Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry

Istanbulin sopimus täytti 10 vuotta – Naisjärjestöt vaativat lisätoimia sopimuksen toimeenpanemiseksi

Jaa

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava ja kansainvälisestikin tunnistettu ihmisoikeusongelma. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, eli Istanbulin sopimus, laadittiin suojelemaan naisia kaikelta väkivallalta, turvaamaan heidän oikeuksiaan ja edistämään tasa-arvoa.

Istanbulin sopimuksella on ollut merkittävä vaikutus myös Suomessa, kun turvakotien rahoitus siirtyi valtion vastuulle, Seri-tukikeskuksia avattiin ympäri maan ja ympärivuorokautinen auttava puhelinpalvelu Nollalinja aloitti toimintansa. Väkivalta on kuitenkin edelleen merkittävä ongelma ja on edelleen paljon tehtävää Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täyttymiseksi. Suomalaiset naisjärjestöt ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet pitkäjänteistä työtä vaatimalla uudistuksia ja lisäresursseja väkivallan uhrien aseman edistämiseksi. Esimerkkejä tästä ovat käynnissä olevat seksuaalirikoslainsäädännön ja rikoslainsäädännön uudistushankkeet. 

Lähisuhdeväkivalta on sukupuolistunut ilmiö ja Istanbulin sopimuksen toimeenpanon edistämiseksi on ehdotettu lähisuhdeväkivaltalakia. Laki velvoittaisi kunnat ja maakunnat kattavampaan ja valtakunnallisesti tasalaatuisempaan väkivaltatyöhön, jossa eri viranomaisten ja kuntapäättäjien välinen yhteistyö takaisi riittävästi tukea väkivallan uhreille. 

Kattavan lainsäädännön lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen työntekijöillä tulee olla ammatillinen valmius puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan sekä ajantasainen osaaminen sitä koskevasta lainsäädännöstä, mukaan lukien Istanbulin sopimus, sanoo Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry:n puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén. 

Tasa-arvo ei toteudu, ellei naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututa. Euroopan unionin liittyminen Istanbulin sopimukseen antaa vahvan viestin komission puolelta, varsinkin kun sopimus kohtaa vastustusta myös EU:n jäsenmaiden joukosta, vaikka väkivalta on osa miljoonien eurooppalaisnaisten arkea. Sopimuksella on globaalistikin merkittävä rooli, sillä se on avoinna myös muille maille Euroopan ulkopuolella. 

Istanbulin sopimuksen vastustaminen on osa laajempaa yritystä rajoittaa naisten oikeuksia ja heikentää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Me naisjärjestöt teemme yhteistyössä kaikkemme, jotta sopimuksen mukanaan tuoma positiivinen kehitys ei ala taantumaan, toteaa NYTKIS ry:n puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén.  

On myös tärkeää, että sopimus ja sen valvontajärjestelmä GREVIO vastaa nykypäivän ja tulevaisuuden, kuten esimerkiksi digitaalisen väkivallan, haasteisiin, lisää NYTKIS ry:n pääsihteeri Silla Kakkola. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry
Bulevardi 11 A 1
00120 Helsinki

Naisjärjestöt Yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry on kattojärjestö, johon kuuluvat eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden naisjärjestöt sekä Naisasialiitto Unioni ry, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry ja Sukupuolentutkimuksen seura ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry

Tarvitsemme häshtägien lisäksi konkreettisia toimia turvallisiin katuihin ja koteihin26.3.2021 15:01:49 EET | Tiedote

Viimeisen viikon aikana sosiaalisessa mediassa on noussut esiin maailmanlaajuisesti tilanteita, joissa naiset ovat joutuneet ennakoimaan kotiinpaluunsa illanistujaisista, treffeiltä tai työpaikalta, jotta välttyisivät ahdistelulta, väkivallalta ja häirinnältä. Ilmiö on nähtävillä myös Suomessa, joka on edelleen naisille yksi väkivaltaisimmista maista Euroopassa. Pelkät keskustelut, somekampanjat ja tietoisuuden lisääminen eivät riitä. Siksi Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry vaatii konkreettisia toimia. Jokaisen tulee voida kävellä rauhassa kotiinsa ilman pelkoa. ”Kaupunkiympäristön on oltava turvallinen meille kaikille ja siksi kaupunkisuunnitteluun on tärkeää osallistaa monenlaisia ihmisiä. Turvallisuutta voidaan edistää esimerkiksi valaistusta lisäämällä. Lisäksi seksuaalirikoslainsäädännön ja rikoslainsäädännön uudistushankkeita tulee vauhdittaa ja uhrin asemaa vahvistaa.” sanoo NYTKIS ry:n puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén. ”On aika siirtyä häshtägien herättämästä keskustelusta ko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme