Kustannusosakeyhtiö Siltala

Ismo ja Angelika Leikolan kirja UNELMAERO – ELÄMÄ 2.0 ilmestyy pian ///EMBARGO 24.3. klo 00.01///

Jaa
Ismo ja Angelika Leikola palaavat Yhdysvaltoihin Suomessa vietetyn koronavuoden jälkeen – tällä kertaa eronneena parina. Vaikka eropäätös on yhteinen ja tarpeellinen, tuo se mukanaan uudenlaisia haasteita ja pelkoja. Uusi kirja UNELMAERO – ELÄMÄ 2.0 kutsuu lukijan kulisseihin kurkistamaan, mitä tapahtuikaan SUO, KUOKKA JA HOLLYWOOD -kirjaa kirjoitettaessa ja miksi pariskunta päätyi eroon.

Miten entinen power couple selviää eron syiden ja vaiheiden läpikäymisestä samaan aikaan kun he luovat sekä henkilökohtaista että ammatillista suhdettaan uusiksi? Kuinka rakentaa omaa uraa, kun on tähän asti tullut liitetyksi vain osaksi toisen menestystä?

Kirja ravistelee lukijan käsityksiä parisuhteista ja eroista sekä pureutuu jälleen myös kulttuurieroihin: Miksi parin avioeroon suhtaudutaan täysin toisella tavalla Amerikassa kuin Suomessa? Millaista on olla sinkku Amerikassa verrattuna Suomeen? Miten Ismo ja Angelika selviävät uusissa nykyajan deittikulttuureissa?

Tuttuun tapaan Leikolat haastavat lukijan ajattelua hyvin omintakeisista näkökulmista. Luvassa on entistäkin radikaalimpaa rehellisyyttä, viihdyttävyyteen puettua faktatietoa ja yllätyksiä, joista suuri yleisö on ollut tähän asti täysin tietämätön.

***

Pariskunnan edellinen kirja Suo, kuokka ja Hollywood oli valtaisa myyntimenestys. Äänikirjana se oli yksi toissavuoden kuunnelluimmista teoksista.

***
Angelika Leikola on tällä hetkellä Suomessa ja haastateltavissa, Ismo Leikolakin piipahtaa Suomessa 23.–25.3. jolloin hän on tarvittaessa median käytettävissä kirjan tiimoilta. Hänellä on englanninkielinen keikka Helsingissä Kulttuuritalossa lauantai-iltana 25.3.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Siltala
Suvilahdenkatu 7
00500 Helsinki

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Päivien kirja on jännittävä ja kaunis näkymä Patti Smithin maailmaan – Artisti konsertoi Suomessa kesäkuussa29.5.2023 10:15:04 EEST | Tiedote

Patti Smithin vastikään suomeksi ilmestynyt PÄIVIEN KIRJA sisältää yhden kalenterivuoden kehyksissä 366 pientä ikkunaa, joista avautuu näkymä tämän visionäärisen kirjailijan, runoilijan ja esiintyjän maailmaan. Teoksen kuvat ovat joko Smithin itsensä ottamia tai kuvia häntä elämän mittaan inspiroineista ihmisistä ja asioista. Patti Smith and Band konsertoi Helsingissä ja Tampereella 11.–13. kesäkuuta. **** Maanantaina 12.6. Patti Smith signeeraa kirjojaan Helsingin Oodi-kirjastossa kello 14–15.

Taiteesta erittäin suoraan – Tuula Karjalaisen muistelmat4.5.2023 11:33:42 EEST | Tiedote

TAITEESTA SUORAAN on merkittävän kulttuurivaikuttajan Tuula Karjalaisen kiehtova muistelmateos. Näin suorasanaista kirjaa ei ole ennen kirjoitettu suomalaisesta museo- ja taidemaailmasta. – Tuula Karjalainen (s. 1942) on ollut Helsingin taidemuseon ja Nykytaiteen museon Kiasman johtaja, opettanut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa sekä tehnyt tv- ja radio-ohjelmia taiteesta. Hän on myös kirjoittanut taiteesta suuren määrän artikkeleita ja kirjoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme