten ajanjaksoa, jolloin käsityöläisyys kohtaa muotiteollisuuden ja nuorisokulttuurin nousu mullistaa pukeutumisen. Trilogia ammentaa Talvitien omasta sukuhistoriasta ja sijoittuu pääosin Poriin.
KUTSU: Sarjayrittäjän kyydissä -kirjan julkistustilaisuus 21.4.1.4.2026 09:55:01 EEST | Kutsu
Kari Kasasen ja Jouko Marttilan kirja Sarjayrittäjän kyydissä on avoin ja rehellinen kertomus yrittämisen jyrkistä nousuista ja syvistä laskuista sekä siitä, mitä menestyminen vaatii. Kirja julkistetaan tiistaina 21.4. klo 16.30 U14 Hotellissa. Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen!
KUTSU: Riikka Purra – Suomen rautarouva -kirjan julkistus 8.4. klo 15 Akateemisessa Kirjakaupassa31.3.2026 07:45:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Onni Karin ja Lauri Nurmen kirjasta Riikka Purra – Suomen rautarouva keskiviikkona 8.4. klo 15 Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan.
Into Kustannuksen syksy 2026 puhuttelee ja viihdyttää25.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Innon kirjasyksyssä on useita odotettuja uutuuksia: Risto Isomäen Syövän arvoitus tutkii syövän syntymekanismeja ja arvioi, että tulevaisuudessa suurin osa syövistä on ehkäistävissä. Anna Kontula avaa näköalan tulevaisuuteen yhteiskunnallisen murroksen kynnyksellä, ja rakastetut taiteilijat Seela Sella ja Jarkko Martikainen tarjoavat viisaanlämpimiä ajatuksia hyvästä elämästä. Koukuttavasta jännityksestä vastaavat Tatiana Elf ja Arne Dahl sarjojensa mestarillisilla uutuuksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


