Intensiivisellä elintapaohjauksella ja liikunnalla saavutetaan erinomaisia pitkäaikaistuloksia vaikeasti lihavien työikäisten painonpudotuksessa

Tutkimus toteutettiin ODL Liikuntaklinikan, Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan yhteistyönä, ja se julkaistiin arvostetussa Scandinavian Journal of Medicine & Science In Sports -lehdessä.
Kolmivuotiseen tutkimukseen osallistui 120 vaikeasti lihavaa työikäistä henkilöä. Tutkittavien keskimääräinen painoindeksi lähtötilanteessa oli noin 37 kg/m². Osallistujat jaettiin kolmeen eri ohjausryhmään ja kontrolliryhmään. Ohjausryhmiin kuuluvat saivat henkilökohtaista elintapaohjausta, johon sisältyi ensimmäisen vuoden aikana 14 tapaamista valmentajan tai ravitsemusterapeutin kanssa, sekä toisena vuonna neljä ja kolmantena vuonna kaksi tapaamista.
Kolmesta ohjausryhmästä kaksi osallistui kolmen kuukauden ohjattuun liikuntaharjoitteluun, joka toteutettiin sykeohjattuna kiertoharjoitteluna ilmanvastuksilla toimivilla laitteilla. Vastus ja tavoiteltu sykealue räätälöitiin kullekin tutkittavalle henkilökohtaisen kuntotason mukaan. Toisella liikuntaryhmällä harjoittelu ajoittui heti painonpudotuksen alkuun ja toisella kuuden kuukauden kohdalle aloittamisesta.
Kaikilla ohjausryhmillä oli tavoitteena saavuttaa merkittävä, vähintään viiden prosentin painonpudotus ensimmäisen vuoden aikana, sekä ylläpitää saavutettu tulos kahden vuoden painonhallintajakson ajan.
Kaikki kolme ohjausryhmää onnistuivat pudottamaan painoaan merkittävästi. Saavutettu painonpudotustulos oli kaikissa ryhmissä merkittävä vielä kolmen vuoden kuluttua seurannan päättyessä.
Kaikkein parhaiten painonhallinnassa onnistuivat pelkkää elintapaohjausta saanut ryhmä, jossa paino laski seitsemän prosenttia lähtöpainosta, sekä alusta asti liikuntaan osallistunut ryhmä, jossa paino laski kuusi prosenttia. Alusta asti liikuntaan osallistuneiden vyötärönympärys pieneni kuitenkin eniten, eli he saavuttivat parhaan tuloksen terveydelle haitallisen keskivartalolihavuuden vähentämisessä.
Lihavuus on merkittävä kansanterveydellinen haaste
Yhä useampi suomalainen on ylipainoinen tai lihava, ja erityisesti vaikea lihavuus ja keskivartalolihavuus ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Suomalaisista yli 30-vuotiaista naisista 63 % ja miehistä 72 % on ylipainoisia ja joka neljäs on lihava (painoindeksi 30 kg/m² tai enemmän).
Lihavuus on merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen haaste, koska lihavuuteen ja erityisesti keskivartalolihavuuteen liittyy merkittävä sydän- ja verisuonisairauksien ja ennenaikaisen kuoleman riski. Jo pienellä, noin viiden prosentin pysyvällä painonlaskulla saavutetaan terveyden kannalta merkittäviä hyötyjä. Kuolemanriski laskee kymmenyksellä, kun vyötärönympärys pienenee viidellä senttimetrillä.
”Elintapaohjaus, lääkehoito ja lihavuusleikkaus ovat vaikean lihavuuden hoitoja, mutta vain murto-osa leikkauskriteerit täyttävistä henkilöistä ohjautuu leikkaukseen. Nyt julkaistu tutkimuksemme vahvistaa tehokkaan elintapaohjauksen ja oikein suunnitellun liikunnan keskeistä merkitystä myös vaikeasti lihavien henkilöiden painonpudotuksessa ja painonhallinnassa”, päätutkijana toiminut Kaisu Kaikkonen sanoo.
Tutkimuksessa kehitetty malli tuo uusia työkaluja terveydenhuollon toimijoiden käyttöön. ”Kiertoharjoittelu ilmanvastuksilla toimivilla laitteilla soveltuu erinomaisesti myös vaikeasti lihavien henkilöiden liikkumiseen”, Kaikkonen huomauttaa.
Tutkimusjulkaisu: Kaikkonen KM, Korpelainen R, Vanhala ML, Keinänen-Kiukaanniemi SM, Korpelainen JT. Long-term effects on weight loss and maintenance by intensive start with diet and exercise. Scand J Med Sci Sports. 2023;33:246-256. http://dx.doi.org/10.1111/sms.14269
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija, TtM Kaisu Kaikkonen
Oulun yliopisto ja Oulun Diakonissalaitoksen säätiö sr/ ODL Liikuntaklinikka
kaisu.kaikkonen@odl.fi
050 3125 611
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
6G muuttaa energia-alaa ja terveydenhuoltoa6.6.2023 06:32:12 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelman julkaisema kuudes 6G Waves -lehti keskittyy etenkin energia-alan ja terveydenhuollon teemoihin.
Allergisen tulehduksen mekanismeista saatiin uutta tietoa 5.6.2023 05:45:00 EEST | Tiedote
Oulun ja Tampereen yliopistojen tutkijat tekivät uuden havainnon allergiasoluina tunnettujen syöttösolujen toiminnasta. Tutkijat yllättänyt löydös lisää ymmärrystä välittäjäaineiden merkityksestä allergisessa tulehduksessa ja voi mahdollisesti selittää tiettyjen allergialääkkeiden tehottomuutta.
Tiina Rajala, Tua Huomo, Pertti Korhonen ja Janne Saarikivi valittiin Oulun yliopiston hallitukseen1.6.2023 15:57:01 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston kollegio on valinnut neljä uutta jäsentä Oulun yliopiston hallitukseen. Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Tiina Rajala valittiin kaudelle 5.9.2023–31.12.2025. VTT:n Tulevaisuuden tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtaja Tua Huomo, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen sekä kielitieteilijä, tietokirjailija Janne Saarikivi puolestaan kaudelle 1.1.2024–31.12.2025. Yliopiston kollegio päätti asiasta 31.5.2023. Päätös syntyi äänin 13–8.
Uudet opiskelijat todistuksen perusteella on valittu – onnea ja tervetuloa Oulun yliopistoon29.5.2023 13:32:52 EEST | Tiedote
Ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavat uudet opiskelijat Oulun yliopiston suomenkielisiin kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin on valittu. Todistusvalinta valmistui 29.5. ja valitut saavat ilmoituksen siitä Opintopolku-palvelussa. Valitun tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 14.7. klo 15.00 mennessä.
Viruksia tutkitaan muurahaisilla – virukset leviävät tehokkaasti laajoissa yhteiskunnissa, mutta heikosti lajien välillä29.5.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama kansainvälinen tutkijaryhmä kartoittaa muurahaisten yhteiskunnissa, miten virukset leviävät – myös lajista toiseen. Esimerkiksi mehiläisten viruksia on löydetty runsaana myös muurahaisista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme